Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Dreamhouse vol. 2

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Dreamhouse vol. 2

Tämä komea valkoinen talo on rakennettu vuonna 1888 ja sillä on ympärillään puiden ja pensaiden suojaama suuri villinurminen piha, jonne vie hiekkaiset auton urat. Suojaan ohikulkijoilta, muulta maailmalta ja asvaltilta.
Ihan kuin maaseudulla -ja aivan keskustan kupeessa. 
Talovanhuksen julkisivua koristaa kolme suurta, vanhaa ruudutettua ikkunaa ja kellarikerroksen kolme pientä kaari-ikkunaa. Ullakkokerroksen yksinäinen ikkuna työntyy keskeltä kattoa ulos. Talon edustalta kiertää kivilaattainen polku sivussa sijaitsevalle ulko-ovelle, reunustettuna erilaisilla ruukuilla ja kauniilla istutuksilla.

Me ollaan jo lauantai-iltana päätetty, että tämä täydellinen talo on meidän uusi koti. Kellaria myöten remontoitu wanha tyyli on säilytetty niin, ettei meidän tarvi kuin vähän jotain kaunista ajan henkeen sopivaa tapettia laittaa. Omaksi iloksi. Muun kauniin lisäksi.
Tuskin mikään enään voi estää meitä.
Meidän haavetta.
Suunnitellaan tarjoustakttiikkaa ja mahdollisen kisan voittoa. Talolle on laitettu niin edullinen hinta, että se houkuttelee varmasti monta muutakin ostajaehdokasta.

Sunnuntaiaamuna lähdetään heti lenkkeilemään talon ohi. Se on kaunis. Vanha, jykevä ja kaunis. Kierretään toistakin kautta. Kurkitaan sireenipensaiden välistä. Täydellinen.
Hymyillään, jutellaan ja jatketaan matkaa onnellisina.
Meidän talo.

Kunnes.
Naapurista kuuluu kummallista huutoa. Ja taas. Kyllä, se tulee naapurista.
Idylli katoaa.
Hymy haihtuu.
Pienen kyselyn jälkeen selviaä, että naapuritalo on psyykkisesti sairaiden ja -vammaisten hoitola. Hankalien tapausten paikka. Sellaisten vahvojen ja isojenkin, jotka tarvitsevat aina kaksi hoitajaa mukaansa.

Kello on nyt yli viisi. Hymy ei ole palanut.
Me oltiin niin varmoja.
Mut ei tota voi harkitakaan, ei vaan voi.
Täysin poissa laskuista.
Niin täydellinen talo.
Että melkein itkettää.

Piristykseksi sentään yksi kuva tältä päivältä, tästä tuli niin vanhat kokismainokset mieleen, että melkein hymyilytti.
;)

Tunnisteet:

96 kommenttia:

6. kesäkuuta 2010 klo 17.39 , Anonymous Hipsu kirjoitti...

Todella harmillista, että talon vieressä on tuollainen paikka. Kyllä siinä tosiaan joutuisin minäkin tarkasti harkitsemaan lasten kanssa muuttamista sellaisen hoitolan naapuriin. Jäisi varmaan muuttamatta ihan jo ulos kantautuvien äänien takia. Toivottavasti teidän eteen tulee sellainen unelma, missä moisia huolia ei ole. Tsemppistä päästä tästä unelman kariutumisesta yli! ♥

 
6. kesäkuuta 2010 klo 17.47 , Blogger Sanna-Riikka kirjoitti...

Voi ei, miten harmi!!!! Kaikella on tarkoituksensa ja olen varma, että teitäkin odottaa vielä jossain unelma talonne. Me täällä etsimme 6 vuotta ja kaikkien kiumuroiden ja epäonnenkin ja sattumusten kautta aivan vahingossa löysimme unelma kotimme...ihanainen nainen ja Coca Cola:)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 17.54 , Blogger mizyéna kirjoitti...

Voi harmi. Olisko siksi niin alhainen hintakin. Kyllä siinä on pakko miettiä lastenkin turvallisuutta. Jotakin parempaa teille tiedossa!!

Mahtava kuva. Muutenkin omakuvat ovat olleet viime aikoina tosi hyviä.

 
6. kesäkuuta 2010 klo 17.59 , Blogger AnnaO kirjoitti...

Voi.. talo kuulosti täydelliseltä, harmi että naapurissa on hoitola :(
Toivottavasti yhtä täydellinen talo löytyy pian ja hyvällä ympäristöllä.
Ihana kuva sinusta ;)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.11 , Blogger Outi kirjoitti...

Aika pin up tyttö!
Ja ei voi olla noin huono tsägä....no ilmeisesti voi, tosi harmi!

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.11 , Blogger ii kirjoitti...

Äh. Harmin paikka. Toivottavasti huomaavat kertoa asiasta muille tarjousta harkitseville...

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.17 , Blogger Liisa kirjoitti...

TOdella harmin paikka , että ihmiset pelkää psyykkisesti sairaita ihmisiä,kuka tahansa voi sairastua henkisesti,s e on sairaus muiden joukossa. En uskonut että fiksut ihmiset suhtautuu näin.

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.19 , Blogger Niinu kirjoitti...

Monta asiaa tekee sen täydellisen talon; talo itse, välimatkat, naapurusto, koulut, kulkuyhteydet jne. On asioita joihin voi vaikuttaa ja asioita joihin ei.
Tuo nyt vaikuttaisi jälkimmäiseltä...
Kyllä se oikea talo vielä löytyy!
Täällä yhtä Coca-colan suurkuluttajaa ilahdutti tuo "mainos"! Mikään ei ole parempaa uima-altaalla kuin kylmä kokis pikkupullosta:)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

anteeksi tuo tarina alkoi naurattaan mua vaikka ei varmasti sua nauratakkaan mut mietin koko ajan että mitäköhän jännää tän tarinan lopuksi kuulemmekaan ja sitten tuo hullujen huone naapurissa..surullisen koomista :(

itsekin olen apsuuden elänyt skitsofrenia potilaiden yms. talon naapurissa ja kyllähän sitä tapahtui jos sattuis vaikka minkälaista tapahtumaa...välistä joku juoksi alasti meidän pihalla. olihan se aika huvittavaa ja viihdyttävääkin mutta tosiaan jos sulle on tärkeää talossa ja ympäristössä _RAUHA_ niin kannattaa katsellakin sitten muita taloja!

tsemppiä! :) <3

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ja mä kyllä ymmärrän täysin että jos joku ei halua muuttaa tuollaiseen ympäristöön!

yleensäkin olen kuullut että mielenterveyspotilaille olisi paras ympäristö sellainen joka ei ole lähellä keskustaa eikä lähistöllä olisi paljoa muita ihmisiä vaan vaikkapa vain luonnon rauhaa..

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse asuin Helsingissä 3 vuotta täydellisessä asunnossa vastaavanlaisen erään säätiön avohoitolan kanssa _samassa_ rakennuksessa, eri rapussa tosin. Itse koin huudot ja ikkunasta toljotukset jostain syystä lähinnä huvittavina ja ajattelin, että ihmisiä me kaikki kuitenkin ollaan. Kolmen vuoden aikana ei mitään vaaratilanteita sattunut ja ihanaa pikkuista kaksiotani kaipailen edelleen.

MUTTA. Ymmärrän kyllä, että etenkään pienten lasten kanssa ei muutto houkuttele. Lapsia luultavasti pelottaisivat (ainakin aluksi) eriskummalliset äänet ja muutenkin hoitolassa asuvat potilaat saattaisivat jättää arpia, jos huonosti kävisi. Ihan oikea päätös teiltä.
Älä huoli.
Kyllä se talo vielä löytyy :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ja edellä olevan Liisan kommenttiin:

se kämppä on varmasti hyvä ja loistava aikuisille ihmisille ja mahd. perheessä oleville nuorille, jotka ymmärtävät mitä on olla psyykkisesti sairas ja mistä äänet ja ihmisten erilainen käytös johtuu.

Psykaakin opiskelleena kuitenkin tiedän, miten herkkä joidenkin lasten mieli saattaa olla (on tietenkin myös lapsia, jotka eivät hätkähdä oikeastaan mistään mutta reagointia eri tilanteissa ja tapauskohtaisesti on vaikea selvittää "etukäteen"). Tällöin jo pelkät öiset huudot saattavat pahimmassa tapauksessa jättää elinikäisiä traumoja. Lapsen kasvuympäristöllä ja turvallisuuden tunteella on merkitystä.

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.35 , Blogger Helmi kirjoitti...

Voi ei miten huono tuuri, kuulosti jo niin loistavalta. Selvis sekin miksi hinta on niin halpa...

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.48 , Blogger VINSKI kirjoitti...

me asuttiin, onneksi vuokralla pitkä tovi vastaavanlaisen laitoksen naapurustossa jossa asui nuoria mielenterveyspotilaita, ja kyllä siinävaiheessa kun alkoi omia lapsia odottaa, niin pois oli muutettava. Ihan oikeasti turvallisuussyistä. Vaikka aidat oli korkeat ja valvonta tiukkaa, aina sillointällöin joku karkuun sieltä pääsi, ja erään vuoden aikana kahdesti ilmoiteltiin lähiseudun asukkaille että syytä mennä sisätiloihin ja lukita ovet, kun joku puukon kanssa oli karannut :( aika pelottavaa, ja sitä en omien lasten kanssa halunnut enää kokea.

Mä luulen, että niinkuin sanotaan "onni ei tule etsien, se tulee eläen" niin se teidän unelmatalo tule ekohdalle juuri silloin kun kaikki toivo on jo kadonnut.

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi juku ku kiva kuva!!!!

ja toi sininen taivas..ja auringosta nauttiva kaunis nainen ja cocis

näytät onnelliselta!

 
6. kesäkuuta 2010 klo 18.58 , Blogger Lensku kirjoitti...

Äh voi EI... Olin ihan hurmaantunut kun alotin lukemaan ja siitä se munkin hymy sit pikkuhiljaa hyyty. Surku!! Toivotaan että pian löytyy se TEIDÄN koti , oma ja ihana <3.

 
6. kesäkuuta 2010 klo 19.28 , Blogger Anniina kirjoitti...

Kyllä se oikea talo sieltä tulee ja sitten olet onnellinen ja huokaiset helpotuksesta, ettette ostaneet mitään aiemmin katsomianne taloja vaikka silloin kirpaisi.

Terkut pepsi-lasin ääreltä;)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 19.38 , Blogger eve kirjoitti...

Kuulostaa meidän mökki-tapaukselta. Unelmamökki löytyi, suunnitelmia tehtiin, tohkeiss aoltiin... katsomaan kun mentiin löytyi mökin naapurista suuri sikala.. ei kiva.. Etsintä jatkokoot!

 
6. kesäkuuta 2010 klo 19.38 , Blogger Johanna kirjoitti...

Hipsu: Kiitos:) Kyseessä on tosiaan sen luokan potilaat, ettei me voi harkita paikkaa :(

Sanna-Riikka: Kuusi vuotta, jaiks!! ;D

mizyena: Hinta oli alhainen JUURI sen takia, vaikea saada myytyä luulisin..

AnnaO: Se oli aika neg ylläri juu :(

Outi: Kiitti :P No jotenkin me aavisteltiin, et joku siinä täytyy olla vialla.

ii: Niinpä... kai siitä on pakko kertoa...? Virallinen näyttö on tässä viikolla ja ainoa talo, joka näkyy on hoitola. Pakko siitä on mainita.

Liisa: Hmm, tiedän mitä psyykkinen sairaus on ja joitakin psyykkisesti sairaita on ihan oikeutettua "pelätä" -etenkin jos kyseessä on omat lapset ja oma jokapäiväinen elämä. Tässä tapauksessa kyse ei ole mistään masentuneista, vaan täysin syyntakeettomista, jatkuvaa holhousta tarvitsevista arvaamattomista potilaista. Kollegalta asiasta kysynyt, hänen ja myös omaan arviooni luottaen.

Niinu: Hih, todellinen mainos :P Näin on, tää on aika perustavanlaatuinen neg puoli talojutussa...

Anonyymi: Juu mun siskokin kävi nauramaan :/
Kiitos tsempeistä :)
Tää pieni hoitola on kadun ihan viimeisenä ja sikäli tosi rauhallisella paikalla... siinä oltais vain me naapureina sit ;)

Anonyymi: Tosiaan ihan eri asia aikuisten asua kuin pienten lasten, jotka muuten myös käyttäytyvät arvaamattomasti: Olli jäi heti tuijottamaan pihalla istuvaa omaa kenkäänsä purevaa miestä, joka huuteli. Ja sanoi norjaksi "mies on sairas" hyvin varovaisella äänellä... Vaikka sattuiskin olemaan niin, että lasten on hyva nähdä kaikenlaista (no thanks joka päivä), niin en halua riskeerata mahdollisia tuijotteluja ja yhteentörmäyksiä agressiivisten potilaiden kanssa...

Helmi: Se oli ihan epätodellisen halpa.... :(

Vinski: Näin on, kuten sanoin; joitain, tiettyjen diagnoosien mielenterveyspotilaita on ihan syytä pelätä. Sellaisia, jotka eivät kykene vastaamaan teoistaan, koska ovat sairaita. Ikävä kyllä.

Anonyymi: Kiitos <3 pirtsakka kommentti raskaan aiheen väliin, thanks! :)

Lensku: Se olikin liian hyvä ollakseen totta... eiköhän kaikki talonetsijät joudu kokemaan pettymyksiä... lohduttaudun sillä ;)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 19.40 , Blogger Johanna kirjoitti...

Anniina: Nain on! Olen oikein onnellinen, ettei ostettu "Avioerotaloa" ja veikkaan, että tänkin jättäminen on pelkästään hyvä ;)

eve: Auts, hihi :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 19.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No voihan vietävä, mikä tuuri. Mutta samaa mieltä olen monen muun kommentoineen kanssa, että se oikea koti osuu vielä kohdalle.

Kateellisena katselen noita "cokismainos" kuvia, kun täällä keskellä Suomea hytistään kylmästä, eikä bikineitä voisi edes ajatella pukevansa, hrrr.

-Anni-

 
6. kesäkuuta 2010 klo 19.43 , Blogger a´la Linda. kirjoitti...

voi harmi. Toivotaan että pian löytyy se teidän koti :)

-Linda

 
6. kesäkuuta 2010 klo 19.58 , Blogger Viivu kirjoitti...

Meillä kävi nyt sitten niin, että otettiin lopulta sellanen koti, mitä ei oltu aikasemmin edes harkittu, mutta aika innoissani olen silti kun viimein päästään muuttamaan tästä välaikaisesta loukusta! Talon etsintä siis jatkukoon mutta nyt otetaan parin vuoden aikalisä.

Tsemppiä teille etsintöihin!

 
6. kesäkuuta 2010 klo 19.59 , Blogger Tomorrow kirjoitti...

Voi harmi, ehkä se olikin liian hyvä ollakseen totta. Mutta kyllä se teidän unelmatalo vielä löytyy! :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 20.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heips Johanna:)

KIva kun vielä voi kommentoida anonyymisti;)

Tosi harmi teidän puolesta toi talo juttu, mutta yhdyn edellisiin että kyllä se oikea vielä "kolahtaa" kohdalle kun sen aika on. Yksi kysymys, miksi haluatte muuttaa pois siitä teidän nykyisetä talosta? Kuvista päätellen talo on kivan oloinen ja ilmeisesti hyvällä paikalla.

Noi päivän asukuvat on kivoja:)

-Nina-

 
6. kesäkuuta 2010 klo 20.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Luen blogiasia silloin tällöin (on kivaa lukea monta postausta kerrallaan, kun on mennyt vähän aikaa:) ja tykkään kovin!

Mutta nyt on "pakko" kysyä yhtä juttua joka ihmetyttää (toivottavasti et loukkaannu tästä tms.) Eli:

Kun nyt siis tämän kolmannen blogin laitoit pystyyn, niin johtuko se siis vain tuosta huonosta ilmapiiristä edellisissä? Nimittäin kun vielä tuolla edellisessä blogissa tästä uudesta kerroit jne. ja tämäkin on avoin, niin miksei ne ikävät anonyymit ihan samalla tavalla voisi tänne tulla aukomaan/ kertomaan "kauniita" mielipiteitään, kuten aiemmissakin on tapahtunut.. Eli siis että koska tämä on avoin ja anotkin voivat kommentoida, niin mitä eroa siihen että olisit jatkanut vanhassa? Mietitytti vain..:)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 20.23 , Blogger Carmabella kirjoitti...

Voi että! Tuo selostus talosta kuulosti jo ihan loistavalta! Mutta kyllä te löydätte sen talon, joka on aivan loistava! Älkää ihmeessä heittäkö kirvestä kaivoon. :)

Tsemppiä täältä! <3

 
6. kesäkuuta 2010 klo 20.33 , Blogger Marjukka kirjoitti...

Tää postaus teki mut ihan hirveen surulliseksi :-(

 
6. kesäkuuta 2010 klo 20.40 , Blogger naana kirjoitti...

Voi kuinka harmi, MUTTA se ei ollut teille tarkoitettu. Löydätte ihan varmasti vieläkin ihanemman kodin!

Halirutistus murulle. <3

 
6. kesäkuuta 2010 klo 20.40 , Blogger naana kirjoitti...

Ps. WOW, mikä kuva!

 
6. kesäkuuta 2010 klo 20.41 , Blogger virva kirjoitti...

No voe kakka,olipas kurja jutun loppu.Äääh, tosi plääh.
Kieltämättä kokismainos ainesta,
kjeh :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 20.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Luojan kiitos naapurin asukkaat eivät sattuneet olemaan kesäretkellä kun taloa kävitte kattomassa. Mie oon kanssa sitä mieltä, että ei pidä tuudittautua siihen, että mitään ei satu...koskaan ei voi tietää kun on epävakaista ihmisistä kyse. Erilaisuutta voi tosiaan kohdata muuallakin kuin päivittäin omassa pihapiirissä. PS. Laitan paketin tulemaan lähiaikoina, oon ollut ihan hirmu saamaton. :( Anniina

 
6. kesäkuuta 2010 klo 21.02 , Blogger Johanna kirjoitti...

Anni: Tännekin kylmää luvattu ensi viikoksi :(

Linda:Älä muuta sano!

Viivu: Juu olen kärryillä vaikken kauheasti ole ehtinyt kommentoimaan :) Hyvä niinkin!!

Tomorrow: Kyllä se vielä... toivottavasti vaikka tänä vuonna ;)

Nina: Kiitos :) Kahden lapsen kanssa ois ihanaa kun ois omakotitalo ja oma piha. Meillä on myös vain kaksi makuuhuonetta, joista toinen varastotilana, ehheh, eli joskus vielä tarvitaan lapsille omat huoneet jne. Tällasta kaikkea :)

Anonyymi: Ymmärrän että ihmetyttää, olet nyt pikkasen pudonnut kärryiltä ;) Hih siis avasin kommentointimahdollisuuden vasta pari päivää sitte, kun toivoin lukijoiden esittäytyvän (kts.arvonta-postaus Hvem er dere?) ja aion tod.nak. taas sulkea anonyymikommentoinnin tossa alkuviikosta :)

Carmabella: Kärsivällisyyttä tarvitaan, mutta eipä meillä nyt kamalan hullusti oo asiat :P

Marjukka: Sorry :(

Naana: Kiitos kovasti <3 inhottavia tällaset takaiskut!

virva: Kiitos kommentista, piristävä :D

 
6. kesäkuuta 2010 klo 21.03 , Blogger Johanna kirjoitti...

Anniina: Kiva kun kävit <3 Saamattomuutta esiintyy usein täälläkin päässä as you know ;) Ja sulla on hyvä syy!

 
6. kesäkuuta 2010 klo 21.04 , Blogger Niina K kirjoitti...

Kurja homma tuo talo juttu, mutta tässä se taas tuli todistettua se, että jos joku tuntuu liian täydelliseltä, se myös todellisesti on sitä, eli aina joku mättää silloin pahasti! :( Ja ompahan tosissaan kuva, ei voi muuta todeta kuin, että jos tarkoitus oli olla hiukan anonyymimpi niin nyt kyllä lens hohtimet kaivoon ;D

 
6. kesäkuuta 2010 klo 21.31 , Blogger Soccermom kirjoitti...

Eikä?!! Olipa mäihä :( Ei kait sit muuta kuin uutta matoa koukkuun vaan...again :) Tänne mullekin bikinisää, kiitos! Kokis tosin kyllä maistuu viimassakin. Mums.

 
6. kesäkuuta 2010 klo 21.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Älä huoli, se oikea talo vielä löytyy ja oikeaan aikaan!

Aivan mahtava kuva! Jep, vanhaa cocis-mainoshenkeä! Iiihana tunnelma!

Bee

 
6. kesäkuuta 2010 klo 21.56 , Blogger Valon Soturi kirjoitti...

Kyllä se Teidän talonne vielä sieltä jostakin ilmestyy. :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 22.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eikös miehesi ole paljon reissuhommissa? En tiedä olisiko minusta yksin hoitamaan omakotitaloa
ja vielä vanhaa sellaista, ja ymmärsinkö oikein että olet palaamassa työelämään aika pian? silloin aikaa on niin paljon vähemmän jos vielä yksin pyörittää lasten hoitorumban, kaupassakäynnit,lumityöt, nurmikonleikkuun, ehkä siis onni onnettomuudessa, ettette saaneet taloa?
Kuvasi ovat kauniita,tyylikkäitä yleensä, tästä en pitänyt se ei ole tyylikäs, tulee sellainen itsensä esittely fiilis, ei hyvällä maulla..

 
6. kesäkuuta 2010 klo 22.06 , Blogger Valon Soturi kirjoitti...

"Kuvasi ovat kauniita,tyylikkäitä yleensä, tästä en pitänyt se ei ole tyylikäs, tulee sellainen itsensä esittely fiilis, ei hyvällä maulla.." Hyvä anonyymi, jos nainen - vieläpä kahden lapsen äiti - on noin kaunis ja upeassa kunnossa, miksei saisi, OMASSA BLOGISSAAN, itseään vaikka vähän esitelläkin? Minulle ainakin tuli tuosta cocis-kuvasta oikein kiva olo. :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 22.21 , Blogger Johanna kirjoitti...

NiinaK: Ois pitänyt olla vähän varautuneempi..

Soccermom: Nii-in. Asgeir voitti pari kopallista kolapulloja jossain kalastusjutussa, niitä on juotava :P

Bee: Thanks! :)

Valon Soturi: Näin on <3

Anonyymi: No onhan siinä hommaa, mutta en siksi jää loppuelämäkseni asumaan "kerrostaloon" ettei hommia tarvis tehdä... Harmi jos ei kuvan maku osunut kohdalle ;)

Valon soturi: Hih, en itseasiassa ajatellut tätä lainkaan esittelymielessä -ja jos jotain kroppani osaa "esittelisin" ei se varmaan olisi tissit ;D Niitä näkee muutenkin ihan tarpeeksi netissä ja joka puolella. Harmi jos joku koki kuvan mauttomana, mun mielestä siinä oli kivaa fiilistä :)

 
6. kesäkuuta 2010 klo 22.23 , Blogger Anu kirjoitti...

Heissan Johanna:)
Oi voi,
mutta olen varma, että tämä menee näin juurikin siksi, että se teidän 'OIKEA' talo tietää itse olevansa ainoa oikea teidän perheelle ja siksi nämä muut mahdollisuudet ei onnistu...vanhat talot on niin viisaita,heh.

 
6. kesäkuuta 2010 klo 22.53 , Blogger Nunt kirjoitti...

Huoh, no, ainakin halpa hinta selvisi... Onnea jatkoetsintään!

 
6. kesäkuuta 2010 klo 22.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Okei, nyt ymmärrän miksi haluatte löytää uuden kodin:) Onhan se kiva, että talossa on tilaa ja lasten kasvaessa he saisivat omat makuhuoneet. Tsemppiä etsintää, aikaa ja kärsivällisyyttä se vaatii;)

-nina-

 
7. kesäkuuta 2010 klo 0.25 , Anonymous Merja kirjoitti...

Tuntui tosi kurjalta lukea tarina, jossa psyykkisesti sairaiden naapurissa ei voi lasten kanssa asua. Arvelenpa, että huutelijat ja kengän purijat ovat kehitysvammaisia ihmisiä, joita ei varmastikkaan olisi kirjoittajan lapsineen tarvinnut pelätä.

Ja jos vaikka psyykkisesti sairailla tässä tarkoitettaisiinkin mielenterveysvaikeuksista kärsiviä, tuskinpa nekään kirjoittajan perheelle vaaraksi olisivat olleet. Tämä blogikirjoitus kuvastaa tosi surullisella tavalla sitä miten kauniiseen maailmaan ei rikkoa mahdu. Sitä mitä ei tunneta ja arjessa usein kohdata, pelätään ja ennakkoluulot + harhaluulot saavat kasvunsijaa.

Jos naapuritalon asukkaat olisivat TODELLA vaarallisia, he olisivat vankilassa tai mielisairaalassa. Ilmeisesti tässä on kysymys jostakin kuntoutus- tai pitkäaikaishoitokodista, jonka asukkaat tuskin ovat vaaraksi kellekkään. On se vaan surullista, että ennakkoluulot ovat niin vahvassa ja kummalliset asiat tulevat arjen esteeksi.

Plussaa kirjoittajalle, että hän ennakkoluulonsa kaikelle kansalle näin railakkaasti paljastaa pukien ne turvallisuuskuplan sisään.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 1.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vanhempieni naapuriperheessä asuu psyykkisesti sairaita lapsia, ja voin sanoa kokemuksesta että kannattaa tosiaan harkita mihin muuttaa - kuitenkin etsitte unelmakotia, niin eikö silloin olisi suvaitsevaa että myös naapurit olisivat ihania?
Vanhempieni naapurin poika on jollain tasoa myös kehitysvammainen, joten kesäsisin tykkäsi kaivella muniaan äidin kukkapenkissä ja hokea "v***ua" kun äidilläni oli vieraita terassilla. Onhan se selvää, että kyseisen lapsen kasvatuskin on mennyt vikaan, mutta tosiaan naapureihin kannattaa panostaa.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 8.29 , Blogger White Lily kirjoitti...

Harmittaa puolestasi mutta talossahan ei myöskään ole merinäköalaa?

Sehän on ollut suurimpana syynä siihen miksi aiemmat talot ovat teiltä jääneet ostamatta koska miehesi ei suostu muuttamaan merinäköalattomaan taloon...vai onko hän muuttanut mieltään?

Miten kävi muuten sen ihan rannassa sijaitsevan mummun talon kanssa josta suunnittelitte tehdä vaihtokauppaa?

 
7. kesäkuuta 2010 klo 8.56 , Blogger Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Voi ei, mikä kohtalo tuolla talolla!

Katsoin ensiksi, että tuo oikeasti oli colamainos! Ihana kuva!

 
7. kesäkuuta 2010 klo 9.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Tuntui tosi kurjalta lukea tarina, jossa psyykkisesti sairaiden naapurissa ei voi lasten kanssa asua."

Jos sinä Merja etsisit unelmiesi RAUHALLISTA omakoti-idylliä, niin et varmasti haluaisi muuttaa sellaiseen taloon, josta tietää että huudot ja sekava käytös ovat naapurissa arkipäivää.
Et varmasti haluaisi viedä noin pieniä lapsia sen keskelle, koska siitä voi todentotta jäädä traumoja. Enkä tiedä haluaisitko sinä, mutta itse tiedän etten missään nimessä haluaisi ottaa pienintäkään riskiä siitä, jos joku kaunis päivä yksi näistä parantumattomista tapauksista pääsisikin karkaamaan, niin omat lapset ovat aidan toisella puolella.

Itse parantumattomasti psyykkisesti sairaan, hieman aggressiivisen vammaisen lähisukulaisena en suosittelisi kenellekkään muuttoa hankalien tapausten naapuriin, jos omaa rauhaa haluaa
omata. Niissä olen sellaista menoa nähnyt.

Tämä ei tarkoita että on kapeakatseinen ja suvaitsematon ihminen, ettei haluaa syyntakeettomia, usein rauhattomia ja arvaamattomia "naapureita".

Suomessa näitä hoitokoteja ei edes rakenneta mielellään omakoti-asutuksen viereen.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 9.05 , Blogger Soccermom kirjoitti...

Äh, vielä pakko ottaa kantaa tähän ennakkoluulo-soppaan (ks. anonyymi 7.6. klo 0.25). Jos henkilöllä on lapsia, hän katsoo maailmaa eri tavalla. Vaikka hän kuinka olisi ennakkoluuloton ja tiedostava ihminen, ei samaa voi vaatia pieneltä lapselta, joka ei vielä elä elämäänsä loogisesti ja järjellä ajattelevana. Lapset eivät pysty selittämään ja ymmärtämään maailmaa aikuisen tavoin. Etenkin, kun ovat alle kouluikäisiä! Ihan kuten anonyymi 6.6. klo 18.31 sen hienosti selittikin. Kaikkea ihmisen toimintaa ei voi selittää joko ennakkoluuloilla tai kateudella, vaikka se niin helppoa olisikin.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 9.15 , Blogger Laura kirjoitti...

hei, pakko kommentoida,oi surku, mikä käänne. tuo talo kuulostikin jo aivan liian hyvälle.. kyllä se ihana dream-talo vielä löytyy :)
kivoja kesä päiviä!:)

 
7. kesäkuuta 2010 klo 9.17 , Blogger elizabeth kirjoitti...

Onpa teillä huonoa tuuria! Tuollaisen naapuriin lasten kanssa muuttaminen ei varmastikaan houkuta :/ Uskon kyllä, että teille vielä _se oikea_ löytyy!

Ps. Ihan mieletön toi kokis-kuva :)

 
7. kesäkuuta 2010 klo 9.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vaikka minulla ei olekaan lapsia, niin en silti haluaisi muuttaa tuohon taloon. Omakotitalossa kyllä kaipaan sitä omaa rauhaa ja hiljaisuutta.
Ja jos olisi lapsia, niin sitten vielä vähemmän.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 9.37 , Blogger Valon Soturi kirjoitti...

"Tämä blogikirjoitus kuvastaa tosi surullisella tavalla sitä miten kauniiseen maailmaan ei rikkoa mahdu. Sitä mitä ei tunneta ja arjessa usein kohdata, pelätään ja ennakkoluulot + harhaluulot saavat kasvunsijaa."

Anonyymille sellaiset terveiset, että uskaltaisin väittää jokaisen vanhemman haluavan niin rauhallisen ja tasapainoisen kasvuympäristön lapsilleen kuin mahdollista. Ja ehkä ensimmäisenä talo psyykkisesti sairaiden (jotka VOIVAT olla vaarallisiakin, ei toki aina!) naapurissa ei tulisi mieleen. :P

 
7. kesäkuuta 2010 klo 9.37 , Anonymous Kutri (alias Skirty) kirjoitti...

Juu ei puhettakaan, että muuttaisitte sinne, out of question!
Tässä on nyt vain yksi positiivinen juttu: Jossain teitä odottaa vieläkin ihanampi talo!

 
7. kesäkuuta 2010 klo 9.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itseäni häiritsee jo näin kerrostaloasunnossakin yläkerrasta kuuluvat kumisevat kanta-askeleet (joihin jopa joskus herään), joten jos omakotitaloon muuttaisin niin ensimmäinen vaatimus olisi hiljaisuuus.

Valitettavasti tuollaisen hoitokodin naapurissa hiljaisuus taitaa olla suhteellinen käsite. Ainakin oma mummuni oli dementoituneena todella äänekäs ja yllättävää kyllä muisti loppuaikoinaan ainoastaan ne kaikkein rivoimmat kirosanat, joita hän ei terveenä olisi koskaan rohjennut sanoa - saati sitten huudella kovaan ääneen.

Se, ettei halua kuunnella tällaista huutelua omalla kotipihallaan päivästä ja vuodesta toiseen ei mielestäni ole ennakkoluuloa vaan omien rajojensa tunnistamista.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 10.29 , Blogger susse kirjoitti...

Näiden mutkien jälkeen Sen Oikean kodin löytyminen aikanaan on varmasti huojentavaa.

Olet näemmä oikein riehaantunut viime aikoina näissä omien kuviesi määrässä ja poseerauksissa! ;D

 
7. kesäkuuta 2010 klo 10.34 , Blogger Johanna kirjoitti...

Anu: Oih, kiitos. Miten viisas kommentti, näin alankin ajatella ;)

Nunt: Juu... etsinnät jatkuu!

nina: :) Juu... huoh :)

Merja: Juu uskallan ihan suoraan sanoa, että siihen naapuriin ei muuteta. Kyse ei ole mistään pelottavasta tuntemattomasta, sillä tiedän kyllä minkä tyyppistä porukkaa naapussa asuu ja minkä tyyppisestä sairaudesta potilaat kärsivät. Itseasiassa kollega, jolta talon potilaista kysyin, neuvoi vahvasti minua muuttamasta. Potilaat oikein hyvin tuntien.

Anonyymi: Niin... Jos saan valita, en tietentahtoen valitse häiritseviä naapureita. Tekee se sitten minusta kuinka kamalan ihmisen tahansa! :)

White Lily: Itseasiassa tämän kohdalla ei olisi edes haitannut merinäköalan puute, rakastuttiin muuten niin kovasti... eli eiköhän jatkossakin tule kyseeseen merinäköalaton, jos kunnolla kolahtaa ;)
Siitä "vaihtotalosta" me ei sit kuitenkaan tykätty kun käytiin katsomassa :(

UK Emilia: HIh, kiitti :)

Anonyymi: Kiitos kommentista, ihan asiaa. En mielestäni myöskään "pelkää tuntematonta" tai elä missään omassa kauniissa maailmassani, jollen tieten tahtoen valitse tällaista taloa.

Soccermom: Näin on, ihan totta. Lasten kanssa on niin suurempi riski kaikenlaisiin yhteentörmäyksiin.

Laura: Thanks :) Juu kyllä se löytyy!

elisabeth: Kiitos <3

Anonyymi: Samme her. Ollaan me kauheita sydämettömiä ihmisiä ;)

Valon soturi: Niinpä... Luulen, että moni muukin pienten lasten vanhempi oisi tehnyt saman valinnan.

Kutri: Kiitti <3

Anonyymi: Niin.. ja voin vannoa tietäväni millaisia potilaita naapurissa asuu. Kyse ei ole ennakkoluuloista, koska osaan suhtautua niin psyykkisesti sairaisiin kuin kehitysvammaisiinkin ammattitaidolla, mutta sitä eivät pienet lapset osaa. Enkä edes halua "osata" vapaa-ajallani, omassa kodissani. Niin se vaan on. Mainitsemiasi tapauksia hoidan ihan mielelläni töissä, mutta en ottaisi kotiin mukaan hihi :)

 
7. kesäkuuta 2010 klo 10.35 , Blogger Johanna kirjoitti...

susse: Nyt on taas kylmemmät ilmat tullut, jäävät varmaan vähemmälle -ainakin biksut;)

 
7. kesäkuuta 2010 klo 10.42 , Blogger susse kirjoitti...

Tääl on aivan JÄÄTÄVÄÄ tällä hetkellä, palelen töissä paljasnilkkaisena aivan armottomasti mut nyt on KESÄ joten sukat pysyy poissa vaikka jalat ois siniset! :D

 
7. kesäkuuta 2010 klo 10.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuli surullinen mieli... :(

 
7. kesäkuuta 2010 klo 11.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitin jo aiemmin anonyyminä, mutta jatkan vielä... Kuinka moni teistä, jotka eivät ymmärrä ettei Johanna ja perhe voi tuohon taloon muuttaa, oikeasti itse olisi valmis muuttamaan siihen (ja menettämään rauhan ja hiljaisuuden, mahdollisesti jopa saamaan "yllätysvierailijoita")??

Tuskin kovikaan moni!!

Taitaa olla joukko kateellisia taas liikkeellä, kun on ano-kommentointimahdollisuus, pakko jotain negatiivista keksiä.
Tämän takia meitä normaaleja ja kilttejä anonyymejä sitten sorretaan. :(

 
7. kesäkuuta 2010 klo 12.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eriävän, OMAN mielipiteen esittäminen ei edelleenkään ole laitonta saati väärin, eikä edes kateellista. Voi vaan olla että vaikeasti vammaisen, perintötekijöiden vuoksi kookkaan ja vahvan, omainen esimerkiksi vetää herneen nenään tästä postauksesta, ja se on sallittua sekin.

Reija

 
7. kesäkuuta 2010 klo 12.29 , Anonymous Minny kirjoitti...

Ihanat bikinit! Oon etsinyt kivoja pallokuosisia jo viime kesästä :)
Mistä oot löytänyt?

..vaikka ei täällä Suomessa ihan tarkenekaan aurinkoa ottaa ;)

 
7. kesäkuuta 2010 klo 12.43 , Blogger Johanna kirjoitti...

susse: Hehee :) Täällä samaa tulossa kuulemma ;)

Anonyymi: Pahoittelen... :(

Anonyymi: Tiedän, että teitä "kivoja" anonyymeja on suurin osa, halit sinne ja pahoittelut sorrosta <3

Reija: Pahoittelen sullekin ja ymmärrän, että tää mun kirjoitus loukkasi. Ihan sallittua vetää herneet nenään :) En tietenkään halua millään tavalla, missään nimessä sortaa psyykkisesti vammaisia, edes agressiivisia sellaisia ja suhtaudun tottakai heihinkin inhimillisesti ja jopa empaattisesti. Nyt on kuitenkin kyse lapsistani ja hyvin arvaamattomistakin ihmisistä, jotka olisivat osa jokapäiväistä elämäämme. Mulla ei ole kokemusta omaisen roolista, mutta ymmärrän, että siinä roolissa joutuu varmasti silloin tällöin pahoittamaan mielensä ja olen todella todella pahoillani, jos olin yksi näistä. Varmasti itsekin loukkaantuisin, jos kyse olisi omista läheisistäni, ainahan kaikkia omiaan rakastaa samalla tavalla vammoista riippumatta <3

Minny: Muutama viikko sitten Nelly.comista tilattu! :)

 
7. kesäkuuta 2010 klo 12.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eipä mitään..olen aika tottunut näihin mielipiteisiin ja ymmärrän ne kyllä, välillä vaan ihan oikeasti väsyttää saada ihmisiä ymmärtämään etteivät kaikki kookkaat, "mölisevät" kehitysvammaiset ole vaarallisia! En siis ole omainen vaan hoidan eriasteisia vammaisia ja olemme taistelleet asuntolamme paikasta vuosia sitten juuri näistä syistä, nyt sijaitsemme maalla mikä on osoittautunut todella hyväksi ratkaisuksi kaikille.

Onnea kodin etsintäänne. :-)

Reija

 
7. kesäkuuta 2010 klo 12.55 , Blogger Miikkis kirjoitti...

Miksi ihmeessä Johannan pitäisi muuttaa asuntoon jonka sijainti syystä tai toisesta arveluttaa?, arvoisat anonyymit. Etteköhän te löydä sen unelmatalon aikanaan :-) Ihana bikinikuva!

 
7. kesäkuuta 2010 klo 13.01 , Blogger Johanna kirjoitti...

Reija: I know... Mutta kollega tosiaan kommentoi talossa asuvan myös arvaamattomia ja aggressiivisia ihmisiä, ei pelkästään niitä äänteleviä eikä siis pelkästään kehitysvammaisia. Kiva kun päästiin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, pieni kesksutelu auttaa aina... :)

Miikkis: Thanks <3

 
7. kesäkuuta 2010 klo 13.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ja vaikkei kyseessä olisikaan agressiiviset tai vaaralliset asukkaat, minua ainakin häiritsisi se meteli. Samasta syystä en haluaisi muuttaa vilkkaasti liikennöidyn tien varrelle, lentokentän tai minkään tehtaan lähelle jne. Kotona kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta.
Tuskin kellään oikeasti on mitään kehitysvammaisia vastaan, mutta jos voi välttää asumisen tuollaisen paikan lähellä, ei kai sinne kukaan vapaaehtoisesti muuta??
Ja nyt tämä anonyymi hiljenee tästä asiasta, anteeksi Johanna kun "hiillyin". Toivottavasti se teidän unelmatalo löytyy pian!!

 
7. kesäkuuta 2010 klo 14.38 , Anonymous Sander kirjoitti...

NIMBY, niinhän se menee. Kukin tyylinsä mukaan.

Tietenkin jokainen valitsee asumismuotonsa juuri omien kriteereiden, vaatimusten, toiveiden ja rajojen puitteissa mutta jos et arvannut tämän postauksen aiheuttavan pahaa mieltä niissä joiden elämää vammaisuus tai psyykkinen sairastuminen jollain lailla koskettaa, niin ihmettelen arviointikykyäsi. Mutta rajallinenhan se meillä on kumpaisellakin.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 15.05 , Blogger Sykerö kirjoitti...

Onpas kommentteja! :)
En kyllä itsekään olisi tuohon taloon muuttanut. En.

En ymmärrä miksi rasisti tai muun leiman pelossa ei saisi edes ajatella omaa saati lastensa turvallisuutta. Voi, voi...

Se, että ajattelee omaa ja läheistensä hyvinvointia, ei tarkoita että olisi.. 'rajallinen arviointikyky'. ;) Omasta mielestäni, Johanna, päätöksesi osoittaa hyvää arviointikykyä.

Itse olen ollut psyykkisesti sairas, (lapsivuodepsykoosi), enkä haluaisi jättää lastani nukkumaan omalle pihalleni vaunuihin, jos tietäisin että heti naapurissa on joku, joka saattaa saada päähänsä ties mitä.

No niin, kylläpäs vereni kuohahti..
Pyydän anteeksi.

"Kun lakkaa etsimästä, löytää."

 
7. kesäkuuta 2010 klo 15.08 , Blogger Murupeikko kirjoitti...

Tämä täällä on pahoillaan ,ettei unelmien talo napanna vieläkään. Mutta saparo pystyyn, kyllä se jossain teijän porukkaa oottelee!!
Aurinkoa alkuviikkoosi. :)

 
7. kesäkuuta 2010 klo 15.15 , Blogger Bunny kirjoitti...

Tuohon Sanderin kommenttiin voisi sanoa että eikö myös se että näistä asioista, kuten nyt Johanna tässä melko avoimesti kertoi, ei saa ikäänkuin vapaasti kertoa mielipidettään ole myös jonkinlaista suvaitsemattomuutta ja melkeinpä rivien välistä sellaisen etsimistä mitä siellä ei ole. Ollaan niin herkkänahkaisia että ajatellaan että jokainen "vammaisista" tai "psyykkisesti sairaista" ihmisistä kirjoitettu sana on ilman muuta negatiivinen jossain mielessä. Aihe on niin tabu että siitä saisi puhua vain kauniisti kiertelemällä ja anteeksipyydellen vai? Kun kuitenkin kuvittelisin että jokainen joka vähääkään tuntee tälläisia ihmisiä tai hoitolaitoksia, on nähnyt mitä se arkirealismi on. Mitä niin pahaa siinä on ettei siitä voi puhua rehellisesti ja suoraan niinkuin asiat on. Eihän se tarkoita että he tai tälläiset hoitolaitokset ovat jotain hyljeksittäviä asioita. Mun nähdäkseni lähimmäisenrakkaus ja tosiasioiden tunnustaminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.
Sitäpaitsi, eihän kukaan ole käynyt kysymässä hoitolaitoksen asukkailta haluaisivatko he Johannaa perheineen naapuriksi! Ehkä hekään eivät halua meluavia lapsia ;) tai liian kaunista emäntää naapuriin ;) Tässä blogissa tuli nyt vain Johannan mielipide yhteiselosta mutta kolikolla on aina toinenkin puoli.

Pointtini siis että minusta mielipiteensä saa sanoa rehellisesti, vammaisistakin, omien arvojen pohjalta kunhan se ei loukkaa lakia tai hyviä tapoja. Sekin on ok jos rehellisesti myöntää että ei kykene kohtaamaan tälläisiä ihmisiä, paljon pahempaa on minusta jos teeskentelee muuta. (Mutta siitähän nyt ei tässä Johannan tapauksessa ollut kysymys.) Mun mielestä avoin ja rehellinen keskustelu edistää vammaistenkin asiaa ja poistaa juuri niitä turhia pelkoja. Tottakai outo käytös pelottaa ja arveluttaa jos ei tiedä mistä se johtuu, se kuuluu ihmisen itsesuojeluvaistoon mutta siitä on helppo päästä yli kun hankkii ja saa tietoa.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 15.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täällä myös eräs anonyymi, joka on psyykkisesti sairaan lähiomainen. Itse ymmärrän mainiosti, että ette tahdo kyseiseen taloon muuttaa. Kuitenkin itseäni häiritsi hieman postauksen kirjoitustyyli: unelmien talo, kaikki täydellistä, mutta lopussa paljastuu, että seutu on "pilattu" tällaisilla poikkeavilla ihmisillä. Tällä tavalla ei ehkä olisi tullut kirjoitettua jos kyseessä olisi vaikka tartuntatautien poliklinikka: kauheaa, että ne sairaat ihmiset kulkevat lähettyvillä ja niiltä voi lapset saada vaikka jonkun taudin.

Psyykkiset ongelmat ovat usein vaiettuja ja eräänlainen tabu vielä yhteiskunnassa. Sen takia ne, jotka omakohtaisesti ovat asian kanssa tekemisissä saattavat olla herkempiä loukkaantumaan. Valitettavasti sitä ei voi koskaan tietää, kenelle tällainen sairaus osuu ja koska.

Kiitos blogista Johanna ja toivottavasti unelmien talo vielä löytyy!

 
7. kesäkuuta 2010 klo 15.38 , Blogger .erin. kirjoitti...

Voi harmi. :( Mutta metsästys jatkukoot! :) Siellä on nyt kuitenkin tasasin väliajoin tuntunut olevan ihan kivoja taloja tarjolla, joten kyllä se Omakin sieltä vielä vastaan tulee. Ihan varmasti.

Harmittelen myös tämän postauksen aiheuttamaa pientä turbulenssiä. Mielestäni et kirjoittanut loukkaavasti tai tuomitsevasti. Kerroit asian niinkuin sen koitte ja siitä miten ja missä sen huomasitte. Ymmärrän täysin päätöstänne luopua tästä talosta. Olisin varmasti tehnyt itse samoin.

Minulla oli vaikeasti vammainen läheinen, joka vielä muutama vuosi sitten asusteli varmaan aika vaastaavanlaisessa paikassa kuin tuo naapuritalon hoitola. Arvostan hoitokotia valtavasti, mutta koin jo pelkät vierailut siellä välillä sen verran rankoiksi, että en usko, että kykenisin edes itse asumaan paikan vieressä. Pienen lapseni kanssa en asiaa edes harkitsisi. Vuosia tällaisen hoitokodin elämää läheltä seuranneena, ihmettelen asiasta noussutta kohua. Meno oli välillä levotonta ja äänekästä. Välillä surullista, joskus kauhistuttavaakin. Onko siis väärin todeta, ettei halua sitä osaksi omaa ja lastensa arkea kotona ja omalla pihalla? Jos on, niin olen tosi huono ihminen, koska en osaa edes hävetä sanojani. Jäin vähän hämilleni tästä - en postauksesta, vaan kommenttilaatikon viesteistä. Mutta joskus on ihan hyvä vähän tuulettaa ajatuksiaan... Jään siis miettimään asiaa itsekseni.

Ja lopuksi pakko vähän keventää... Vau mikä kokiskuva - kelpaisi tosiaan mainokseksi asti! :)

Hymyä päivääsi! :)

.erin.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 15.50 , Blogger White Lily kirjoitti...

tämä sun kommenttiboksi täällä alkaa taas elää omaa eläämäänsä...musta on niin hassua että muut kuin Johanna vastaa noihin älyttömyyksiin. Tämähän on siis sun blogi...

mutta sitten asiaan eli tulin katsomaan että vastasitko mitään tuohon mun aikaisempaan kysymykseen ja täytyy vain todeta että ihanaa että miehesi on myös ymmärtänyt että te tarvitsette tilaa merinäkymästä huolimatta:) Joskus miehllä kestää vähän kauemman aikaa tajuta näitä elämän realiteetteja...kyllä se uusi koti varmasti jonain päivänä löytyy!

 
7. kesäkuuta 2010 klo 16.25 , Blogger heinis kirjoitti...

no voi rähmä :( mutta antaapa tämä nyt ainakin toivoa siitä, että juuri se teidän talonne löytyy aivan varmasti, koska koko ajan löydätte kuitenkin silmää miellyttäviä yksilöitä! kyllä se vielä tärppää <3

 
7. kesäkuuta 2010 klo 16.31 , Blogger Johanna kirjoitti...

Anonyymi: Ihan samoilla linjoilla :)

Sander: Pidätko mun arviointikykyäni rajallisena? Ok, minä en :)

Sykerö: Kiitos kivasta kommentistasi <3

Murupeikko: Kiitos! Samoin :)

Bunny: Kiitos hyvästä kommentista. Itseasiassa harkitsen taloa edelleen ja mennään huomenna katsomaan se ja juttelemaan omistajien kanssa. Miten he ovat kokeneet naapurit. En todellakaan koe suhtautuvani neg minkään sortin vammaisiin, mutta kyllähän arveluttavat naapurit aina vaikuttavat ostopäätökseen!!

Anonyymi: Kyllä varmaan oisin kirjoittanut näin vaikka mikä vain neg yllätys naapurissa olisi ollut :) Kiitos kommentistasi!

erin: Ajattelen ihan samalla tavalla ja tietenkin itse omat arvot ja ajatukseni tuntien pidän hassuna tätä kohua (taas). Arka ja kuohuttava aihe tottakai.

White Lily: Juu... luultavasti huomenna poistuu anonyyminä kommentoinnin mahdollisuus. Ikävä kyllä, tykkään niin näistä keskusteluista (suurimmaksi osaksi;)).

 
7. kesäkuuta 2010 klo 16.42 , Blogger Tyts kirjoitti...

Hei kaunis Johanna,

Olen vasta hetken seurannut elämääsi, mutta halusin kuitenkin muutaman sanan tähän laittaa (en ole lukenut koko viestiketjua, joten en tiedä, mistä kaikesta yllä on keskusteltu).

Olen itse psyk. alan ammattilainen enkä siis koe psyykkisesti sairaista ja/tai vammaisista minkäänlaista uhkaa tai ahdistusta. Päinvastoin, varsinkin näistä ns. haastavimmista kroonisesti sairaista pidän usein hyvinkin paljon (vaikka se voi ulkopuolisesta tuntua kummalliselta, ulkoisestihan he ovat usein epäsiistejä ja oudosti käyttäytyviä). He ovat monesti omalla tavallaan aivan yhtä valloittavia (hankaluudessaankin) kuin kuka tahansa meistä terveistäkin.

Tästäkin huolimatta miettisin vakavasti naapuritaloon muuttamista. Lapset (myös omani) kokevat oudosti käyttäytyvät aikuiset monesti pelottavina, koska heidän käytöksensä sairauden vuoksi voi olla hyvinkin aggressiivisen oloista (vaikkei se sitä todellisuudessa ulkopuolisia kohtaan olisikaan - esim. niillä skitsofreenikoilla, jotka kuulevat ääniä). Tätä voi lapsen kuitenkin olla vaikea ymmärtää, kun ei sitä ymmärrä aina aikuinenkaan.

Ymmärrän siis oikein hyvin epäröimisesi, vaikka taisit tuolla seuraavassa postauksessasi jo hiukan kallistua muuhunkin suuntaan.

Sen verran vielä lisään, että en tosiaan usko, että näistä naapureista todellista vaaraa olisi, kuten kai joku muukin totesi. Sellaiset potilaat hoidetaan muun tyyppisissä hoitopaikoissa. Mutta varmasti monenmoista muuntyyppistä (välillä varmasti uhkaavaltakin tuntuvaa) seuraa ;-)

Ihanaa kesää sinulle ja perheellesi joka tapauksessa ja paljon viisaita ajatuksia päähäsi tätä asiaa pohtiessasi ;-D (koska niitä oikeita tai vääriähan tässä ei ole)!

:-)
tyts

 
7. kesäkuuta 2010 klo 16.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Uskomatonta että heti kun anonyymi-mahdollisuus avautuu, täällä alkaa blogin kirjoittajan herjaaminen. Hei, oikeesti ihmiset! Ostaisitteko VAKAVASTI tämän talon jos olisitte itse ostamassa? Taloon ja kotiin ladataan niin paljon toiveita, unelmia, rahaa(kin!!!) että ostajalla on oikeus valita mistä ja millaisen ostaa! En voi käsittää tätä keskustelun tasoa. Johanna kertoo avoimesti fiiliksistä niin täällä alkaa kauhea lyttäys! Hei Johanna, ihmiset on vaan niin kateellisia kun sun elämä on ihanaa ja uskallat sen sanoa ääneen. Uskoisin että sunkin elämässä on myös oikeasti ikäviä juttuja. Kaikilla on. Niistä ei vaan näissä blogeissa kirjoitella, tai sitten blogin juju on toinen. Tsemppiä! Nimim. JOnna

 
7. kesäkuuta 2010 klo 17.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Kun en enää ulvo kuuta,
tippuvat tähdet syliin."
(K.Hotakainen)

 
7. kesäkuuta 2010 klo 17.47 , Blogger Pandice kirjoitti...

Tämä oli sinulta virkistävän rehellinen kannanotto, siitä kiitos :)

 
7. kesäkuuta 2010 klo 18.00 , Blogger Petriina kirjoitti...

Ihanan raikas kesäkuva :-)

Ja omana kommenttinani sanon, että ymmärsin tilanteen niin, että kyse ei ole sinänsä kehitysvammaisista tai mielenterveyspotilaista vaan heidän häiritsevästä ja mahdollisesti aggressiivisesta käyttäytymisestään. Tuskin kukaan moittisi koiranvihaajaksi, jos ei haluaisi muuttaa sellaisen kennelin naapuriin, jossa koirat haukkuvat ja ulvovat äänekkäästi. Vai moittisiko ? Itse ymmärrän täysin, että jos on mahdollista valita, niin sen myös tekee itselleen parhaaksi tuntuvalla tavalla :-)

 
7. kesäkuuta 2010 klo 18.42 , Blogger Sander kirjoitti...

Bunny: Vammaisista ja psyykkisesti sairaista saa kirjoittaa avoimesti mutta toivoisin kuitenkin että humaanisti ja arvostavasti. Omat ajatukseni puki ehkä paremmin sanoiksi jälkeesi kirjoittanut anonyymi, jonka kommentin sanoman jaan täysin:

"Itse ymmärrän mainiosti, että ette tahdo kyseiseen taloon muuttaa. Kuitenkin itseäni häiritsi hieman postauksen kirjoitustyyli: unelmien talo, kaikki täydellistä, mutta lopussa paljastuu, että seutu on "pilattu" tällaisilla poikkeavilla ihmisillä."

Johanna: Rajallisuudella viittasin siihen ettei kenenkään arvostelukyky, kuten ei kukaan ihminen muutoinkaan, ole täydellinen. Ilmeisesti olemme tästä eri mieltä.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 19.05 , Blogger Johanna kirjoitti...

Sander: Tää on tätä sanojen kääntelyä taas parhaammillaan ;) En ole sanonut, että "seutu on pilattu poikkeavilla ihmisillä". Sen sanoitte se anonyymi ja sinä. En mielestäni puhunut epähumaanisti tai -arvokkaasti.
Minä koin, että meidän ajtuksemme idyllisestä unelmapaikasta hajosi siinä vaiheessa, kun naapurista paljastui äänekäs hoitokoti.
En pidä arviointikykyäni(kään) täydellisenä, mutta viittaamassasi asiassa siinä ei ole vikaa.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 19.34 , Blogger Sander kirjoitti...

Hei Johanna! En ole käännellyt sanojasi. Koin postauksesi samalla tavoin kuin Anonyymi ja yritin siis Anonyymin sanoin tarkentaa millainen kuva postauksesi minulle välittyi ja miksi siitä mieleni pahoitin.

Kirjoitat tuossa kommenttiboksin ohjeistutekstissä että kuulet mielelläsi myös eriäviä mielipiteitä ja siksi omani tänne kirjoitinkin. Pitäydyn siitä jatkossa.

Arviointikyvystä, humaaniudesta etc. en lähde sen enempää vääntämään, jokainenhan näkee asiat omalla tavallaan ja oikeutetusti niin.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 19.44 , Blogger Nasba kirjoitti...

"Jos naapuritalon asukkaat olisivat TODELLA vaarallisia, he olisivat vankilassa tai mielisairaalassa.Ilmeisesti tässä on kysymys jostakin kuntoutus- tai pitkäaikaishoitokodista, jonka asukkaat tuskin ovat vaaraksi kellekkään."

Pakko kommentoida tuota anonyymin kirjoitusta: ei muuten pidä paikkaansa ainakaan Suomessa. Itse olen työskennellyt laitoksessa, jossa on eri taloissa noin 300 kehitysvammaista ja osa psyykkisesti vielä sairaita ja todella väkivaltaisia. Vaikka kovasti hoitajat yrittävät pitää vahtia, niin silti esim. minä sain päähäni toisen osaston asukkalta päiväkävelyllä ohi kävellessäni. :( Vaikka suurin osa on vaarattomia ja tuskin lapsille mitään tekisivät niin en silti olisi ostanut kaupungin omakotitalotonttia vierestä. Ja sitä työtä tehneenä mua ei voi syyttää ainakaan suvaitsemattomuudesta. ;)

 
7. kesäkuuta 2010 klo 19.46 , Blogger Johanna kirjoitti...

Sander, ihan ok :) Sun kommentit onkin ollut ihan asiallisia eriäväisyydessään, toki saa sanoa miten asiat kokee, mut sitten saatan sanoa takaisin miten itse koen :) Asiattomat kommentit olen poistellut. Eli kiitos asiallisista ja ajatuksia herättävistä kommenteista ja tervetuloa uudelleenkin!

 
7. kesäkuuta 2010 klo 19.49 , Blogger Piina kirjoitti...

Mulle riittäis tieto jo että vieressä olis vankila/ jonkinlainen mielenterveyslaitos/ hoitokoti niin en kyllä lasteni kanssa muuttais. Varsinkaan jos on kovaäänistä porukkaa ja jotain huutelua ym. Nyt asutaan vuokralla kerrostalossa ja lauantai yönä saatiin soittaa poliisille yläkerran kännääjille, jo se mökä ja tavaroiden paiskonta, naisen huuto " toi jätkä tappaa mut" sai meidän lapset hereille ja pelokkaiksi.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 20.59 , Blogger Lilou kirjoitti...

Voi mikä harmin paikka! Lasten kanssa asustellessa asioita täytyy miettiä niin eri tavalla, kuin itsekseen -eipä sillä, että metelöivät naapurit koskaan olisivat aivan se ensisijainen toive, lähti se ääni sitten mistä syystä hyvänsä.

 
7. kesäkuuta 2010 klo 22.36 , Blogger Kris kirjoitti...

Hehe, mietin tässä, olisitko saanut tällaista palautetta, jos olisitte hylänneet jonkin talon esimerkiksi pelkästään ulkoseinien värityksen takia, jota ei vaikkapa suojelukohdeseikkojen takia voisi muuttaa.

Ei, talon saa jättää ostamatta niinkin pinnallisen ja yhdentekevän seikan kuin värin takia, mutta väkivaltaisten mielenterveysongelmaisten naapuriin kaikkien lapsiperheiden luulisi muuttavan.

 
8. kesäkuuta 2010 klo 15.56 , Blogger Lellu kirjoitti...

Ei käy kateeksi sua Johanna yhtään, puhun nyt ainoastaan näistä kommenteista ja ymmärrän tyystin ratkaisusi rajottaa kommentointia.

Musta on hienoa että kerrot avoimesti ajatuksistas täällä ja jaat ne meän kans. Jokaisen meistä lukijoista tulis muistaa että kaikilla on omat motiivinsa päätyä millon mihinku ratkaisuun eikä se tarkota sitä että väheksyy toisia tai toisten tekemiä ratkaisuja.

Se joka on syytön heittäköön ensimmäisen kiven.
Eiku ai nii, niitähän on jo heitelty läjäpäin nii että sulla on Johanna mahottoman puhtoista, siveellistä ja virheetöntä lukijakuntaa :D

 
8. kesäkuuta 2010 klo 22.54 , Blogger annana kirjoitti...

Itse psyykkisesti sairaan ihmisen lähiomaisena tuo kirjoituksesi otti kyllä aika paljon silmään...En usko että se oli tarkoituksella provosoiva (ei ole sun tyyliä mielestäni) mutta jos joku ilkeä anonyymi on haukkunut sun elämäntyyliä pinnalliseksi tai "kuplassa" olevaksi niin tukeehan tuo tekstisi aika hyvin sitä.

Olen kevään aikana käynyt suljetulla osastolla, eli kansankielellä mielisairaalassa, lähes joka päivä, ja täytyy sanoa, että mielipiteeni ns.hulluista muuttui täysin.

Tavallisia ihmisiä he ovat. Oli insinöörejä, perheen äitejä, yliopisto-opiskelijoita, työttömiä, eläkeläisiä; koko yhteiskunnan kirjo. Kaikilla oli hyvä lääkitys, eikä heistä ollut vaaraa kenellekään. Mukavia ihmisiä, ja pieni hymy tai tervehdys sai heidän silmänsä sädehtimään. Moni varmasti yksinäinen tai elämän kaltoinkohtelema.

Ei mielisairaala mikään vankila ole, jossa on läpeensä pahoja ihmisiä;) Ja että vammaisiakin, no voihan kamala:)

Itse olen joutunut pakosta nöyrtymään kevään aikana, mikä on tehnyt itselleni hyvää, näin jälkeen päin ajateltuna. Elämä on muutakin kuin vaatteita, meikkejä, juhlimista, vip-loungeja, kauniita sohvatyynyjä ja kukka-asetelmia. Ja kyllä, tykkään edelleen kaikista edellä mainituista, mutta enää ne eivät ole ehkä niin iso juttu.

PS: tuo kuva on kyllä ihanan nostalginen!:)

 
10. kesäkuuta 2010 klo 22.44 , Blogger annana kirjoitti...

No en sanoisi että olen käynyt vaan "vierailulla" sillä olen toiminut lähes omaishoitajana pari viime kuukautta, ollut mukana jokaisessa hoitokokouksessa jne... Mutta en tietenkään vähättele sitä, että itse olet työskennellyt tuollaisessa paikassa.

Ehkä asia on itselleni vähän arka paikka ja siksi sydämistyin kirjoituksestasi, pahoittelut siitä. Tarkoituksesi ei varmastikaan ollut paha, mutta toisaalta en ollut ainoa jonka silmään kirjoitus pisti.

Niin tai näin, hyvää kesän jatkoa sinulle kuitenkin!

 
11. kesäkuuta 2010 klo 11.19 , Blogger Johanna kirjoitti...

Hei taas, luin sun kommentin huolimattomasti ja vastasin vähän asiattomasti, anteeksi siis :) poistin senkin asiattoman kommentin ;)
Harmittaa vaan tämä "vammaiset ja sairaatkin on ihmisiä" asenne, jota minua kohtaa nyt on tyrkytetty -ihan kuin en tietäisi. Tuntuu pahalta niin ammatillisesti kuin ihan hlökohtaisestikin.
No mutta, anteeksi se turhan hiiltynyt kommentti, koska sanoit tosi ystävällisesti etkä varmasti tarkoittannut millään lailla pahalla -mun lukihäiriö ;)
Ihanaa, aurinkoista kesää, jaksele omaisen roolissasi, joka on satavarmsti rankempi kuin hoitajan <3

 
12. kesäkuuta 2010 klo 13.20 , Blogger Johanna kirjoitti...

Tosi täydellinen talo! Tyhmää kun sekin pitää pilata metelillä.. Mutta toisaalta jos jotain oikein haluaa, ei mikään voi olla esteenä ;)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu