Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Jeg har vært sliten.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Jeg har vært sliten.


Mun mies on ollut joka viikko työreissussa sitten pääsiäisen.
En edes tiedä enää kuinka kauan. Pari kuukautta?

Itseasiassa olen aika ylpeä itsestäni.
Siitä miten hyvin olen jaksanut.
Normaalisti siis.
Nauttinut elämästä.

Mutta tällä viikolla olen tuntenut uupumusta.
Haaveillut yhdestä päivästä hotellissa. Hiljaa vaan ja yksin.
Tai jostain. Yksin.

Pitaiskö mun ymmärtää miestä, kun se tänään tulee työreissulta. Että sekin on vähän väsynyt.
Asuttuaan viikkonsa hotelleissa, syötyään aamupalat seisovasta pöydästä. Nautittuaan rauhallisista kylvyistä, siivousta ajattelemattakaan. 
?
***


Tyhmiä euroviisuja ei muuten ainakaan katota illalla! ;)




Tunnisteet:

41 kommenttia:

29. toukokuuta 2010 klo 10.50 , Blogger Marde-Louise kirjoitti...

Ihana laukku! Onko siitä parempaa tai lähikuvaa? :)

 
29. toukokuuta 2010 klo 10.53 , Blogger Jonna kirjoitti...

Voimia sulle!:)
On varmasti totta, että olette kummatkin väsyneet...eri tavalla vain.

 
29. toukokuuta 2010 klo 11.03 , Blogger nanna kirjoitti...

Mä en ainakaan koskaan "ymmärrä" miestäni, kun hän matkalta palaa. Olkoon lentänyt vaikka maailman toiselta puolelta. Takapuolen pesut saavat alkaa heti :DD

Viimeksi tänä aamuna sanoin, että älä tee katoamisilmoitusta musta ihan heti, jos katoan. Olen vain hetken vetämässä henkeä jossain salaisessa paikassa, hih

Välillä vaan väsyttää ja tympii, ei voi mitään!

 
29. toukokuuta 2010 klo 11.06 , Blogger naana kirjoitti...

Voimia ja iso lämmin halaus. <3

 
29. toukokuuta 2010 klo 11.06 , Blogger Milka kirjoitti...

Hahahaa, oot ihana :DD

 
29. toukokuuta 2010 klo 11.15 , Blogger Vera A. kirjoitti...

Voi, et arvaakaan, kuinka hyvin sinua ymmärrän. Isot halit sinne! Sinun pitää todellakin olla ylpeä itsestäsi, osa-aika -yksinhuoltajuuskin on toooodella rankkaa, olet selviytynyt loistavasti 2 muksun kanssa ja vielä "ulkomailla". Itse vietin vauvavuoden käytännössä yh:na, kun mies (lentokapteeni) reissasi 20-25 päivää (ja yötä...) kuussa... ihmettelen vain, kuinka itse pärjäsin "vieraassa" maassa ilman perhettä tai sukua auttamassa, miehen sukukin asui silloin kaukana. Nyt taas elämä on niiiin helppoa, kun mies sai uuden lentokentän kotikentäkseen ja tulee kotiin (melkein...) JOKA päivä! Onneksi mies on ollut aina kova tekemään hommia niin töissä kuin kotona, vaipat vaihtuu ilman kummempia käskemisiä :)

 
29. toukokuuta 2010 klo 11.53 , Blogger adeliina kirjoitti...

Ymmärrä miestäsi, mutta älä liikaa. Älä itsesi kustannuksella. Sinäkin saat `vaatia` hetken omaa aikaa. Yksin. Rauhassa. Jaksamista sinulle!

 
29. toukokuuta 2010 klo 12.06 , Blogger Anrinko kirjoitti...

Oma hetki on hyvä idea ja oikeasti tärkeää!!!
Mä otan tuon oman hetken näköjään aina kesällä. Reissu tekee terää ja antaa voimia seuraavaa vuotta varten. =)
Nyt viikko ja levitän siipeni kohti Jenkkilää kuukaudeksi. Otan tosin vanhimman lapseni mukaani, mutta LOMAA se tulee olemaan.

 
29. toukokuuta 2010 klo 12.12 , Blogger Rilla kirjoitti...

Mies tietty olettaa, että pitää ymmärtää ;) JA että on se kamalan rankkaa se reissaaminen ... Huh. Minä en kehtaisi sanoa ääneen miehelle, mutta joskus on NIIN ihana olla yk-sin kun lapset nukkuu ja mies on reissussa. Saa tehdä ihan mitä itse haluaa :D

Tsemppiä!

 
29. toukokuuta 2010 klo 12.19 , Blogger Terhi kirjoitti...

Mies hommiin vaan heti, kun kotiutuu :) Molemmat olette väsyneitä vaikkakin eri tavalla, mutta sinä oot kuitenkin ollut koko ajan lasten kanssa, et ole saanut levätä edes öisin kuten miehesi. Mun mies ei tee kuin suht normaalia päivätyötä, mutta kyllä mä yleensä 'laitan' sen koti- ja lastenhoitohommiin kotiutuessaan. Kotiäitiyskin on työtä vaikka harva sen siksi luokittelee. Tsemppiä sinne, oot ollut ahkera, reipas ja jaksanut tosi hyvin!!

 
29. toukokuuta 2010 klo 12.22 , Blogger Katja kirjoitti...

Mä varmaan antaisin ekan illan miehelle levoksi ja sitten olis äidin lepoa. Niin se ainakin viime vuonna meni kun mies oli aina viikot toisella paikkakunnalla töissä.

 
29. toukokuuta 2010 klo 12.32 , Blogger heidi kirjoitti...

Kaikkea ei tarvitse jaksaa ymmärtää. Ei miestäkään :) Järjellä ajatellen mies kun on ollut teistä erossa, hänelle parasta "lääkettä" on koti ja lasten kanssa temuaminen. Sinä kun olet pyörittänyt arkirumbaa, lähdet hetkeksi edes omiin ajatuksiisi. Jotain omaa, hiljaisuutta...
Meillä mies on kalassa tämän viikonlopun ja oli kiireinen kuluneen viikon töissä, huokasin ikävästä kun se eilen lähti.Ja sanoin että varautuu että pinna on piukalla sunnuntai-iltana. Ja että ensi viikonloppuna, hän ja pojat ovat tiimi ja minä menen ja teen jotain muuta kuin kotia ja perheenpaimennusta.
:))

 
29. toukokuuta 2010 klo 12.55 , Blogger Ylva kirjoitti...

Niinpä, molemmilla on ollut omalla tavallaan rankkaa ja sitä rankkuuta on varmasti vaikea vetää samalle viivalle. Sä tarvit kuitenkin himpun verran etäisyyttä siihen arkeen, mitä olet viikkotolkulla yksin pyörittänyt. Ja mies kaipaa varmasti lapsiaan. Ja sinua. :) Ota siis se irtiotto jossain vaiheessa.

 
29. toukokuuta 2010 klo 13.15 , Blogger maria kirjoitti...

Hyvä sinä! :)

Lapsiperhearjessa YKSINOLO on niin parasta luksusta! Että menee vaikka yksin kahville. Tai lukee rauhassa lehtiä. Tai on kotona yksin, kun muut menevät jonnekin.
Hiljaa. Rauhassa. Kuuntelematta mitään. Vastaamatta kertaakaan "äiti"-pyyntöihin.
Kun edes muutaman tunnin saa yksinäisyysherkkua, jaksaa kummasti.

 
29. toukokuuta 2010 klo 14.25 , Blogger Hipsu kirjoitti...

Meillä on aina vastaavanlaisia tilanteita, kumpikin on eri asioista väsynyt, koska kummallakin on omalla tavallaan rankkaa.
Meillä kumpikin kokee, että itsellä on ollut rankempaa kuin toisella.

Kumpikaan meistä ei ole enää kotona hoitamassa lapsia, mutta olin kuusi vuotta kotiäitinä ja tiedän, että se aika kotona on ainutlaatuista, mutta se on myös raskasta. Lapset ovat niin tarvitsevia ja koko ajan on oltava läsnä.

Samoin kuin miehelläni oli raskasta, koska hänellä on vuorotyö, sellainen että on kerrallaan vuorokauden pois, pari päivää viikossa. Hän koki rankaksi sen, ettei saanut nukkua kun tuli pitkästä (24h) työvuorosta kotiin, koska lapset olivat kaivanneet häntä.

