Lähtöjä
Ulkomailla (pysyvästi) asuvan elämään sisältyy kai lähes poikkeuksetta lähtöjä.
Lähtöjä, hyvin rakkaiden ja läheisten ihmisten kaipausta ja hyvästejä.
Minä ja lapset lähdemme huomenna.
"Tehdään jotain kivaa tänään, kun on viimeinen päivä koko perhe yhdessä."
Sanoi mies.
Ja niin lähtöä edeltävä päivä sai uuden, haikean merkityksen. Viimeinen päivä yhdessä.
Ikävöiminen alkoi, jo ennen lähtöä.
Ikävä miestä, perhettä yhdessä, omaa kotia ja omia arkitouhuja. Kaikkea tuttua ja turvallista.
Ihan turhaan vieläpä, sillä muutaman viikon kuluttua valtaa vähintäänkin samankaltainen ikävä. Kun pitäisi palata.
Ikävä äitiä ja isiä, lapsuuden maisemia, muistoja, kotimaata.
Sitä miettii, että miksi. Mitä turhaan näitä pieniä lähtöjä murehtii. Näitähän sattuu monta kertaa vuodessa. Koko ajanhan sitä saisi olla ikävöimässä, tai vähän väliä ainakin.
Mutta kyllä ne silti kurjilta tuntuvat.
Sillä jokaista pientä lähtöä tehdessään sitä käy läpi ne isojen lähtöjen tunteet.
Makaa silmät auki edellisenä iltana sängyssä ja tuijottaa pimeää kattoa. Ja miettii.
Nämä ovat vain pieniä lähtöjä, pian tullaan takaisin. Ajatella, miten olisikin jos...
Ja sitten sitä miettii, että onko elämä parempaa, kun se on oikein tunnerikasta.
Että onko siitä mitään hyötyä, että ikävöi ja murehtii.
Kyllä kai, tulee ainakin tutustuttua itseensä. Omiin ajatuksiinsa. Tunteisiinsa läheisimpiään kohtaan.
Viimeiset päivät kotikylässä ovat kulluneet rannalla.
Näettekö metsän reunan tuolla ylhäällä taivaan alla? Ja asuinalueen siellä metsän reunalla? Siellä on meidän uusi koti :)
Sunnuntait on aina hiirenhiljaisia på bystranda.
Tänään väkeä oli paljon ja veneitäkin enemmän.
Viimepäivien asuna on ollut Indiskan alesta löytyneet shortsit. Mies toiveikkaana kysyi "Minihame?". Ei, nää on shortsit. Korkeavyötäröiset ja kevyet.
Omppu <3
Kolmisen viikkoa ollaan huomisesta alkaen reissussa, eksoottisessa matkakohteessamme nimeltään SUOMI :)
Ihan varmasti viestittelen kuulumisia välillä, mutta vähän saattaa hiljentyä täällä kuitenkin. Eli älkää ihmetelkö :)
Ihanaa :)
Nähdään :) :)
Ps. Lähtö huomennä 6.20. Herätys 4.00. :S
PPS. Ei me lähtöa täällä synkistellä :) Pakko jatkaa kuvasarjaa vielä illan aterialla. Ehdin aloittaa syömisen, mutta ruoka oli niiiiin hyvää, että mun oli pakko ottaa kuva. Oi kesä, grillaus ja viini <3 Parhaassa seurassa.
lähettänyt Johanna @ 16.51
58 kommenttia
58 kommenttia:
Ihana kirjoitus... tuntuu, että lukemalla ymmärtää vähän, reunasta, vaikka itse ei ole koskaan kokenut vastaavaa.
Varmasti on näin. Tuntuu haikealta ihan pelkkä lukeminen :)
Tervetuloa Suomeen joka tapauksessa!
Lähtöikävässämme saatamme peilata sitä mahdollisuutta, että joku meistä menehtyisi äkillisesti ja emme koskaan näkisi enää.
Tai se toinen vaihtoehto:
erotessamme toisistamme hetkeksi saatamme alitajuntaisesti miettiä, että jospa hetkellinen ero toisistamme olisikin pysyvä: avioero.
(Ööh, olipa filosofista. Ei kannata ehkä liikaa miettiä. Ihminen ei mahda tunteilleen mitään. Siksi elämä voikin olla niin rikasta omine tunteittemme kera.)
BTW: eilen kirjoitin tällaista:
http://taloustuki.blogspot.com/2010/07/riskin-ottaminen-huomioon.html
Ikävä - kurja tunne. Monesti olen miettinyt, mitä jos asuisin toisessa kaupungissa, kauempana vanhemmistani ja ystävistäni. Löytyisikö uusia ystäviä, millä tavalla pitäisin yhteyttä täällä asuviin, tulisiko käytyä vanhempien luona...
Hankalaa jo ajatuksen tasolla, ihanan turvallista asua synnyinseudulla - jonkinlaisessa turvassa ikäänkuin.
Monesti mietin, että sinä olet rohkea ja vahva kun olet muuttanut toiseen maahan, jossa on kuitenkin erilaisia tapoja kuin suomessa, eri kielikin.
Itse en olisi niin rohkea, sillä enhän uskalla edes lähteä viereiseen kaupunkiin asumaan, en edes ajatuksen tasolla, vaikka joskus mieli tekisi ottaa hiukan etäisyyttä muuttamalla muualle.
Siellä kokisin olevani kuitenkin vielä enemmän yksin kuin täällä.
Sinä olet rohkea ja nyt sinä taas rohkeasti kohtaat ikävän haikeat tunteet. Ihailen sinua ja rohkeuttasi! :)
Hyvää, onnistunutta matkaa!
ps. Onneksi nykyään on nuo kännykät, niin saa mieheen yhteyden vaikka kuinka monta kertaa päivän aikana ♥
Hyvää matkaa ja tervetuloa Suomeen! Täällä on trooppinen ilmasto, ainakin tänään...
Tervetuloa Suomeen! Lähdöt on kyllä kurjia, mutta toisaalta, jos näette useamman kerran vuodessa, on tilanne kuitenkin ehkä vähän vastaava kuin monella suomalaisella? Ainakin omassa opiskelijapiirissäni on ihmisiä, jotka on toisella puolen maata kuin perhe ja näkevät vain kesällä ja jouluna ja ehkä kerran tai kahdesti siinä välissä. Ei ne asiat murehtimalla muutu :) En tarkoita vähätellä tokikaan, mutta nykyään on skype ja kaikki, joten myös saman maan sisällä voi olla yhtä etäällä tai lähellä kuin ulkomaillakin. Tuntuu silti hurjalta, että näin tänään ystävän, joka muuttaa muutaman viikon päästä Amerikkaan mennäkseen siellä naimisiin. Hän juuri pohti, että noinkohan pääsee joka vuosi Suomeen ja noinkohan joku perheenjäsen pääsee joka vuosi häntä katsomaan. Aika isoja päätöksiä ulkomaille asettumiset, nostan hattua!
Musta ikävä taas on jotenkin hieno tunne. Se tekee yhteisestä ajasta arvokkaampaa, sitä osaa arvostaa eri lailla. Ja ehkä tulee useammin myös sanottua läheisilleen kuinka tärkeitä he ovatkaan.
Jokatapauksessa tervetuloa Suomeen, pääsette kunnon helteisiin:)
Kiitos ihanasta tekstistasi! Asun itse myos ulkomailla ja olen miettinyt noita samoja juttuja - viimeksi muutama viikko sitten kun palasin Suomen lomalta takaisin. Se lahto ja siirtyma on aina jotekin niin haikeaa. Tavarat liikkuu akkia lentokoneella mutta mieli siirtyy hitaammin. Lahtee jo edellisena iltana, tai jo vahan aiemmin. Saapuminen on kivaa, mutta niista lahdoista en niin kamalasti tykkaa.
Ihanaa matkaa sulle!
Nna: Kiitos :)
Rilla: Kiitos! Ihanaa tulla :)
Besser Wisser: Niin... tossa vaiheessa lakkaan usein ajattelemasta ;)
Käyn kurkkaamassa!
Hipsu: Kiitos kommentista ja rohkaisevista sanoista... en minäkään mikään kummoisen rohkea ennen tänne muuttoa ollut, sitä vaan venyy... :) Sitäpaitsi rohkeutta osoittaa myös heikkouden myöntäminen tavalla, jolla juuri teit sen :)
Sanna: Kiitos! Jee, hellevaatteita onkin kivoin pakata -vie niin vähän tilaa :D
tyttism: Totta, ei varmasti moni suomalainen näe useammin. Mutta TUNTUU, että jos asuisi Suomessa, olisi se ainakin pikkasen helpompaa, se näkeminen, puolin ja toisin. Mutta totta, ei pohjoismaista pitkä matka ole! :)
Helmi: Niin munkin mielestä. Juuri ikävöimistä olen juuri pitänyt tärkeänä osana parisuhdetta aina. Ehkä siksikin tälläinen "kaukosuhde" luonnistui mulle helposti... Ikävässä on paljon kaunista, paljon ajattelemisen arvoista ja paljon vahvistavaa :)
Ihan samanlaisia tuntemuksia minullakin,kun taalla ulkomailla asun.
Tana vuonna lahto Suomeen on helpompi,silla mieskin tulee mukaan.
Mutta se lahto Suomesta takaisin.Meilla ainakin vanhempieni luona alkaa tuntua jo muutamaa paivaa ennen sellainen vaisu tunnelma.Isa hokee koko ajan,etta nytko teidan jo pitaa lahtea ja kaikki yrittaa puhua viela viime hetken asioita,mita vain tulee mieleen...
Haikealta aina tuntuu,mutta siltikin huokaisen,kun paasemme junaan,etta hyvastelyt on ohi.Ne on aina niin vaikeita...
Hyvaa Suomilomaa teille!Perassa tullaan viikon paasta!
Jälleennäkeminen kummassakin päässä on varmasti sitäkin ihanampi?
Hyvää matkaa ja tervetuloa kotikonnuille!
Ihanaista Suomilomaa koko perhelle! Tänne on luvattu yhä helteitä ja hieman ukkostakin, eksoottista=)
Osasit kyllä hienosti kiteyttää koko asian! Vaikka en kauaa ulkomailla ehtinytkään asua, on toiseen kotimaahani aina ikävä, lähdöt sieltä vaikeita, tuntuu että aina kaipaa jotain, siellä tänne ja täällä sinne. :) Kertaakaan en vielä itkemättä ole takaisin Suomeen päässyt! :D
Rakkaista erossa oleminen on sydäntäraastavaa, vaikka sitä ikävää ei päivittäin välttämättä tiedosta.
Jälleennäkeminen on parasta, se onnellisuuden tunne on sanoinkuvaamatonta. Lähteminen taas on sydäntäraastavaa. Isäni suku asuu toisella puolella maailmaa, synnyimaassani Australiassa. Sinne ei pitkän viikonlopun reissut valitettavasti onnistu, joten saattaa vierähtää parikin vuotta ennen kuin rakkaita ihmisiä pääsee jälleen halaamaan.
Onneksi sukulaiset pitävät matkustamisesta kuten meidänkin perhe, joten he ovat jaksaneet matkustaa tänne Suomeenkiin, viimeksi tänä kesänä :) Vaikkemme usein näekään otamme kaiken irti ajasta jonka vietämme yhdessä - niitä kauniita ikimuistoisia hetkiä voi ikävän iskiessä muistella. Eron hetki on kauheaa, itse olen jo vähän tottunut siihen, mutta nuoremmille siskoille se ottaa koville. Onneksi voidaan itkeä ikävää yhdessä. Edellä olevan takia Suomessa asuva suku on hyvin tärkeä ja näemmekin usein :)
Paras lääke ikävään on uuden reissun suunnittelu - tarkoituksena olisi suunnata Ausseihin jouluna 2011!
Ihana postaus :)
Mulla on nyt päällä vähän vastaavanlainen tilanne. Tai no erilainen mutta tunteet on samat.
Siskoni on asustellut mun luona jo muutaman kuukauden kun oma asuntonsa on remontissa. Hän on ollut täällä vaihtelevasti, välillä nukkunut remontin keskellä tai ystävänsä luona.
Viikko sitte hän lähti ystävänsä kanssa purjehtimaan viikoksi ja mulla nousi sillon pala kurkkuun että mitä jos tämä on viiminen kerta että nähdään.
Tänään hän kuitenki saapuu kotisatamaan enkä minä oo varma tuleeko hän tänne mun luo yöksi vai meneekö ystävälleen. Silti minä oon laittanu hyvää ruokaa, vähän siivonnu ja kovasti jo ootan että tulis jo.
Todennäkösesti jälleennäkeminen tapahtuu yhtä vähäeleisesti ku lähtökin: "moikka nyt sitte ja mukavaa reissua".
Kai sitä voi olla rauhallisin mielin -vaikka mitään syytä huoleen ei oliskaan- kun tietää rakkaiden olevan turvassa ja jos ei nyt ihan lähellä nii ainaki lähimailla.
Mukavaa reissua ja turvallista matkaa :)
Cal Girl: Näin on, ihan samanlaisia tunteita :)
Lisay: Kuulostaa kovin tutulta teidän tunnelmat :/ Ihanaa kuulla näitä teidän kokemuksia, helpottaa kovasti :)
Ylva: Näin on!! :) Kiitos :)
Kaitaliina: Kiitos! Kuulostaa (ihan) hyvälle! ;)
Neiti X: Hih, niinpä. Täytyy vaan ottaa ne ikävät, hyvästit ja jälleennäkemiset suurena rikkautena :D
Laura: Mmm, Australia ei ookaan helppo... :( Mutta varmasti rikastuttaa sunkin elämää :) Suunnittelu kuulostaa mielettömältä, ja auttaa!
Lellu: Ihana kertomus <3 Vähäeleisiä mekin ollaan :)
:) Tuttuja tuntemuksia kirjaamasi ovat täälläkin - jatkuvia jäähyväisiä, kaipaamista aina jonnekin, vaikka kotona onkin hyvä olla.
Joskus täytyy hyvästellä ja lähteä, että voisi jälleen palata. :) Hyvää Suomi-lomaa!
Miten ihana postaus :) Ymmärrän täysin, mitä tarkoitat, sillä oma mieheni kiersi suhteemme alkuvaiheessa maailmaa rokkibändinsa kanssa, ja ikävään sai todellakin tottua!
Tervetuloa Suomeen, ja on todella mukava tavata sinut ihan livenäkin :)
Elämää voisi luonnehtia myös sarjaksi luopumisia ja lähtöjä, joista ensimmäinen tapahtuu jo syntymäpäivänämme, kun joudumme luopumaan kohdun lämpimästä turvasta. Olen asunut nyt 13 vuotta Italiassa, enkä ole vieläkään tottunut lähtöihin, vaikka käyn Suomessa useamman kerran vuodessa. Ja vielä lähes 7 yhdessä vietetyn vuoden jälkeen en totu myöskään miehen lähtöihin, vaikka lentäjillä niitä on varsin runsaasti. Ja yhtään lähtöäni en vaihtaisi pois, osaanhan vastalahjana aina ihanan paluun <3 Hyvää Suomen matkaa, seuraamme perässä muutaman viikon kuluttua :)
Omasta mielestäni ulkomailla asuessa olen oppinut arvostamaan enemmän perhettäni ja ystäviäni Suomessa (sekä muualla maailmalla). Rakkaus ja ystävyys tuntuvat yksinkertaisesti "suuremmilta" ja vahvemmilta kun pääsee hieman ikävöimäänkin.
Olen miettinyt myös monesti, että onko tämä sen arvoista että lähtiessä pitää pyyhkiä kyyneliä poskilta? Mutta toisaalta tiedän, että he odottavat siellä kaukana ja rakastavat minua samalla tavalla kuin minä rakastan heitä.
voi, tää teksti osu ja uppos niin etten voinut muuta kuin alkaa itkemään:/ olen lähdössä syksyllä puoleksi vuodeksi australiaan au pairiksi, yksin, ilman ainuttakaan rakasta. vaikka puoli vuotta on lyhyt aika elämässämme, se tuntuu iäisyydeltä olla erossa poikaystävästä, ystävistä ja perheestä. Kun siellä ei ole aluksi mitään tuttua ja turvallista.. Olen vielä sellainen itkupilli, että luulen että ensimmäiset viikot menee itkiessä ikävää.. Olen kuitenkin samalla innoissani tästä uudesta ja jännittävästi ja toivon että mulla tulee kiva puolivuotinen, ja odotan jo hetkeä kun saan keväällä hypätä poikaystävän kaulaan lentokentällä!:) voimia ikävään! sulla on niin mukava ja voimaa-antava blogi!
Erossa olo on ikävää, mutta voi sitä jälleennäkemisen riemua sitten! :)
Kivaa kun tulet Suomeen, See u later alligator!
Tätä se on ulkosuomalaisen elämä, lähtöjä ja paluita! Haikeaa on puolin ja toisin. Ihana kirjoitus :-)
Oikein hyvää lomaa!
Itse ulkomailla asuessani tunsin lähtiessäni usein haikeutta, mutta nyt tuntuu, että helpompaa on kuitenkin lähteä kuin jäädä, koska lähtiessään on sentään menossa jonnekin (muiden ihmisten, rutiinien luo)... Nyt olen viettänyt kesää lapsuudenkodissani ja kun muut lähtivät Lappiin jättäen minut tänne(vaikka kyseessä on hyvin lyhyt ero!) huomasin että olo tuntui jotenkin selkeästi orvommalta kuin silloin kun lähdin itse pois paljon pidemmäksi aikaa.... Hassua!
Kiitos tästä kirjoituksesta.
Syksyllä taas lähtö useammaksi kuukaudeksi, mikä on lyhyt aika verrattuna edellisiin reissuihin. Mutta jotenkin näinkin pienessä lähdössä aktivoituu ne suurien lähtöjen tunteet. Suuret ikävät. Surullista on se, että aina on ikävä jonnekin ja joitain ihmisiä. Mutta on se myös rikasta.
Voimia lähtöön ja ihanaa suomeilua!
Suuret tunteet tekevät elämästä elämisen arvoista, vaikka ne välillä raskaita ovatkin. Antoisaa matkaa! :-)
Varmasti vaikeaa hyvästellä rakkaat, voin kuvitella että itse liikuttuisin aina kyyneliin.
Hyvää suomen reissua, nautihan matkasta! :)
tervetuloa Suomen maisemiin :)
Teretulemas tänne Suomeen! :))
Pentuiseni kerran taas itkiessä ikäväänsä, kun lähdimme kohti kotia, siskoni tuumasi, että muista, kun on ikävä, niin silloin rakastaa..
Hei! Olen ollut vakkarilukijasi jo jonkun aikaa, mutta nyt oli pakko kommentoida, kun ihan liikutuin tästä sun tekstistä ja muista kommenteista.
Asun itsekin ulkomailla ja vaikkakin olen asunut vasta vähän vajaan vuoden, on nuo tunteet jo tulleet niin tutuiksi itsellekin.
Kokoajan on ikävä jonnekin. Mutta nyt olen myös alkanut ajatella sitä niin, että oikeastaan on rikkaus, kun on kaksi kotimaata ja molemmissa paikoissa rakkaita ihmisiä ja hyviä ystäviä.
Oikein hyvää Suomen lomaa teille, minäkin siellä helteessä juuri reilut kolme viikkoa vietin :)
Kovin ymmärrettävää lähtöjen haikeutta. Mukavaa ja rentouttavaa Suomen visiittiä :)
Ehkä paras postaus melkein ikinä. Niin ihania kuvia! Lisää tällaisia arkikuvia kaikesta, ihanaa:)
Ja tervetuloa Suomeen!;)
Kirjoituksesti sai minunkin ajatukset kotiin, kesäisiin lapsuudenmaisemiin...
Sinä olet kuitenkin aikas onnekas, kun rakkaus ei vienyt sinua Norjaa pidemmälle. Minut on viety pallon toiselle puolelle asti ja välillä kotiajatukset valtaavat mielen, eikä kotiin ole mahdollisuus mennä piipahtamaan pitkän välimatkan takia (hinnasta puhumattakaan). Olen kyllä jo aika sinut asian kanssa enkä asiaa niin paljon enää mieti. Tämä kaupunki alkaa tuntua kodilta ja "perhe" alkaa laajentua (vaikkei ystävät omaa perhettä taysin korvaakaan).
Nauti läheistesi seurasta ja ihanaa Suomen matkaa!
Mukavaa reissua! Ihana teksti ja tosi kauniita kuvia taas kerran. Meillä ikävöidään vaan miehen kotimaassa olevia sukulaisia ja vaikka käydään puolin ja toisin niin usein kuin pystytään, silti ehtii paljon ikävöidäkin.
Mulle tuli ihan kyynel silmään, kun luin kirjoitustasi. Olen samanlainen pohtija. Miehen mielestä ajattelen liikaa, mutta mielestäni tunteikkuus on kuitenkin hyvä asia. Sitä huomaa arvostaa asioita eri tavalla.
Yhteinen päivänne kuulostaa ihanalta, ja näyttää hyvältä. :)
Tervetuloa Suomeen!
On lähdettävä, jotta voisi palata :). Hyvää matkaa!
Ihanaa ruokaa ja ihana perheen yhteinen hetki tuolla teidän upealla kattoterassilla <3 :)) Ihanaa reissua!!! Minusta lähteminen ja saapuminen on jotenkin ihanaa, olisi paljon tylsempää, jos ei noita tunneskaaloja olisi... se saapuminen on aina niiiin upeaa, tunnepitoista<3 (Ja montakohan kertaa tässä viestissä luki 'ihanaa' :D?)
Olipa samalla ihana ja haikea teksti :) tuntuu itsestä välillä samalta, vaikka asunkin ihan kotisuomessa edelleen niin välimatkaa perheeseen ja ystäviin on pari sataa kilometriä eikä enää nähdä niin usein. tuntuu tyhmältä ikävöidä niin lähellä.
äiti joskus sanoi, että olisi kamalaa jos ei olisi ketään ketä ikävöidä, eihän silloin olisi ketään kenestä välittää. :)
ihanaa kesää sinulle ja koko perheellesi, ja tervetuloa suomeen :)
Hyvää reissua tänne Suomeen!
Ikävän tunne on melkoisen raastava, mutta kun tietää tapaavansa, niin kyllä sen kestää :)
Meillä mies lähti aamulla pitkälle työmatkalle, toiselle puolen maapalloa ja nähdään kolmen viikon päästä.
Olen aika hyvin sopeutunut elämään lasten kanssa arkea, mutta mies ikävöi oikein kovasti ja se tuntuu pahalta. Hän menettää melkoisesti näitä lasten juttuja. Tietkö näitä pieniä sanoja, hetkiä, tilanteita.
Mutta onneksi on netti ja skype!
Täällä on todella lämmintä nyt, toivottavasti viihdytte. Mua niin naurattaa tuo Aino, ja tulee kauhee vauvakuume :) Eiiii :)
Ihanaa lomaa sulle Suomessa ja ihanaa paluuta sitten kun sen aika on!
Tiedän just mitä tarkoitat! Olen parhaillani vaiheessa toisen ikävän helpottaminen: saavuin Suomesta tänne toiseen kotiin viikko sitten.
Silti aina sillä junamatkalla Helsinkiin ja lentokentälle sitä miettii eikö olisi helpompaa ja vähemmän "tunteellista" asua vaan jossain vähän lähempänä ensimmäistä kotia. Karehdin siskoa joka asuu vain parin tunnin junamatkan päässä. Mutta ei se kai ole, kun maailmalla pitää seilata aina vuodesta toiseen...
voi, tiedän niin hyvin miltä sinusta tuntuu! minäkin inhoan noita lähtöjä. asun englannissa ja yritän muistuttaa itseäni siitä, että kuinka helppoa onkaan kun asutaan sentään euroopassa ja lähtöjä, menemisiä ja tulemisia, rakkaiden tapaamisia, on useamman kerran vuodessa.
toivon sulle ihanaa suomenmatkaa! me lähdemme suomeen lomalle silloin kun sinä jo tulet takaisin, suunnilleen. onneksi meitä reissaajia on monia, se tekee tilanteen jotenkin helpommaksi, kun huomaa, että kyllä muutkin kaipaavat ja selviävät siitä huolimatta!
tervetuloa Kotkaan?....täällähän jokavuotiset kekkerit, "värikkäät" monella tapaa.....;)
Ai niin, pakko lisätä vielä. Seurusteluaikojen alussa elimme pitkään silloisen poikaystäväni kanssa pitkien välimatkojen päässä toisistamme. Ostin kerran Meripäiviltä kiven, jossa luki: "Etäisyys ei estä ajattelemasta."
Se kivi nyrkissä ja ajatus mielessä lohdutti kovasti. :)
(Nykyään tuo silloinen poikaystäväni on mieheni.)
Osu ja uppos! Lähteminen on kamalaa, mutta mun mielestä vielä kamalampaa on kun mun luota lähtee joku... Ja jotenkin ei osaa nauttia niistä hetkistä jotka saa rakkaittensa kanssa, laskee vain päiviä "ENÄÄ kolme päivää jäljellä" sen sijaan että miettis että "VIELÄ kolme päivää jäljellä".
Toivottavasti saatte ihanan Suomi-loman!
No jopas on tytär isänsä näköinen, ainakin tässä kuvassa! Teidän Ainolla on useammassa kuvassa melko tuimia ilmeitä muuten :)
Mulla rupes tätä postausta ja kommentteja lukiessa soimaan päässä Egotripin Matkustaja: "aina matkalla jonnekin, minne ikinä päätyykin, puolitiessä jostain, tietää sen varsin hyvin itsekin". Mä itse viihdyin parhaiten matkalla paikasta toiseen, liikkeessä, kun on jotain mitä odottaa ja mukana on vaan kassillinen kamaa eikä arjen huolia, murheita tai turhaa tavaraa.
Heippa!
Oletko menossa Kotkaan jälleen?:)
Viimeksi kun olit täällä Suomessa, näin sinut Kotkassa. En vielä silloin lukenut blogiasi, mutta kiinnitin huomiota ihanaan olemukseesi (rennon huoliteltu look, Odd Mollyn villatakki) Pasaatissa. Olin vielä silloin raskaana ja bongailin aika usein lastenvaunuja, tyylikkäitä äitejä jne.
Aloin ehkä kuukausi tämän bongauksen jälkeen lukea sun blogia. Mietin, että olet jotenkin tutun näköinen ja sitten tajusin, että olen sinut nähnyt! Aika hauska yhteensattuma mun mielestä..:)
Tervetuloa Suomeen!
Ulkoimailla 7 asuneensa tiedan tarkkaan nuo tuntemukset. Toisaalta, suunnitelmissa ei ole elaa taalla pysyvasti. Sitten tietenki ne ikavat tulee toisinpain.
Itse olen huomannut, etta Suomeen ei ole koti-ikavaa niin kuin ensin ulkomaille muuttaessa. Nyt vain takaisin paluu Suomen lomalta on aina vaikeampaa. Tekee mieli vaan jaada koto-Suomen maisemiin.
Juu ja näitä ikäviä kuuluu myös meidän kaukoparisuhteeseen... Joka kerta on vaikeampaa erota toisesta.
Meillä lähdöt ovat olleet arkipäivää n. 3-4kk:n välein jo viiden vuoden ajan. Koska tämä oikein loppuu? Ei koskaan mitään pysyvää, siis yhteistä kotia, parisuhteen arkipäivää... Nelly Furtadoa lainaten: Why all good things come to an end...
Hassua, me asuimme melkein seitsemän vuotta ulkomailla, mutta en ainakaan enää muista hirmuisesti surreeni lähtöjä kummassakaan maassa. Ehkä aika kultaa muistot? :)
Oikein ihanaa Suomi-lomaa, nauttikaa! :)
Tervetuloa Suomen ihaniin helteisiin=)
Ihania kuvia :) Tervetuloa Suomeen! =)
Ihanat maisemat siellä. Toivottavasti lämpöä riittää myös teidän Suomi-lomalla.
Asuin 7kk Saksassa ja lähtiessäni tunne ei ollut vielä kamala. Ensimmäiset kaksi viikkoa kului miettiessäni, että miksi piinata itseään näin, kun ei ole pakko. Ero palkitsee ja uudelleen näkeminen on sitäkin ihanampi ja iloisempi, vaikka se joskus pahalta tuntuukin.
En voi muuta kuin hymyillä tekstejäsi lukiessani, miten jaksatkin aina vaan etsiä positiiviset asiat asioista, tai ainakin kirjoittaa ne ylös. Mahtava elämänasenne!
Paljon tsemppiä Suomi-lomalle ja mahtavaa kesää! :)
Puhut lähdöstä hyvin..Samoja lähtemisen/jäämisen tuskia on täälläkin koettu viime aikoina.
Oikein hyvää Suomireissua!
Kuulostaapa tutulta! Kun palattiin Suomeen, tämä hävisi. Niin innoissan kun olimmekin muutosta, oli se laivan irtautuminen tuon kotoisaksi tulleen vieraan maan rannasta silti niin kaihoisa hetki, siitä on kuvakin.. Ikävä se on sinnekin, mutta olen kyllä kovin vakuuttunut siitä, että aika kultaa muistot..
Aamen. Viimeksi eilen tätä tuli mietittyä unta odotellessa.. Kiitoksia kauniista ja kiinnostavasta blogista, tämä on suosikkini!
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu