Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Höpinää

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Höpinää

Pojat on kalassa.
Iso ja pieni siis.
Sitä isompaa on nyt iltaisin houkuttanut toi tyyni meri.
Ja pikkunen pääsee veneen pohjalle nukkumaan. Sillä on patja ja kaikki. Kun ei se enää kuuden jälkeen illalla pysy hereillä veneen kivassa hurinassa.
Meri-ilmassa.

Mut mukaan on päästävä. Ja tottakai pääsee. Sitä vartenhan kesät on.

Me tytöt voidaan sit makoilla kotona. Käydä rauhassa suihkussa hikisen päivän päälle ja syödä (vielä vähän) jätskiä.
Joka ilta ollaan muuten myös herkuteltu pappan kanssa puokkiin mansikkapurkki ja kermapurkki plus sokeria pintaan =norjalaisten mansikkamaito :) mmmmmmmmm!

***

Tänään päällä on ollut Kookaïn silkkimekko, jonka vuoksi olin valmis jopa myymään vanhan maximekkoni eteenpäin. Tämä oli vaan pakko saada ja vanhasta luopumalla -ja näin rahoituksenkin hankkimalla lievitin vähän omantunnontuskia... Eikä muuten ollut huono ostos, love it <3
(Mekko on Asokselta.)


Tästä mekosta tulee kyllä taas mieleen hassu juttu mun kavereista. Kaksi läheisintä ystävääni täällä ei nimittäin voi sietää vaaleanpunaista väriä eikä ne koskaan käytä mekkoja. Tai hameita. Tai mitään tyttömäistä.
Toinen on yrittänyt jo paria kesämekkoa sovittaa, mutta ei osaa niitä sovituskoppia pidemmälle viedä. Toinen ei edes vois vähempää vaatteista välittää.
Ja sit ne hengaa mun kanssa :P
Mun, kukallisen, vaaleapunaisen silkkihörhelön kanssa.
Tosi kivaa.
Että ystävykset voivat olla ihan erilaisia, ulkoisesti.

Tunnisteet: ,

25 kommenttia:

21. heinäkuuta 2010 klo 19.52 , Blogger Taikku kirjoitti...

Mekkosi on nätti. Minulla on ystävä joka osaa mekkopukeutumisen. Itse en. Olet just sellainen musta-valko-beige-farkku -tyyppi. Kovasti kyllä ihailen värejä ja hörhelöitä toisten päällä!

 
21. heinäkuuta 2010 klo 19.59 , Blogger Leena Hämäläinen kirjoitti...

Aivan ihana mekko, just sopiva hörhelöihanuus mun makuun :). Mullakin on tosi hyvä ystävä, joka ei meikkaa koskaan (no, töihin joskus ripsaria), eikä vaatteetkaan niin kiinnosta. Ja silti me vaan viihdytään yhdessä :).

Me suunnataan muuten viikonloppuna jälleen Kotkaan, kokeilen tällä kertaa kuvailla vanhaa kotikaupunkia turistin näkökulmasta. Kiva nähdä, mitä kameraan tallentuu :).

 
21. heinäkuuta 2010 klo 20.00 , Blogger Viivu kirjoitti...

Mulla on ihan sama homma... Mä olen se hörhelö, ja pari parasta kaveria niitä "poikatyttöjä", mutta eipä oo menoa hatannut :) Tosi kaunis on mekkosi!

Nuo illalliset kalastusreissut on kans ihan parhaita! Lapsena itsekin nukuin veneen nokassa vilttien kanssa myöhään yöhön. Siitä jäi ihanat muistot! Nauttikaahan tyttöjen illoista <3

 
21. heinäkuuta 2010 klo 20.09 , Blogger Jenna kirjoitti...

Ihan sama juttu täälläkin. Ystävät ovat ns. "poikatyttömäisiä", kun taas itse olen sellainen, joka höpsähtää hameisiin ja kaikkeen hörhelöön.

Ihana mekko!

 
21. heinäkuuta 2010 klo 20.11 , Blogger Mari kirjoitti...

Ihan supersöpö mekko!
Onneksi ystävyys ei katso pintaa vaan syvälle sisimpään, hyvä niin!

Mansikkamaito maistuu täälläkin, maidolla :)

Kiitos inspiroivasta ja ihanasta blogistasi!

 
21. heinäkuuta 2010 klo 20.19 , Blogger Hannele kirjoitti...

Ihana mekko. Ja kaikki tytöt tykkää vaaleanpunaisesta, ainaki salaa ;D.

 
21. heinäkuuta 2010 klo 20.41 , Blogger emmi kirjoitti...

Mikä mekko! Aivan ihana. Mä niin tykkäisin tuollaisista, mut en mielestäni koskaan löydä sellaisia ja sit jos ostan niin en osaa käyttää. Mut tuollainen vähän pidempi olisi aivan ihana.

 
21. heinäkuuta 2010 klo 20.48 , Blogger melli kirjoitti...

söpöliini mekko :)! Ihana tyttöjen ilta teillä siellä. Mun sydän sulaa poikien kalareissusta... miten tärkeää on pienen pojan päästä isin mukaan. Ihania muistoja jää, vaikka nyt vielä nukahtaakin aikaisin patjalleen. Toivon koko sydämestäin et pienen poikani isä jatkaa tutustumista mun rakkaimpaani. Nyt on pieniä askeleita oikeaan suuntaan tapahtunut. Pienen pojan silmät loistaa kun saa olla isänsä kanssa.

Parin viime vuoden aikaan komerooni on salakavalasti hiipinyt vaaleanpunaisia vaatteita, siis TOSI pitkän tauon jälkeen & I luv it.

 
21. heinäkuuta 2010 klo 20.53 , Blogger Wilhelmiina kirjoitti...

Ystävyyshän ei katso ikää,sukupuolta, varallisuutta tai mitään muutakaan :)
Mä olen myös se poikatyttö ja ystävät enemmältä määrin niitä hame tyttöjä.
Kesäisin pukeudun "harvoin" valkoiseen mekkoon muuten ei kyllä päällä sellaista näy.
Mutta myöskin syy on selvä, olen lyhyt ja kaikki mekkoset on aina nilkkoihin tai hamoset myöskin polven alle .
Mutta tunikathan käy nykyään mekosta, eikös vain :)
Kaunis on sinun mekkosi päällä.

 
21. heinäkuuta 2010 klo 21.30 , Blogger Nina kirjoitti...

Ihana mekko... Näytät niin kauniilta! Minuakin ystäväni naureskelevat hyväntahtoisesti, kun olen tällainen vaaleanpunainen romantikko.... Ihanaa, kun olemme erilaisia, mutta silti niin samanlaisia. :) Mukavaa viikonjatkoa!

 
21. heinäkuuta 2010 klo 21.31 , Blogger Terhi kirjoitti...

Aivan ihana mekko ja sopii sulle kuin nenä päähän :)

 
21. heinäkuuta 2010 klo 22.04 , Blogger Viivi kirjoitti...

Aivan mieletön mekko! Täällä tykätään ja PALJON! Kappas vaan, olen itsekin vaaleanpunaisen ja hörhelön perään. :)
Tykkään tyylistäsi muutenkin kovasti, toivottavasti olen itsekin joskus yhtä tyylikäs äiti.
P.S.Blogiasi on ihana seurata toivoo vakkarilukija, joka ei juuri koskaan muista kommentoida... :P

 
21. heinäkuuta 2010 klo 23.06 , Blogger Heli kirjoitti...

Minä oon varmaan sitä poikatyttö-tyyppiä. En kauheesti jaksa olla kiinnostunut vaatteista ja mekoissa en osaa olla oikein ollenkaan.

Meillä alkaa muuten keittiöremppa olla voiton puolella! Oon niin iloinen kun se tuli aloitettua, kiitos sulle inspiraatiosta!!

 
21. heinäkuuta 2010 klo 23.20 , Blogger Mari kirjoitti...

Minä olen aina ollut melkoinen ns. poikatyttö - ei kiinnosta vaatteet kuin sen verran, että jotain mihin itsensä kääriä. Mekossa tai hameessa en osaa itseäni edes kuvitella, hullu ajatuskin! :D

 
21. heinäkuuta 2010 klo 23.31 , Blogger anrinko kirjoitti...

Aivan täydellinen mekko!!!!
Itse olen hame/mekko ihminen. Housuja mun päällä näkee TODELLA harvoin, shortseja ei koskaan.
Mekot on vaan niin ihania ja naisellisia. =)

 
22. heinäkuuta 2010 klo 7.15 , Blogger Sanna-Riikka kirjoitti...

Voi miten kesäisen kepeä kesämekko. Sopii kyllä loistavasti sinulle.

Meilläkin kolme "merimiestä" lähtee joka ilta paatilla kalaan ja isä kantaa nukkuvat lapset reissun päätteeksi omaan sänkyyn.

Ystävät on ihania eivätkä välitä ulkoisista asioista vaikka erilaisia ovatkin.

Ai niin, itse pidän paljon housuja, koska unohdan hyvin usein, että mulla on mekko päällä, kyls tiet:)

 
22. heinäkuuta 2010 klo 7.49 , Blogger Minna kirjoitti...

Tosi kaunis mekko ja sopii sulle hyvin. Minä taas olen ihan hameihminen, käytän harvoin housuja. Kesä on ihanaa aikaa, kun voi rauhassa hempeillä ja käyttää sellaisia hörhelöitä, jotka talvella olisi liikaa. :)

 
22. heinäkuuta 2010 klo 8.04 , Blogger Piia kirjoitti...

Ihana mekko! Itse olen oppinut vasta viimevuosina käyttämään mekkoja ja nyt ne on ihan parhaita kesäasuja. Siis olen ollut se, joka on kulkenut muiden joukossa ei niin tyttömäisissä vaatteissa.
6v. tyttäreni ei suostu laittamaan mitään tyttömäistä vaatetta päälle, mekkoa on käyttänyt viimeksi 3 vuotiaana juhlissa kun lahjoin sen...lupasin muistaaksei ostaa sille pääkallosukat;). Hyvin kuitenkin näyttää viihtyvän prinsessojen seurassa.

 
22. heinäkuuta 2010 klo 8.13 , Blogger Venny kirjoitti...

Hieno mekko - lempivärini on vaaleanpunainen, mutta rimsuja en osaa käyttää ainakaan vielä.

Kysyisin yhden käytännön kysymyksen eli millaiset liivit puet mekon kanssa? Minulla ongelmana juuri tuollaiset v-aukkoiset mekot ja tunikat, kun tuntuu, että rintsikat jäävät aina paistamaan ikävästi etumuksesta.

 
22. heinäkuuta 2010 klo 9.59 , Blogger Hanukka kirjoitti...

Niiiiiiiin IHANA mekko väreineen ja rimpsuineen - Ainolle kans!!!

t. Hanukka

 
22. heinäkuuta 2010 klo 10.25 , Blogger Johanna kirjoitti...

Kiitos kaikille kivoista kommenteista <3 Luulen, että blogia seuraa aika moni ihan erityylinen kuin minä -ja moni sellainenkin, joka ei ole lainkaan kiinostunut vaatteista/ulkonaöstä ja olen ihan otettu. Tuntuu tosi kivalta. Siis että täältä löytyy muutakin sisältöa vaikka kamalan paljon vaatteita kuvailenkin.
Samoin kun mun mielestä on ihanaa miten kaverit ja tuntemattomatkin ymmärtää, että voi olla ihan kiva ja ajatteleva ihminen ulkonäöstä huolimatta... ettei heti tuomita :)

Venny: Mulla on tän kanssa ollut joko ei mitään tai sit olkaimettomat liivit, niinkuin nyt kuvissa. Ihan ohuet spagettiolkaimiset valkoisetkin voisin laittaa, mutta sellasia läpinäkyviä silikonisia inhoan, niita en osais laittaa minkään kanssa :o Olkaimettomia pidän paljon kesällä.

 
22. heinäkuuta 2010 klo 10.26 , Blogger Johanna kirjoitti...

Hanukka: :D Eiköhän Aino parin vuoden päästä oo kans kaiken vaaleanpunaisen ja tyttömäisen perään :D

 
22. heinäkuuta 2010 klo 10.42 , Blogger maidelin kirjoitti...

Että oot vaan ihana:) Jotenkin vain mukava lukea tätä blogia, edelleen.

 
22. heinäkuuta 2010 klo 18.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuulosti tosi ihanalta teidän poikien yhteinen harrastus. :D Meillä pikkuneiti oli kans Norjassa kalareissulla mukana pari viikkoa sitten. Se tykkää hirveästi merestä, joten tottahan sen matkallakin piti päästä veneeseen. :)

Sun tyyli on aivan erilainen kuin omani (onks mulla jotain tyyliä? Ei..), mutta ihailen. Ja sit se miten sisustat, mä oon ihan in lööv. :D

 
22. heinäkuuta 2010 klo 20.28 , Blogger Seija kirjoitti...

Aivan ihana mekko ja kaunis sun päällä. Mulla on elämäni ensimmäinen vaaleanpunainen ja rimpsuinen kesä ja kesiä on takana jo useita kymmeniä. Housumimmeistäkin voi ajan kanssa kuoriutua hörhelöperhosia!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu