Dreamhouse vol. 2

Tämä komea valkoinen talo on rakennettu vuonna 1888 ja sillä on ympärillään puiden ja pensaiden suojaama suuri villinurminen piha, jonne vie hiekkaiset auton urat. Suojaan ohikulkijoilta, muulta maailmalta ja asvaltilta.

Ihan kuin maaseudulla -ja aivan keskustan kupeessa. 

Talovanhuksen julkisivua koristaa kolme suurta, vanhaa ruudutettua ikkunaa ja kellarikerroksen kolme pientä kaari-ikkunaa. Ullakkokerroksen yksinäinen ikkuna työntyy keskeltä kattoa ulos. Talon edustalta kiertää kivilaattainen polku sivussa sijaitsevalle ulko-ovelle, reunustettuna erilaisilla ruukuilla ja kauniilla istutuksilla.

Me ollaan jo lauantai-iltana päätetty, että tämä täydellinen talo on meidän uusi koti. Kellaria myöten remontoitu wanha tyyli on säilytetty niin, ettei meidän tarvi kuin vähän jotain kaunista ajan henkeen sopivaa tapettia laittaa. Omaksi iloksi. Muun kauniin lisäksi.

Tuskin mikään enään voi estää meitä.

Meidän haavetta.

Suunnitellaan tarjoustakttiikkaa ja mahdollisen kisan voittoa. Talolle on laitettu niin edullinen hinta, että se houkuttelee varmasti monta muutakin ostajaehdokasta.

Sunnuntaiaamuna lähdetään heti lenkkeilemään talon ohi. Se on kaunis. Vanha, jykevä ja kaunis. Kierretään toistakin kautta. Kurkitaan sireenipensaiden välistä. Täydellinen.

Hymyillään, jutellaan ja jatketaan matkaa onnellisina.

Meidän talo.

Kunnes.

Naapurista kuuluu kummallista huutoa. Ja taas. Kyllä, se tulee naapurista.

Idylli katoaa.

Hymy haihtuu.

Pienen kyselyn jälkeen selviaä, että naapuritalo on psyykkisesti sairaiden ja -vammaisten hoitola. Hankalien tapausten paikka. Sellaisten vahvojen ja isojenkin, jotka tarvitsevat aina kaksi hoitajaa mukaansa.

Kello on nyt yli viisi. Hymy ei ole palanut.

Me oltiin niin varmoja.

Mut ei tota voi harkitakaan, ei vaan voi.

Täysin poissa laskuista.

Niin täydellinen talo.

Että melkein itkettää.

Piristykseksi sentään yksi kuva tältä päivältä, tästä tuli niin vanhat kokismainokset mieleen, että melkein hymyilytti.

;)