Aina tuntui, ettei sitä omaa aikaa ole eikä tule. Kaksosten kanssa avuksi otimme Mannerheimin lastensuojeluliiton lastenhoitajamummon kerta viikkoon kahden tunnin ajaksi katsomaan lapsia.
Minä sain hengähtää hetken :).
Onko siellä tuollaista MLL:n tapaista lastenhoitopalvelua?

Nyt olen ihan tyytyväinen, kun opiskelen ja olen töissä, koska koen sen tavallaan omaksi ajaksi, vaikka elämä onkin hektistä ja alan ymmärtää mitä ruuhkavuodet tarkoittavat.

Toivottavasti sinun mies jaksaa siellä kotona työreissulta palattuaan autella sinua, jos vaikka pääsisit vähän käymään yksikseen jossain? ♥

Nauttikaahan yhteisestä ajasta, vaikka olettekin molemmat omalla tavallanne väsyneitä ♥♥, rakkaus kantaa.

 
29. toukokuuta 2010 klo 14.35 , Blogger Nna kirjoitti...

kun mies on ollut pitkään pois, odottaa helposti jotakin erityiskohtelua kun se tulee kotiin. usein se mieskin vaan on väsynyt, niinkuin sanoit. pääsee helpommalla kun yrittää ymmärtää sitä. saa itsekin parempaa kohtelua :)

 
29. toukokuuta 2010 klo 14.46 , Blogger Niinu kirjoitti...

Tuttu juttu:)
Nyt on ollut poikkeuksellinen kevät kun mies on ollut enimmäkseen kotimaassa, mutta kesä kuluu taas viikot maailmalla&vkonloput kotona...
Vaikka meillä ei ookaan pieniä lapsia, niin omaa aikaa tarvii kaikki(minä!minä!minäkin!)ja väsyttää kumpaistakin; työ, sairastelu, remontti, kotihommat jne.
Minä ehdotin miehelle että jos tuntee itsensä tosi väsyneeksi kun kone laskeutuu Hki-Vantaalle, niin ottaa huoneen hotellista ja tulee vasta seuraavana päivänä kotiin...ei tartte kenekään kiukutella täällä kotona:)
(kertaakaan ei oo vielä tehnyt niin:)

 
29. toukokuuta 2010 klo 14.48 , Blogger Niinu kirjoitti...

Niin ja piti vielä sanomani, että sekin on toosi mukavaa kun mies palaa työmatkalta ja on tottunut hotellielämään, missä jäljet siivotaan...menee pari päivää kun tajuaa taas olevansa kotona missä huonesiivojaa, tarjoilijaa, kokkia jne. ei muuten löydy:)

 
29. toukokuuta 2010 klo 15.00 , Blogger Valloittava valkoinen kirjoitti...

juup enpä tiedä silti miten rankkaa matkustaminen on mutta lasten hoidosta tiedän ja uskon että olet uupunut jos yksiksesi hoitelet kyllä siinä saa hetken taukoa toivoa ja hienoa jos onnistut sen saamaan!

Tässä yksi joka toivoo että saisi pitkästä aikaa yhden yön ja päivän vain itselleen... kaikki ei ymmärrä.
Anu

 
29. toukokuuta 2010 klo 15.06 , Blogger Wilhelmiina kirjoitti...

Heipsan :)

Tiedän tunteen ja voimia sinne jaksaa huomiseen. Meillä mies valitettavan usein poissa , työreissussa tai töissä (3 vuorotyö ja tekevät kahta aina putkeen) . Siten kaikki ne hanttihommat päälle eli jos sanon että tänä aamuna vilaukselta näin sitten viime öö mikähän päivä nyt oli niin illalla sitten joskus yömyöhään "törmätään". Ja joskus väsyttää sen voin itsekin sanoa ja sitä matalalentoa on. Mutta sen jälkeen taas paistaa aurinko :) Silloin kun on matala lentoa yritän levätä ja unohtaa ainakin ne kotityöt "mitkä voi jättää" tuonnemmaksi.
Voimia !

 
29. toukokuuta 2010 klo 16.41 , Blogger juska kirjoitti...

Voi, tiedän tunteen. Mies ollut huhtikuun puolivälistä saakka reissussa, näillä näkymin pitäis kotiutua ens viikolla.

Onhan tässä hyvätkin puolensa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että on ihan perseestä, kun toinen on jo toista kuukautta poissa kotoa, yritä siinä sitten kiukkua niellen ymmärtää ahkeraa työläistä...

 
29. toukokuuta 2010 klo 17.19 , Blogger Anniina kirjoitti...

Niin,pitäisikö niitä miehiä ymmärtää kun palaavat työmatkoilta kotiin. Hyvä kysymys!

Samaa olen useasti pohtinut ja saanut äidiltäni joskus neuvon kun olen hänelle puhelimessa vaahdonnut ja itkenyt juuri tätä mies-vaimo-kuviota; Se ensimmäinen kohtaaminen on tärkein kun mies palaa kotiin. Vaikka kämppä olisi kuin pommin jäljiltä ja äidillä hermot riekaleina, mutta puoliso ja lapset "juoksisivat avosylin ja hymyssäsuin" kotiintulevaa vastaan, se riittää...!?! :)

Täällä on ainakin kokeiltu kaikkia vastaanottoja ja eilen viimeksi juuri tuota edellämainittua,tosin pieni taka-ajatus mielessä:)

Mies saapui Moskovasta kuuden aikaan illalla ja minulla menojalka vipatti (siis lähimpään kauppakeskukseen hengähtämään tytön tulevien synttäreiden tiimoilta). Halattiin ja suukotettiin mies ja hääräilin toimeliaasti, mutta rauhallisesti muina miehinä keittiössä laittamalla iltapalaa. Ja kun mies istui pöydässä lasten kanssa kysäisin viattomasti voisinkohan pikaisesti kipaista ostoksilla. Ja miehellehän se sopi.

Karautin siis kaupoille ja mies ryhtyi mukisematta lasten nukutuspuuhiin.

Itse olen tallentanut muutamat viestit äidiltäni puhelimeen, jotta tiukan paikan tullen voin niitä vilkaista ja todeta, että niin se vaan on, että jos haluaa elää yhdessä miehen kanssa on vaan tehtävä myös itsensä kanssa kompromisseja.
No nyt tämä meinaa lähteä oikein pidemmän kaavan mukaan rönsyilemään... :)

Tsemppiä sinulle ja kerrohan joskus miten teidän isännän vastaanotto sujui!;)

Ja P.s Hyvä aihe...

 
29. toukokuuta 2010 klo 19.14 , Blogger minou kirjoitti...

Oioioioi, miten ihanaa kuulla tuollaista..! Koska kaikkihan joskus väsyy, mutta aika harva sen ainakaan julkisesti myöntää. Kun ajatellaan että silloin myönnetään samalla että asiat on jotenkin huonosti tai pielessä. Mutta niinhän se ei ole, ihminen on vaan ihminen, joka väsyy välillä. Ja silloin pitää vähän huilailla, jonka jälkeen taas jaksaa. Tsemppiä sulle ja mukavia kohtaamisia :)

 
29. toukokuuta 2010 klo 19.34 , Blogger Hanna kirjoitti...

Minä en ainakaan ymmärtänyt miestä, kun työreissuilta kotiutui. Heti lastenhoitohommiin vain :) Mies reissasi ihan älyttömästi, kun kuopus oli vauva ja esikoinen valvotti mustasukkaisuudesta kaikki yöt :/

 
29. toukokuuta 2010 klo 19.39 , Blogger Viivu kirjoitti...

Voimia sinne! Kuulostaa jokseenkin tutulta :) Minä kun asuin Yli vuoden yksin lasten kanssa omakotitalossa ja mies tuli vain aina viikonloppuisin "työleirille" :D

Toivotaan, että saat pian vaihtaa vuoroa ja levätä hetkisen! <3

 
29. toukokuuta 2010 klo 19.40 , Blogger Sisustuskärpänen kirjoitti...

Mä aloin kahlaamaan tätä blogia läpi toissapäivänä, ja nyt mulla jo on sellainen "tuhannen ja yhden yön-mekko"!! :)) Mä en kyllä kestä, jos muutkin muotiblogit on yhtä koukuttavia ja ihania kun tämä, sillä olen koukussa jo ainakin kahteenkymmeneen sisustusblogiin! ..Mutta pakko vaan jatkaa näiden kahlaamista läpi, sillä niin innoissani olen uudesta mekostani (joka muuten todellakin menee päälle tuhannella tavalla!), josko vaikka jotain yhtä inspiroivaa ja mahtavaa on vielä löytämättä?! :)

 
29. toukokuuta 2010 klo 20.00 , Blogger tiltumaria kirjoitti...

Kaipa sitä miestäkin pitäisi ymmärtää, muttei liikaa ;) tää on niin kiva tää sun blogis, vaikka täysin eri elämäntilanteissa ollaankin, niin silti ihanaa lukea tätä!! :)
xxx

 
29. toukokuuta 2010 klo 20.41 , Blogger Imdina kirjoitti...

Mäkin just äsken haaveilin, josko loppukesästä menisin yheksi yöksi hotelliin nukkumaan, ja vaikka vähän shoppailemaan...viime kesänä olin pari yötä hotellissa lepäämässä. Nyt kun on tuo pieni vauva 3kk, taaperon 1v8kk, lisäksi, niin ehkä ei kahta yötä pysty viipymään. Yksikin yö tekisi kutaa...tsempit!

 
29. toukokuuta 2010 klo 20.46 , Blogger maj kirjoitti...

Mulla on vaan yks ja pikku-koira, silti joskus tuuppaa vähän väsyttämään. Mietin viimeks tänään, että miten ihmeessä sitä pärjäis jos niitä oliski kaks tai kolme... :P Ihanat rusketusraidat <3

 
29. toukokuuta 2010 klo 20.49 , Blogger Marjukka kirjoitti...

Ymmärrän hyvin tunteen minäkin. Olen monta kertaa ajatellutkin, että kaksi pientä lasta ja reissaava mies on varmasti ainakin joskus rankka yhtälö. Ja vielä jaksat pitää tätä ihastuttavaa ja inspiroivaa blogiakin ja vastata kysymyksiin ja kommentteihin.

Edellisessä blogissa sinulla oli kerran supergirl-fiilis. Minusta voisi ihan hyvin olla vaikka joka päivä. Hyvä sä!!!

 
29. toukokuuta 2010 klo 21.05 , Blogger *iTkUpiLLi* kirjoitti...

Mielestani tietysti sun pitas ymmartaa miestasi, kylla se reissaaminenkin on rankkaa.

Kohtele miestasi kuin kukkaa kammenella, miehesi maksaa varmasti ihanan kohtelun takaisin samalla mitalla.

Mutta ilman muuta on hyvaksi, etta sakin saat valilla ihan omaa aikaa. Kylla miehes sen ymmartaa ja varmasti auttaa siina, kun nakee kuinka paljon sa olet antanut.

Vaatimalla toiselta, saa ehka palveluksia, mutta molemmilla on syyllisyyden tunne. Saman asian voi saada aikaan antamalla. Kiitollisuuden tunne on paljon parempi kannustin, kuin syyllisyyden tunne.

Valitettavasti en itse viela aikoinani osannut ajatella noin, olen oppinut vasta ian myota.

 
29. toukokuuta 2010 klo 22.14 , Blogger Zallaah kirjoitti...

mies lähti työmatkalle kun kuopus ei ollut edes viikonkaan ikäinen vielä. kiitin melkein luojaa kun ne reissut loppuivat 8kk päästä ;) en ollut ikinä ollut aiemmin ollut niin väsynyt kuin nuo 8kk..

 
29. toukokuuta 2010 klo 22.57 , Blogger Miikkis kirjoitti...

Miehen työmatkalta paluu harvoin sujuu kovin mallikkaasti - meillä ainakaan. Jälleentapaamiseen latautuu aina niin paljon odotusta, toiveita ja väsymystä, että lopputulemana on usein riitelyä ja pettymyksiä. JOTKA onneksi sulavat ensihetkien myötä yhteisymmärrykseksi: kummallakin on ollut rankkaa omalla tavallaan, kumpikin on uuvuksissa ja molemmilla on ollut ikävä toista. Niistä tunnelmista onkin sitten paljon helpompi sopia seuraavien päivien ohjelmista. Siitä, mitä kumpainenkin kaipaa, yhdessä ja erikseen. Työreissussa rähjääntyneelle (miehelle) parasta lääkettä usein on täysipainoinen kotielämä, kotona huhkineelle (naiselle)pieni irtiotto tutuista ympyröistä ja hetken hiljaisuus, ihan yksin.
Uskon, että sinua uuvuttaa. Hienosti olet jaksanut. Nyt on levon vuoro. Olet rauhalliset hetkesi ansainnut, järjestä niitä ja nauti niistä hyvällä omalla tunnolla. Lämpimiä voimahalauksia!

 
30. toukokuuta 2010 klo 8.15 , Blogger MalliMamma kirjoitti...

Ekaa kertaa ihananoloisessa blogissasi :)
Kyllä, se on aivan ymmärrettävää että aina ei jaksa. Ymmärrys molemmin puolin on hyväksi, mutta myös se pieni oma hetki on tarpeellinen -myös sinulle. Toivottavasti pääsitte yhteisymmärrykseen ko.asiassa.

 
30. toukokuuta 2010 klo 9.24 , OpenID lintsi kirjoitti...

kovin tuttua tuo tilanne meilläkin. kun asun ulkomailla, ei ole juurikaan saatavilla lastenhoitoapua eli itse sitä on vaan jaksettava. mies tulee viikon päästä kolmen viikon työmatkalta. on tietenkin väsynyt. entä minä? kehtaanko edes mainita, kuinka joka aamu herään nuormman kanssa ennen kuutta, tänäänkin viideltä. vanhempi lapsi ei nuku päiväunia joten en minäkään voi päivällä levätä. onneksi melko leppoisasti nyt menee tämänikäisten kanssa (3v3kk & 1v7kk), mutta kotona lasten kanssa ollessa sitä on niin kiinni ja minnekään ei voi mennä yksin (edes suihkuun).

ehkä pahinta kuitenkin oli silloin, kun mies joutui 5kk:n ulkomaan komennukselle kun toinen lapsemme oli 3vkon ikäinen :(. silloin matkustin suosiolla suomeen vanhempieni luokse koko tuoksi ajaksi. olen usein muulloinkin koittanut tehdä suomenreissun kun mies on pidemmillä reissuilla. onneksi mulla on hyvät välit perheeseeni.

sitä yrittää olla reipas ja tehokas äiti ja vaimo, mutta kun joskus saisi semmoisia omia hiljaisia hetkiä - pyytämättä!

tsemppiä sinne! tiedän ihan tarkkaan miltä susta tuntuu, ulkosuomalaisena kahden pienen lapsen äitinä!

 
30. toukokuuta 2010 klo 10.37 , Blogger White Lily kirjoitti...

Kyllä on varmasti ollut raskasta sinulle ja miehesi pitäisi YMMÄRTÄÄ sinua..kyllä.

 
30. toukokuuta 2010 klo 13.04 , Blogger Sissi kirjoitti...

Tutulta kuulostaa tuo uupumus, vaikkei mun mies olekaan reissuilla. Toivottavasti saat levättyä ja vietettyä edes hetken yksin.

 
30. toukokuuta 2010 klo 17.28 , Blogger Tuuli kirjoitti...

Hienosti olet jaksanut!
Oletko muuten huomannut, että Odd Mollylla on omat aurinkolasit? Luin jostakin lehdestä niistä. :-)

 
30. toukokuuta 2010 klo 17.49 , Blogger Pike kirjoitti...

Tsemppiä jaksamiseen! Onko norjalaiset isovanhemmat kaukana, eivätkö he voisi suoda sulle tai teille hiukan hengenvetolomaa, hoitaa lapsia!

 
30. toukokuuta 2010 klo 17.59 , Blogger heinis kirjoitti...

Voi että... sun on saatava nyt omaa aikaa!<3 Edes juuri se yksi yö hotellissa kera herkkuruokien, kylpyjen ja lehtien<3 Olisiko se järjestettävissä esim. ensi vkolla Asgeirin töiden puolesta? Ettei tule pidempiaikaista uupumusta.. Itselläkin ollut nyt montamonta viikkoa järkyttävän paljon menoa ja reissuja ja nyt kanssa alkaa todella tuntua... En ole tänäänkään jaksanut tehdä juuri mitään. Silloin on pysähdyttävä! *halaus* :)

 
30. toukokuuta 2010 klo 21.08 , Blogger Lilou kirjoitti...

Ymmärrän sataprosenttisesti, miltä tuntuu! Oma mieheni on pääsääntöisesti kotona, tosin tekee pitkää päivää, mutta viime keväältä muistuu mieleen toukokuu, jolloin mies oli työmatkalla rapakon takana, ja minä yksin vauvan "avustamana" pakkasin ja muutin koko huushollin nykyiseen kotiimme. Huh. Noita päiviä ei ole ikävä ;)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu