Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kuka minä sitten olen...

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Kuka minä sitten olen...

Koska teitä lukijoita tuntuu koko ajan ilmestyvän lisää, on välillä varmaan ihan hyvä tehdä pikku päivityksiä.
Minä olen Johanna, 28-vuotias äiti Olli-Augustille ja Aino Olivialle. Tasan kymmenen vuotta sitten siis kirjoittanut ylioppilaaksi; paljon onnea kaikille tänään juhliville! 
Mammalomalla jonnekin lokakuulle asti, jos oikein muistan. Asunut Norjassa nelisen vuotta ja ihan sujuvaa norjaa puhunut varmaan komisen vuotta ;) Lasten kanssa kotona puhun suomea.

Vastaan samalla jo kauan sitten Cocolta saamaani haasteeseen mun peruspäivästä. Päivä on nyt eilinen, perjantai ja se olisi näyttänyt aika erilaiselta, jos valinta olisi osunut jonkin toisen päivän kohdalle.
Tai jos mies olisi ollut kotona.
Tai jos bestis olisi ollut kotona -sekin sattui juuri reissaamaan tuttavan häihin.
Ehkä juuri siksi mulla olikin aikaa tehdä tällainen! :D

Me heräillään tavallisesti kello 8-9 aikaan. Ja jollei jo yöllä olla keräännytty isoon sänkyyn, tehdään se nyt! :)

Joskus herään jopa ennen lapsia ja silloin meikkaan nopeasti rauhassa. Tänään laitoin kuitenkin pikkuisille ekaksi vaatteet ja vasta sitten hoidin itseni. Meikiksi riitti pelkkä ripsari, id-mineralsmeikkipohja ja vaalea huulipuna. Päälle superkätsy ja -mukava FilippaK:n jumpsuit. Tukan harjasin ;)

Koska perjantai on viikon toinen päiväkotipäivä, lähdettiin me aika pian aamupuurot syötyämme ulos ovesta ja kaupungista poispäin eli päiväkotiin.

Moni muukin oli siinä yhdeksän pintaan liikkeellä.

Kotikadun söpöistä maisemista vaihdeltiin mottoritien varteen, rakennustyömaiden läpi....

...lukion takana kulkevaan pikkupolkuun....

...ja päiväkotiin! Sinne se pikkunen juoksi taas. Kello 9:40.

Me Ainon kanssa vaunuiltiin takaisin keskustaan ja koska Aino nukkui hyvin vaunuissa, käytiin samaan syssyyn kaupassa. Lopulta työntelin Ainon nukkumaan parvekkeelle pyykkien kera :)

Kello 11. Tein pienen siivouksen, johon en siis koskaan tuhlaa energiaani illalla -ja myös lounaan itselleni. Tina tuli kahdentoista paikkeilla yllätysvisiitille, joten juotiin toiset kupit teetä yhdessä.

Lounaalla lueskelin päivän lehdet, teidän kommentit ja katselin netin asuntomarkkinat, jotka saivatkin pitkästä aikaa sydämmen hakkaamaan ja kädet tärisemään. Soitin miehelle ja kerroin, ilmoitin, että nyt on myynnissä yksi talo, josta me tehdään tarjous.
Aino heräsi siinä klo 13 aikaan, joten me touhuiltiin vähän yhdessä.

Kahden jälkeen olikin aika ottaa suunta jälleen päiväkodille ja hakea Omppu kotiin. Samaa reittiä, kirkonkin ohi.

Olli kyytiin ja kaakaojuoma käteen. Kovaa vauhtia kotiin...

...ja taas lähestytään keskustaa. Tulipa taas joku 15km käveltyä.

Lohifileet pannulle, perunat kattilaan ja vihannekset päälle -> lohta ja perunamuussia viiden paikkeilla.

BarneTV:n ja lastenohjelmien aika alkaa 17.30. Myös mamman oma aikaa ja uudelleen koneelle kiivastuttamaan pulssia talokuvien myötä... I'm in love...

BarneTV:n jälkeen kylpyyn ja jälleen vaipanvaihtoa :) Kello 19.30 valmiina, iltapuurot masuun, hammaspesulle. Olli taisi nukahtaa yhdeksäin maissa ja Aino vähän myöhemmin.

Mamman tukan fiksaus; melkein kuiviin hiuksiin isot rullat ja rullat pois ennen sänkyyn menoa. Sorbettia suoraan purkista ja Midsomer mysteries Barnabyineen ruutuun ennen nukkumaanmenoa.

Ihanaa viikonloppua
 ja jatkakaahan alempaan postaukseen osallistumista, kaikki olen lukenut! ;D

Tunnisteet:

64 kommenttia:

5. kesäkuuta 2010 klo 14.20 , Blogger .erin. kirjoitti...

Voi miten ihana postaus! :) Hymyilin koko ajan lukiessani! :) Ja voi noita maisemia! :) Ja voi mitä muruja nuo pikkuiset! <3 Ja kaiken kruunasi tuo mahtava kuva äidin omasta hiljaisesta herkkuhetkestä paplarit päässä hassussa pyjamassa... Ihana! :D

Ja palaathan pian taloasiaan! :) Jään uteliaana pitelemään peukkuja! :)

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

.erin.

 
5. kesäkuuta 2010 klo 14.28 , Blogger Helena kirjoitti...

Ihanaa lukea blogia, joka kertoo ihan tavallisesta elämästä. Kauniita kuvia ja vaikutat aurinkoiselta persoonalta! :)

Itse kuulun niihin, jotka välissä mieluiten syövät jäätelöä tai sorbettia ilta- tai aamupalaksi :p

 
5. kesäkuuta 2010 klo 14.39 , Blogger Leena Lumi kirjoitti...

Arvasin, että viitsit kiertää rullia päähäsi;-) Tuo on minun tavoitekampaus, mutta teen sen niin, että kuivatan hiuksia pää alaspäin...ja vähän vilautan kuivaajaa.

Ihana kotikatu teillä!

Minulla on blogissa menossa arvonta, jos kiinnostavat kirjat. Sieltä linkki myös sisustuspuodin arvontaan....

 
5. kesäkuuta 2010 klo 14.42 , Blogger Elsa kirjoitti...

Mukava ja hyväntuulinen postaus, minä tykkäsin.

 
5. kesäkuuta 2010 klo 14.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyväntuulen postaus, ihanaa! Eikä yhtään hullummalta päiväsi kuullosta =)

Kauniit on nuo maisemat teillä siellä Norjassakin, ihania valkoisia puutaloja, huoh.

Hmm, nuo isot rullatko ovat sinun "kuohkean" tukkasi salaisuus? Pitänee itsekin joskus kokeilla.

Ihanata Viikonloppua!

Bee

 
5. kesäkuuta 2010 klo 14.47 , Blogger Murupeikko kirjoitti...

Vouh! Niin suloisia maisemia, kuin jostain postikortista.
Ja kun sie kerran tuollasia matkoja kävelet, ni ihmekkös, että roppas on NIIIIIN hyvässä kunnossa!! :DD
*siirtyy kattomaan kuvat uudestaan* :)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 15.12 , Blogger heidi kirjoitti...

Rytmi lähes sama kuin meillä joka päivä!! :) Tosin meidän arjesta ei saisi noin kauniita kuvia ;) Heh, tai ehkä jo siksi että täällä ei ole noin kauniita taloja, katuja, kaikkee. Huoh...tää on ruma kaupunki. Se on harmi.
Mutta aivan huippis postaus, jälleen!! Tälläisen lukisin vaikka joka ikinen päivä :)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 15.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana :)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 15.25 , Blogger Sanna-Riikka kirjoitti...

Jukra, kun sulla on niin kiva blogi. tuli taas niin hyvä mieli, kun luin päivästänne siellä Norjassa:) Ihana kotikatu ja kylä teillä...ja päiväkoti kuin postikortista!!!

 
5. kesäkuuta 2010 klo 15.43 , Blogger Valloittava valkoinen kirjoitti...

Oi miten kivalta luulostaa ja näyttää päivänne !Täytyy sanoa että olet todella hyvä tekemään bloggauksia!tykkään!

ja jippii sun/teidän puolesta että talo asiat sujuu!;)

Hyviä illan jatkoja!
Anu

 
5. kesäkuuta 2010 klo 15.43 , Blogger AnnaO kirjoitti...

Voi miten kaunista teillä on siellä Norjassa :)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 15.51 , Blogger Marjukka kirjoitti...

Elämänmakua, lämpöä (enkä nyt puhu ilmasta), rentoutta, reippautta, nopeutta, hitautta, kauneutta, arkisuutta... Tässä oli se kaikki!!! Ehkä ihanin postauksesi ikinä :-)

(Ja äitinä arvaan kyllä, mitä kaikkea ei tarvitse/kannatakaan kuvata x-D)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 16.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei,

tosi ihana postaus taas, näistä tulee aina hyvälle mielelle.

Tuo teidän kotikaupunkinne näyttää kyllä niin kauniilta. Onko siellä Norjassa kaikki pikkukaupungit noin kauniita ja arkkitehtuuriltaan yhtenäisiä vai onko tuo vaan yksi sieltä parhaimmasta päästä?

Ja onnea talokauppaprojektin kanssa!

Terkuin Ansku

 
5. kesäkuuta 2010 klo 16.16 , Blogger Anne P. kirjoitti...

Sä oot ihan "hullunhassu", senkin paplaripää.......(ihan peruskotkalainen)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 16.29 , Blogger Tomorrow kirjoitti...

Niin kauniita maisemakuvia taas!

Oikein mukavaa viikonloppua!

 
5. kesäkuuta 2010 klo 16.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Ihania kuvia ja miten kauniita taloja! Viimeinen kuva on ehdottomasti paras, hih, hii:)

Terkuin Marja

 
5. kesäkuuta 2010 klo 16.57 , Anonymous Henna kirjoitti...

Missä sä oot tutustunu sun miehees ? osaako hän suomea ? : )

 
5. kesäkuuta 2010 klo 17.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus. Niin kauniita kuvia. Tuo hymyn huulille :)
Kun muutit Norjaan, paljonko osasit puhua norjaa? Mikä sinut sai muuttamaan Norjaan?
Blogisi on niin suloinen ja elämänmakuinen!! Seuraan innolla teidän talometsästystä. Onnea siihen :)

t. Maija

 
5. kesäkuuta 2010 klo 17.56 , Blogger Ancka kirjoitti...

Oot kyllä ihana :) Sun yltiöpositiivisuus ja oma persoona välittyy kirjotuksista niin, et voisi kuvitella oikeasti tuntevansa sut.
Hienosti osaat kirjottaa, tempasee täysin mukaansa.

Mulla myös peukut pystyssä talohaaveiden suhteen. Valotathan heti, kun on jotain uutta kerrottavaa!? :)

Ihanaa lauantaista iltaa sinne.

Täällä iltapalan tekoon.

 
5. kesäkuuta 2010 klo 18.02 , Blogger Linda kirjoitti...

Kiva postaus, mukava lukea toisten kotiäitien päivistä miten ne sujuvat. Ihania maisemia, tosi tosi kaunista siellä!!!

Tsemppiä talokaupoille :)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 18.07 , Blogger Lettu kirjoitti...

Ihana postaus! On varmasti rentouttavaa asua nuissa maisemissa, varmasti jo kotimatkalla mieli rauhoittuu. :)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 18.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olipa kiva hyvan mielen postaus jalleen! Iloisia kesapaivia teille kaikille!

 
5. kesäkuuta 2010 klo 18.20 , Blogger tyttism kirjoitti...

Hei, tosi kivat noi Ompun kengät!
Oon niin kyllästynyt pimp my baby -blogeihin, että on jotenkin kiva huomata, että on myös "tavallisia lastenvaatteita", jotka voi näyttää kivoilta ja käytännöllisiltä, ilman että kaikessa on logo ja kaikki on pienten aikuisten vaatteita :)

Mut hei, tsemppiä nyt taloasiaan, ehkä sun vaisto siitä, että kesän aikana omaan taloon, on sittenkin sanonut ihan oikein!

Teidän tarha on siis vajaan 4km päässä? Kuinka rivakkaa tahtia vaunujen kanssa pääsee pinkomaan - aikamoinen määrä hyötyliikuntaa sulle näyttää päiväkotipäivinä tulevan pelkistä tarhamatkoista! Mulla on paraikaa hakusassa kätsy (ja viihtyisä, mahdollisimman turvallinen, kun en liikennevaloja näe) reitti Meikusta keskustakampukselle, jos vaikka saisi käveltyä päivittäin toiseen suuntaan opiskelumatkat.

 
5. kesäkuuta 2010 klo 18.26 , Anonymous Kupunkasvattaja kirjoitti...

Heiii, olen seurannut kivaa blogiasi jokunaikaa mutten ole jättänyt itsestäni vielä mitään jälkeä...nyt tuntui siltä ;) Ihana postaus!!

 
5. kesäkuuta 2010 klo 18.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko miehesi Norjasta? Puhuuko hän suomea? Entä lapset? :-)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 18.35 , Blogger Anrinko kirjoitti...

Niin "happy" postaus, tosi ihana!
Tuo vika kuva sai mun hymyn huulille. Nuo paplarit. Pitäis harkita noiden käyttöä, helpottais kyllä tukan laittoa sit seuraavana päivänä. (Öö...mitä laittoa?)
Ihanaa kesää sinulle!
Mä pakkaan nyt laukut ja ma aamuyöstä suuntaan 7v tyttäreni kanssa lentokentälle. =)
Kirjoittelen kuukauden seikkailustamme blogissani...jos haluat kurkistaa. =)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 18.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana päivä teillä, tuli ihan ikävä kotiäitinä oloa :)

Ja kuinka kaunista teillä siellä onkaan!!

Anski

P.s Talouutisia odotellessa :)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 18.56 , Blogger Anna kirjoitti...

Ihana päivä ja kauniita maisemia! Luen blogiasi melkein joka päivä. Kiva kuulla, miten arki siellä sujuu.

 
5. kesäkuuta 2010 klo 18.57 , Blogger Mia Chilen Peikkokukkulalta kirjoitti...

Hei! Olen uusi lukijasi Chilestä. RAKASTAN Norjaa, vaikka olen käynyt siellä viimeksi 13-vuotiaana ja silloinkin vain Lapissa. Joskus viisivuotiaana vanhempien kanssa reissasimme siellä, mutta en muista muuta kuin katkaravut ja meren. Rakastan Norjaa siis vain kuvien kautta. Siellä on niin kaunista ja ihmisillä tuntuvat olevan arvot kohdallaan....byääh, miksen löytänyt miestä Norjasta!

Chile on kaukana Norjasta tuon idyllisyyden suhteen, mutta täällä on myös vuoria ja valtameri. Meri vaan on tylsä täällä, sillä se on tsunamivaaran takia pelottava. Ei voi asua meren vieressä, mikä harmittaa.

Kiitos ihanista kuvistasi. Valkoiset talot, kotikatusi, meri ja kaikki siellä näyttää juuri sellaiselta, että viihtyisin varmaan minäkin!

Laitan blogiini muutaman päivän päästä postauksen, jossa on blogisi mainittu sen Norjan iltapäivälehden jutun takia, josta kirjoitit.

Syksyiset terkut Chilen Peikkokukkulalta!

 
5. kesäkuuta 2010 klo 18.57 , Blogger Sara kirjoitti...

Kerrohan lisää tästä uudesta unelmatalosta! :)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 19.02 , Blogger Valkoisen Tilan Hanna kirjoitti...

Aika rentoo. Aika ihanaa.

 
5. kesäkuuta 2010 klo 19.26 , Blogger Mrs Munster kirjoitti...

Siella on kylla ihanat maisemat arkipaivaisiinkin askareisiin! Mamman peruspaivaan tulee paljon eroa niilla omilla pikkuhetkilla lasten nukkuessa. Itselle ne on henkireika :)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 19.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus, ihanan päivä, ihania kuvia. :)

Onnea talo asiaan, uutisia niistä odotellessa.. :)

-Sannas-

 
5. kesäkuuta 2010 klo 19.35 , Blogger Ylva kirjoitti...

Voi jumpe, miten ihana postaus! Teillä on siellä niin mahtavat maisemat ja tunnelmalliset kadut... :D

Miten pitkä matka päiväkotiin onkaan? Tulee kivasti hyötyliikuntaa, kun kuljette kävellen.

 
5. kesäkuuta 2010 klo 19.42 , Blogger Johanna kirjoitti...

Heippis, koitan pikapikaa vastailla kys.
Olen muuttanut tänne miehen takia, hän on norjalainen eikä puhu suomea. Olli puhuu molempia, enemmän norjaa.
Minä en osannut norjaa ennen tänne muuttoani, mitä nyt vähän itsekseni olin opetellut ja miehen kanssa kirjoittelemalla.
Päiväkotiin on noin 4km :)

 
5. kesäkuuta 2010 klo 19.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihanat maisemat ja nuo talot siellä onkaan! Saako kysyä mikä kaupunki/paikkakunta on kyseessä? Jospa teillä nyt tärppäis talo-asiassa! Eveliina

 
5. kesäkuuta 2010 klo 20.27 , Blogger Nunt kirjoitti...

Onnea tarjouskisaan... Me mennään maanantaina visningille taloon, joka on ainoa tähän mennessä, josta mä olen voinut aidosti sanoa, että tuolla mä voisin haluta asuakin ja on juuri meidän hintahaarukassa.

Suurin miinus on se, että se on vähän keskellä peltoa, mutta kaipa sitä on vaan alettava ajamaan sillä autolla (huoh).

 
5. kesäkuuta 2010 klo 20.47 , Blogger Miia kirjoitti...

Olit tosi kivalla tavalla kuvannut tuon teidän päivän. Ja ne jutut mistä ei ollut kuvia pystyi helposti "kuvittamaan" ajatuksissa.

Ihanat maisemat ja sääkin näytti huomattavasti paremmalta kuin täällä.

JA onnea asuntomarkkinoille! LAitahan kuvia!

 
5. kesäkuuta 2010 klo 21.31 , Anonymous Heppu kirjoitti...

Hei! Onko kukaan koskaan sanonut, että näytät Tanja Karpelalta? Erityisesti noissa kahdessa ensimmäisessä kuvassa on todella hämäävästi yhdennäköisyyttä:) Kiva oli lukea päivästänne! Pari yhteneväisyyttä löytyi, samoja vaunuja lykitään täälläkin (ovat olleet aivan mahtavat käytössä ja tuo uv-suoja on tosi kätevä) ja vanhemman poikamme lempinimi on myös Omppu:D Kuumeinen talon metsästys on täälläkin menossa.
Nyt odottelenkin innolla postausta siitä talosta!!

 
5. kesäkuuta 2010 klo 22.32 , Blogger Follow your dreams kirjoitti...

Kauniita taloja ja maisemia missä asutte:)

Tsempit talojuttuun!

Jamelia

 
5. kesäkuuta 2010 klo 23.48 , Blogger Marika kirjoitti...

No heippa Johanna - mukava tutustua :)

Minä hyppäsin mukaan blogiisi tuossa jokunen aika sitten, onkos siitä viikko? Vai kaksi? En pysy enää ajan perässä, kun se aina juoksee kovempaa kuin minä :)

Tämä postaus oli kivaa luettavaa ja katseltavaa! Jotenkin vain niin ihanan.. En löydä sanaa? Teksti joka kertoo tavallisista touhuista, kuvien kera - se on ihan parhautta! :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 3.12 , Blogger KitKat AKA Katz kirjoitti...

Ihanan rauhallinen elama kauniissa, rauhallisessa pikkukylassa. Tekee niin mieli valilla pois suurkaupungin sykkeesta jonnekin pieneen ja rauhallisen elamaan simppelia stressivapaata elamaa. Ehka ma tarviin lomaa ja akkia.

 
6. kesäkuuta 2010 klo 5.28 , Blogger iukku kirjoitti...

Mielettömät maisemat ja teidän kaupunki näyttää ihanalta <3

 
6. kesäkuuta 2010 klo 6.32 , Blogger Monica kirjoitti...

Ihana postaus jälleen kerran, voi että tulinkin hyvälle tuulelle :) Tunnut blogin kautta sellaiselta ihmiseltä, että sinulle kaikki on mahdollista ja ennemmin teet kuin mietit :) Mua alkoi kiinnostamaan toi rullakampaus, voisi itseäkin helpottaa, olen itse käyttänyt vain lämpörullia, mutta kuvasta päätellen sulla on tarrarullat? Tyhmä kysymys, mutta laitatko jotain kampausnestettä vai pelkkiin puhtaisiin hiuksiin?

 
6. kesäkuuta 2010 klo 7.48 , Blogger Päivi J. kirjoitti...

Onpa kauniit maisemat, ei voi kuin ihastella. Onnea talokaupoille!

 
6. kesäkuuta 2010 klo 7.53 , Blogger Sannikka kirjoitti...

Olen jo pitkään lukenut blogiasi ja nyt vasta ensimmäistä kertaa kommentoin. Asia ei varsinaisesti kuulu blogiin, mutta jäi kiinnostamaan kun näin tuon Ainon kuvan. Käytetäänkö teillä kestovaippoja?

 
6. kesäkuuta 2010 klo 8.14 , Blogger Pakkasakka kirjoitti...

Kiva blogi - löysin juuri sivuillesi ja luin viimeisimmän postauksesi ja se innoittaa lukemaan enemmän. Innostavat kuvat ja sujuvaa luettavaa - oikein ihana :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 8.31 , Blogger Natte_Moi kirjoitti...

Täält mää lähetä snuul bali terveissi! Meil tääl Tammisaares paista aurinko ja luanto näyttä hianolt. Olis hiano gon vois men omal pihal maate mut gon se o nii saatana kuappane, et ei siin ilkke maat eres viltin bääl ;D noo, ens viikol tule kaivuri. Sul o Johanna nätei kuvei ja mää tykkä lukke snuu jutui. Tarttis itekki tehr joku logi, mut en ol ehtiny täsä remonti keskel. Mut nyy mul o loma ja nyy o aikka! Mää toivo, et se talo olis just se mitä sää haes. Mekki löyretti tämä iha sattumalt ja heti tunnus omalt. Oikke luannikast sunnunta-päivä teil sin.
Toivotta Entine Vastmäe Saara nykynen Svenska-taalande Hyytiäinen :D Ha det bra!!!!!

 
6. kesäkuuta 2010 klo 8.33 , Blogger Natte_Moi kirjoitti...

oi voi nyy toho tul joku Natte Moi-nimimerkki. See o meijä teinin joku nimimerkki, jossas ihmetteles... emmää kyl ymmär kui se voi tosa ol, mut toisaalt mää ole lasten koneel, et voi ol et o joku hiano automatiikki-ilmiö :D
-Saara-

 
6. kesäkuuta 2010 klo 8.58 , Blogger Nanna kirjoitti...

Ihanan postauksen olit tehnyt päivästänne ihanien kuvien kera!! :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 9.07 , Blogger Sari. kirjoitti...

Ihan uskomattomat maisemat siellä teilläpäin!

Rakastan blogiasi aivan valtavasti: inspiroivat ja kauniit kuvat arjesta on ihan parasta ♥

Aurinkoa ja halauksia!

 
6. kesäkuuta 2010 klo 9.34 , Blogger Nanna kirjoitti...

Noi teidän maisemat on kyllä ihan mahtavia, miten jossain voikin olla noin kaunista.. :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 10.17 , Blogger Heidi kirjoitti...

Ihana, aurinkoinen kertomus teidän päivästä. Näitä lisää, kiitos!
Näyttääpä muuten hyviltä nuo lounasleivät :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 10.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oh mikä ihana postaus :)

ja ilahduin vielä tosta viimeisestäkin kuvasta kun ajattelin että sä et koskaan varmasti herkuttele :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 12.47 , Blogger Kenza kirjoitti...

Kivan näköinen kaupunki! Hih, tuo viimeinen kuva on loistava :D

Siis kävelet normisti 15 kilsaa päivässä? No siinä ei pääse lihomaan vaikka söis jätskiä! Silloin kun meidän skidit oli pieniä kävelin itsekin tosi paljon lasten ja koirien kanssa, kun ei ollut ajokorttia. Ajokortin myötä tuli kiloja :P Yritän taas opetella hyötyliikunnan tärkeyttä.

 
6. kesäkuuta 2010 klo 14.37 , Blogger Outi kirjoitti...

Tosi söpöjä katuja teillä :)
Nukkuuko Olli niin rauhallisesti, että onnistuu perhepeti?

 
6. kesäkuuta 2010 klo 16.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mäkin ihastelen noit maisemia.. =)
FST 5:ltä tulee/tuli sarja nimeltä Taivas tarjolla, joka on käsitykseni mukaan kuvattu jossain päin Norjan rannikkoa. Ja siinäkin maisemat on tosi upeita!

Upeita/komeita ovat mitä ilmeisimmin myös norjalaiset miehet - nimimerk. em. sarjan kalastaja Rolandille (Terje Skonseng Naudeer) "sydämensä menettänyt".. ;)

- ansku

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.27 , Blogger Ainosofia kirjoitti...

Hei,
kävin minäkin tutustumassa blogiisi.

Ei turhaan ole kehuttu/puhuttu.
Ymmärrän hyvin suosiosi.
Reipas positiivinen ote arkipäivän asioihin.

Jatka samaan malliin.

ps. Kotipaikkasi on vallan ihastuttava.

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Aivan mahtava postaus, luin kaksi kertaa läpi. :)
Ihania hetkiä teille ja onnea asunnon etsimiseen,toivotaan että se löytyisi pian.

Aivan ihastuttava tuo teidän asuin paikka.

terkuin: Nelli Helsingistä

 
6. kesäkuuta 2010 klo 22.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa !

Opn jo aika kauan lukenut valloittavaa blogiasi, mutta en ole ikinä kommentoinut mitään. Nyt on aivan pakko sanoa, että tyttärelläsi on aivan ihana nimi! Minun toiset nimeni nimittäin ovat Aino Olivia ;)

Blogisi on hurjan inspiroiva ja Norja on niin kaunis paikka ! Mahtavia kuvia ja ihana kirjoitustyyli:)

Tsemppiä ja jatka samaan malliin!;)

Terveisin innokas lukija Suomesta

 
7. kesäkuuta 2010 klo 13.02 , Blogger Miikkis kirjoitti...

Ihastuttava asuinympäristö sinulla. Kiitos hyväntuulisesta postauksesta!

 
7. kesäkuuta 2010 klo 15.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mukava blogi ja hienoa että löydät niin paljon kaunista tavallisesta arjesta, se inspiroi muitakin. Monesti olen kuitenkin miettinyt että onko sinulla siellä aina ystäviä tai sukulaisia apuvoimina, vai miten saat otettua niin paljon hienoja kuvia myös itsestäsi lasten kanssa (automaattilaukaisin?)? Sitäkin mietin että kuinka saat meikattua lasten kanssa tai kuka huolehti pienestä sen aikaa kun hait isomman tarhasta? Näytti ainakin siltä että rattaat olisivat yhden lapsen rattaat ja niissä istui poika, joten tuskin kuitenkaan reipasta kävelylenkkiä vauva kantoliinassa teit vaan ehkä pientä vahti sen aikaa joku muu?
Enkä näitä mitenkään ikävässä merkityksessä pohdi, sitä vaan miettii arjen yksityiskohtia ja miten asiat laittaa parhaiten rullaamaan kun itse joudun enimmäkseen ilman apujoukkoja toimimaan. Kiitos valoisasta blogista!

 
7. kesäkuuta 2010 klo 19.39 , Blogger Maria kirjoitti...

Voi kun siellä on niin kaunista!! Ihania valkoisia puutaloja keskusta täynnä, rakastuin!

 
7. kesäkuuta 2010 klo 22.57 , Blogger Johanna kirjoitti...

Anonyymi: Ei apuvoimia, itsestäänlaukaisin ;) Meikkaan supernopeasti, pari minuuttia :) Meillä on vaunut, jotka näyttää yhdenistuttavilta, mutta niissä on tila sekä vauvalle että pienelle lapselle yhtä aikaa (Phil&Teds Vibe -merkkiset). Meillä ei ikävä kyllä ole sukulaisia lähellä eikä muutenkaan lapsenvahtiapuja :(

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu