Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

:

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

:

Onnellisuus näyttäytyy parhaiten epätäydellisessä elämässä.

Tämä ajatus, jonka alkuperää en nyt millään muista, on mielestäni niin tyhjentävä. Se kattaa kliseisen "raha ei tuo onnea" sisältäen jotain paljon viisaampaa. Ehkä myös ajatuksen siitä, miten matka kohti unelmia on paljon arvokkaampi kuin itse unelmien saavuttaminen.

Maj oli blogissaan tehnyt niin ihastuttavan postauksen häntä tällä hetkellä ilahduttavista asioista kuvina, että mun oli ihan pakko kopsata idis. Kuten Maj, aion myös keskittyä niihin vähän pinnallisempiin juttuihin, vaikka mm. äitiys, perhe ja niiden ympärillä pyörivät asiat ovat tietenkin yli kaiken.
Sellasiin epätäydellisiin onnelliseksi tekeviin pikkujuttuihin :)

Tällä hetkellä suurimmat naurunkiljahdukset on kirvoittanut Lynet McQueenin laskettelu puurallia alas...

...myös omat pyörät rappukäytävässä hymyilyttää.

Pisamat ja kevätauringon antama päivetys ovat joka peilauksella yhtä kiva, kesäinen ylläri..

Suomesta ostamiani peltijuttuja ihailen päivittäin, mutta omat paikkansa ne saavat vasta uudesta kodista.

I.d Bare Escentuals -mineraalimeikkien suojakerroin 15 ilahduttaa näillä aurinkoisilla ilmoilla. Muutenkin nyt vuoden meikkejä käytettyäni voin sanoa iloitsevani huomattavasti parantuneesta ihosta todella!

Makuuhuone hymyilyttää; lähes naurattaa. Täällä on sängyt järjestyksessä Ollille, vanhemmille ja vielä Ainolle...
Olenko sanonut, että me tarvitaan tilaa? :D

Tarviiko sanoa? Tämä täyttää kolme kuukautta :)

Ilahduttavaa alkuviikkoa! :)

Tunnisteet:

52 kommenttia:

18. huhtikuuta 2010 klo 22.39 , Anonymous constina kirjoitti...

Hei Johanna
Oikeassapa olet, ne arjen pienet asiat tuovat iloa. Kiitos muuten Kesäkuntoon postauksesta, vaikka näitä asoita mielestäni tiedänkin jo, mutta uutta innostusta sain mukavasti jutustasi.

 
18. huhtikuuta 2010 klo 22.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Todellinen hyvän mielen postaus =)

 
18. huhtikuuta 2010 klo 23.10 , Blogger Iida kirjoitti...

Oi mikä ihana kuolainen hymy! :) :)

 
18. huhtikuuta 2010 klo 23.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana kuva Ainosta :) Tuli hymy omillekkin kasvoille!

 
18. huhtikuuta 2010 klo 23.27 , Blogger eeva kirjoitti...

Pysyn pinnallisena ja kysyn, aloititko mineraalimeikit aloituspakkauksella. Ja jos aloitit, otitko lightin vain mediumin?
Tiedosta saattaisi olla minulle apua, sillä olen näinä päivinä hankkimassa itselleni. Kaupassa minulle on ehdotettu molempia...

 
19. huhtikuuta 2010 klo 0.44 , Blogger Helena kirjoitti...

Ihania hymynaamoja!

PS. Kiitti vinkistä. Kaipaan itsekin suojakerrointa, kun alkaa tulla pisamia vähän liikaa.

 
19. huhtikuuta 2010 klo 1.19 , Blogger Inka kirjoitti...

APUA toi Ainon kuva! <3 Ihan mielettömän sulonen ja kaunis lapsi! Ihan itteäni harmittaa etten oo parikuukautta sit syntynyttä serkkuani kerenny näkemään kun kerran. Kummilapsikin täyttää jo neljä ja niitä vauva-aikoja on tosi vaikee muistaa enää näin pitkän ajan jälkeen. Aino tulee kyllä vallottamaan monet miehet :D

 
19. huhtikuuta 2010 klo 4.53 , Blogger Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Näin se vain menee!
Mulle on pyörä vielä keväthuoltoa vaille, mutta pitäisi tosiaan jo laittaa.

Noiden mineraalimeikkien kanssa käyn kamppailua. Pelkään niin, että eivät peitä tarpeeksi tai en osaa ostaa oikeita sävyjä tms. mulla on ihan hirveä akne, jota häpeilen, mutta toisaalta; Jospa nuo jopa auttaisivat...Mene ja tiedä!

Niin se aika rientää. Onnea kolmesta kuukaudesta!
Toivotaan että tilaongelmat tästä kohta ratkeavat!

 
19. huhtikuuta 2010 klo 6.09 , Blogger Hanna kirjoitti...

Valloittava hymy, mukavia juttuja olet kirjoittanut ja kuvannut:)

 
19. huhtikuuta 2010 klo 6.15 , Blogger Alma kirjoitti...

Siis iiiihana toi vika kuva.:) Oikein kuolanaama. Muutenkin oikein kiva maanantaiaamuna lukea tällainen postaus. Hyvää mieltä sinnekin alkaneeseen viikkoon!

 
19. huhtikuuta 2010 klo 6.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä niin nautin tästa sinun blogista, tämä on niin aito ja sympaattinen.

Teillä on ihan samanlaiset ilmeet noissa kuvissa sun tyttären kanssa! Neiti muistuttaa äitiään hätkähdyttävän paljon :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Saanamaria

 
19. huhtikuuta 2010 klo 7.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan postaus ja ihana Aino! Tulinpa oikein hyvälle mielelle ja sain intoa tästäkin uuteen viikkoon!

Mistä toi Ollin laskettelupuuralli on hommattu? toi ois kiva meidänkin lapsille!

Hyvää, iloista viikkoa myös teille.

t, Taria

 
19. huhtikuuta 2010 klo 7.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihana hampaaton hymy!

nina

 
19. huhtikuuta 2010 klo 7.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana ihana Aino <3 Meilläkin tuli juuri neljä kuukautta täyteen :-)

Teidän makkari näyttää kivan raikkaalle, taitaa nuo vaaleat petivaatteet antaa sen säväyksen! Nimim. lähdenkin tästä heti lakananvaihtopuuhiin

- Silla

 
19. huhtikuuta 2010 klo 7.40 , Blogger Hanna kirjoitti...

Voi miten valloittavan kaunis pieni ihminen.

 
19. huhtikuuta 2010 klo 7.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis mitä nyt vuoden meikkejä käytettyäsi? Etkö ole sitä aiemmin meikannut?:)

 
19. huhtikuuta 2010 klo 8.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olipas kiva postaus:) Onhan se niin että ne pienet asiat tuovat iloa elämään...mutta kyllä se auttaa kun on raha-asiat kunnossa.

Jonkun verran aiemmin tein Suomessa kirkon kautta hyväntekeväisyystyötä nuorille perheille joilla oli pieniä lapsia mutta raha-asiat hakusessa. Ei siinä sellainen nuori äiti jaksanut kovasti iloita pienestä pallerosta kun eivät tienneet miten järjestää ruokaa pöytään. (Tiedoksi vain niille joilla on halua ja osaamista että kirkon kautta voi auttaa muita vaikka ei uskonnollinen olisi lainkaan.)

Aino onkin suloisessa ja pulskassa kunnossa:)

 
19. huhtikuuta 2010 klo 8.02 , Blogger -TIINA- kirjoitti...

Voi mikä ihana kuolainen hymy ;) Niin se aika vierähtää! Pitäis itsekin aina välillä pysyähtyä ja miettiä näitä pieniä asioita jotka tekevät onnelliseksi!

ps.olen tilaamassa noita meikkejä ja voisitko kertoa kätätkö joitain erityisiä pohjavoiteita ja puhdistusaineita? Kiitos jos jaksat vastata...

 
19. huhtikuuta 2010 klo 8.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana kuva Ainosta! Hauskaa seurata tätä blogiasi, meillä niin samanikäiset tytötkin (meillä 11.1 syntynyt) :)

Kaunista kevättä!

-Alicia

 
19. huhtikuuta 2010 klo 8.24 , Blogger Nonnulan Jonna kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotain mukavaa :)

 
19. huhtikuuta 2010 klo 8.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei, muistelisin että olet joskus aikaisemmin kirjoittanut käyttäväsi vauvalla kestovaippoja. Onko sinulla antaa jotain hyviä merkkivinkkejä? Tarkoitukseni ei ole tehdä tästä vauvafoorumia, mutta kuulisin mielelläni mielipiteesi tästä asiasta :-) Kiitos jo etukäteen, jos ehdit vastata. t. sunshine

 
19. huhtikuuta 2010 klo 9.02 , Blogger Marjukka kirjoitti...

Ihana aloitus viikolle oli tämä postaus!

Jäin kuitenkin taas miettimään sitä, missä raja kulkee. Arjen ja elämän pienistä epätäydellisyyksistä tulee iloita, ne tekevät elämästä elämänmakuisen.

Joskus epätäydellisyyttä on kuitenkin pikkuisen liikaa ja/tai voimat vähissä. Siitä on ilo ja elämänmaku kaukana.

Mitä on olla etuoikeutettu?

Onnellista viikkoa!

PS. Tähän kommenttiin en odota vastakommenttia. Tiedän, että olemme samoilla linjoilla :-)

 
19. huhtikuuta 2010 klo 9.05 , Anonymous Eija kirjoitti...

Ihana postaus näin viikon alkuun :) Itse vietän täällä vapaapäivää kohta 3-vuotiaan poikani kanssa, aurinko paistaa ja olemme jo näin aamu-kymmeneltä ehtineet puuhata sisällä vaikka mitä, kohta lähdetään pihalle nauttimaan kevätauringosta. Ilahduttavaa alkuviikkoa myös sinulle :)

 
19. huhtikuuta 2010 klo 9.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noista mineraalimeikeistä olis kysymys.
Katsoin vanhasta blogista ja silloin olit ostanut sävyä tan olevia meikkejä.
Oletko käyttänyt samaa sävyä nyt koko vuoden vai käytitkö talvella ehkä vaaleampaa sävyä??
Mulla on semmonen ongelma, että oisin ostamassa noita meikkejä nettikaupasta kun saa paljon halvemmalla mutta en oikeen tiedä mitä sävyä pitäis ostaa. Enemmänkin olisin ostamassa kesää ja tulevia häitä varten noita meikkejä ja sillon meinasin kuitenkin olla jo jonkin verran päivettynyt.
Nyt olen tosin vielä aika kalpea eikä minusta päivettyneenäkään tule älyttömän ruskeaa. Ehkäpä lähemmäs tuon värinen kun sinä näytät olevan melkeen ympäri vuoden.
Asun Oulussa ja täällä ei tietääkseni myydä kyseistä merkkiä missään että voisi käydä kokeilemassa iholle sopivaa sävyä.=(

Ja kiitos muuten kivasta blogista. Olen nyt n. kuukauden verran seurannut kun kaverin blogin kautta löysin tämän sinun blogisi.
Sulla on ihana tyyli.

 
19. huhtikuuta 2010 klo 9.16 , Blogger Ruusu kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
19. huhtikuuta 2010 klo 9.21 , Blogger maj kirjoitti...

<3 ja tuhat lämmintä ajatusta sinne! Mielettömät pisamat, aurinkoa tilattu tännekin!

 
19. huhtikuuta 2010 klo 9.36 , Blogger Katja kirjoitti...

Just sopiva postaus maanantaille :)
Kiitos.

 
19. huhtikuuta 2010 klo 10.04 , Blogger Elisa LPP kirjoitti...

Hej,

Mitä tuossa teidän sängyn päädyssä lukee? Siis seinässä?

Joku tuolla kyseli tuon autorallin perään, meillä myydään ainakin BR-leluissa ;)

 
19. huhtikuuta 2010 klo 10.25 , Blogger Johanna kirjoitti...

Kiitos teille <3

eeva ja muutkin mineraalimeikeistä kyselleet: Suosittelen ehdottomasti tilaamaan sen Start Kitin netistä (tai miksei kaupastakin, jos on lähettyvillä). Siinä tulee mukana kaksi meikkipohjaa, yksi väritön puuteri ja yksi aurinkopuuteri. Plus jo itsessään aika kalliit pensselit. Itse otin sävyn tan, sillä tein ostokseni huhtikuussa etelänloman jälkeen, kesän kynnyksellä ja olin tosi tyytyväinen sävyihin. Talvella täydensin pakettia yhdellä medium -sävyisellä purkilla ja kaikkia on veläkin jäljellä! -Joten eeva: ota se medium :) Kesäksi etenkin lightista tulee liian vaalea jollet siis ole supervaalea kesälläkin.
Emilia: Mulla on myös ollut aknea vielä noin 5 vuotta sitten (sain kevyet lääkevoiteet ihotautilääkäriltä ja pahin ongelma taittui niillä), mutta mineraalimeikit aloitettuani on iho vähitellen parantunut kokonaan ja kaunistunut, nyt ei edes näppylöita ole aikoihin tullut, ei varmaan sitten viime kesän (tiedostan kyllä, että tässä saattaa myös hormoonit vaikuttaa).
Olen siis aivan hurjan tyytyväinen näihin meikkipohjiin. Niillä saa kamalan luonnollisen pohjan, joka ei muutu yhtään päivän mittaan ja jonka siis kaikkien mainospuheiden mukaan vielä pitäisi hoitaakin ihoa (uskon ;))! Mulla oli ennen myös hoitava peitepuikko pahimpiin kohtiin avuksi, mutta enää en tarvi sitäkään :)

Taria: Se on Suomesta, saatu lahjaksi. Siinä lukee merkki Kids Wood.

Anonyymi: Juu olen :) Mutta siis vuoden näillä mineraalipohjilla :D

White Lily: Mmm, totta. Mutta ainakin voi lohduttautua sillä, etteivät lapset tarvi kauheasti mitään ylimääräistä ollakseen onnellisia. Omasta lapsuudestani kokeneena :) Eriasia on tietenkin miten vanhemmat jaksavat :/

Prinsessatrio: Ne vaihtelee mulla kauheesti... En siis käytä mitään erityisiä :) Olen kyllä tunnollinen puhdistaja ja kosteuttaja!

Alicia: Oi, kiva!! :)

Nonnu: Thaanks :)

Sunshine: Hih, saa toki kysyä, mutta koen olevani tässä asiassa kovin vihreä. Meillä on Bum Genius -taskuvaippoja, joihin olen ollut hirmu tyytyväinen. Ne on helppoja :)

Marjukka: Mun on ehkä pakko vastata kun aloin nyt pohtimaan asiaa itsekin :) Me ollaan juu ilmeisen samoilla linjoilla. Ehkä tuossa ajatuksessa juuri sana "epätäydellinen" on ratkaiseva. Siinä ei voisi lukea "huono" tai "surkea" tms, vaan sen on tarkoitettava juuri epätäydellistä eli jollain tavalla täydellistä lukuisine epäkohtineen.... :)
Tai sitten "epätäydellinen" todella tarkoittaa täydellisen vastakohtaa eli surkeaa elämäa, jossa tietenkin pienetkin hyvät asiat näyttäytyvät helposti suurena onnena...
Mutta toivon, että mun ensimmäinen tulkinta on oikeampi!
Ja kuten White Lilylle sanoin, lapsille onneksi ovat niin tavalliset asiat tärkeitä, etteivät ne huomaa esim. taloudellisia vaikeuksia, jollei se näy vanhempien käytösestä.

Anonyymi: Juu, vastailinkin jo jonkin verran mineraalijutuista... en harmi vaan osaa neuvoa oikeaa värisävyä, mutta jotenkin kuvittelisin, että medium on aika turvallinen vaihtoehto kovin vaaleillekin kesän kynnyksellä :) Niitä kahta meikkipohjapuuteria voi kuitenkin sekoitta tarvittaessa paketin ihan vaaleaan puuteriin tai aurinkopuuteriin :)

Kiitos muillekin kommenteille ja paljon aurinkoa maanantaihin!

 
19. huhtikuuta 2010 klo 10.29 , Blogger Johanna kirjoitti...

La Petite Princesse: Siinä lukee: "Muistinko kertoa, että rakkaus sinuun tuo unen kauneimman."

 
19. huhtikuuta 2010 klo 11.19 , Anonymous Noora kirjoitti...

hei! Olisi mukavaa tietää,että aiotko opettaa tai oletko opettanut lapsillesi myös suomen kielen? :)

P.S superihana blogi!

 
19. huhtikuuta 2010 klo 11.32 , Blogger Ruusu kirjoitti...

ainiin juu, piti vielä kysästä, että minkä hintainen tuo i.d:n aloituspakkaus suunnilleen on? :) kiitos jo etukäteen vastauksesta! Ja aurinkoa sinnekin!

 
19. huhtikuuta 2010 klo 12.19 , Blogger -Sanna kirjoitti...

Oikein soppeli positiivinen postaus näin viikon alkuun, kiitos siitä! : )

 
19. huhtikuuta 2010 klo 12.23 , Blogger COCO kirjoitti...

Ooh, ihana postaus! Tälläisen voisin itsekkin tehdä! Vauvakuva on niin hellyyttävä, ihana hampaaton pikkunen! <3 Kivannäköinen toi kolmipyörä! :)

 
19. huhtikuuta 2010 klo 12.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tätä aihetta ainakin pikkiriikkisen liipaten haastoin sinut blogissani mukaan nuukuusviikon ekotekoon. Käy tsekkaamassa haaste osoitteessa: http://livinghygge.wordpress.com/2010/04/19/enemmanelamaa/. Kevätterveisin Interiordesignlover

 
19. huhtikuuta 2010 klo 12.41 , Blogger -A- kirjoitti...

Ihana postaus, suloinen Aino ♥ Ja kiitos sinun, olen minäkin löytänyt nuo i.d. bare mineralsit. Enkä vaihtaisi enää mihinkään, ihan parasta ovat minunkin iholleni. Tykkään!! Ja tosiaan, netistä saa paaaaljon halvemmalla, kuin kaupoista.

Täältä blogistasi saa niin paljon inspistä kaikkeen! Kiitos siitä ja aurinkoisia päiviä sinne Norjaan!

 
19. huhtikuuta 2010 klo 12.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi ihana tää viimenen, kylläpä tuli hyvä mieli ihan itellekkin!:)

Johanna-kaima

 
19. huhtikuuta 2010 klo 14.08 , Blogger Wilhelmiina kirjoitti...

Aivan ihanan suloinen vauva teillä :)
ja tuo salama ralli olisi meilläkin aivan pop!

Hyvää mieltä kun jokainen meistä löytäisi päivistään olisi Suomikin paljon iloisempaa kansaa ;)
Pienistä asioista voi tehdä suuria ja onnellisia :)
kaunista viikkoa teille!

 
19. huhtikuuta 2010 klo 14.13 , Blogger Niinu kirjoitti...

Voi vitsi,jouduin ekan kerran hyväksymään ikäni tohon kyselyyn vastatessani...viikko sitten ei olisi ollut mitään ongelmaa,mutta nyt kuulun sitten 10 prosentin vähemmistöön...
Kiva postaus,varsinkin vauvakuvat lämmittää sydäntä:)

 
19. huhtikuuta 2010 klo 14.51 , Blogger Mari kirjoitti...

Tästä tuli tosi hyvä mieli. KIITOS :)

Ihan täydellisen hurmaavaa huomata, kuinka onnellinen pystyt olemaan pisamista :)Itselläni niitä tulee myös, mutta mä en en en vain tykkää niistä... :DDD

Sulla on hyvä blogi ja kiva tyyli kirjoittaa, "koukuttunut" olen kuten moni muukin :)

Valloittavaa viikkoa!

 
19. huhtikuuta 2010 klo 15.02 , Blogger Anne kirjoitti...

Arkiset ja pienet asiat on elämässä parasta, kun vain ne huomaa. Meikäläiset täällä odottaa jo kovasti alkavaa kesää: ruohon vihreyttä, lintujen viserrystä ja lämpöä; ihanaa.

 
19. huhtikuuta 2010 klo 15.04 , Blogger Crista kirjoitti...

Voi mikä murunen! <3 Itse suloisuus!

Hampaattomia hymyjä päivääsi! :)

.erin.

 
19. huhtikuuta 2010 klo 16.31 , Blogger Annimuori kirjoitti...

Minäkin odotan jo rusketusta ja pisamia, varma kevään ja kesän merkki minullakin.Piristää kummasti.
Noita mineraalimeikkejä olen jo pidemmän aikaa katsastellut joten taidanpa ottaa ja ostaa minäkin, ainakin puuterin ja jotain kivaa kevät sävyä luomiin =)

 
19. huhtikuuta 2010 klo 16.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana se ollin pyörä, mistä se on?

T.Linda

 
19. huhtikuuta 2010 klo 16.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joku kyseli noista i.d. mineraalimeikkien hinnoista ja ajattelin vinkata. Semmosesta nettikaupasta kun www.feelunique.com saa tuon starting kitin n. hintaan 44 euroa ja se on siis hinta kotiin kuljetettuna. tohon hintaan ei siis tule päälle mitään postimaksuja. Jostain luin, että jos ostaa Suomessa Kicksistä joka on vissiin ainut joka juuri kyseistä merkkiä myy niin saa maksaa kaksinkertaisen hinnan.

 
19. huhtikuuta 2010 klo 17.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, viimeinen kuva on niiiiiiiiiiiiin ihana!!

 
19. huhtikuuta 2010 klo 17.54 , Blogger Kata kirjoitti...

Munkin on pakko vielä kommentoida bare mineralseista. Mitä oon jutellut Kicksin myyjien kanssa Suomessa suosituin väri on fairly light talvella, kesällä light. Eli uskoisin, että medium on jo aika tumma. Se on varmaan hyvä niille, jotka ruskettuu hyvin. Mä pärjäsin koko viime kesän fairly light sävyllä, mutta en ehtinyt pitää lomaa/ottaa aurinkoa eli iho oli vaalea.

 
19. huhtikuuta 2010 klo 18.26 , Blogger heinis kirjoitti...

Iiiihh<3 Tämäkin oli tosi kiva postaus! Tuli hyvää mieltä tännekin:))

 
20. huhtikuuta 2010 klo 9.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

heippa. ei liity tähän mitenkään, mutta sulla oli vanhassa blogissa kuva semmoisesta ruskeasta "kantopussukasta" missä ainoa kantelit.. mitä merkkiä se olikaan?

 
20. huhtikuuta 2010 klo 14.22 , Anonymous Anni kirjoitti...

Ihan hämmensi tuo Ainon kuva; olet varmasti huomannut että neidillä on ihan sun silmät :) Mutta onhan sillä sun geenitkin ;D Ihana kuolasuu :)

 
21. huhtikuuta 2010 klo 17.47 , Blogger Sofia kirjoitti...

No eikös toi tollanen "siskonpeti" ole ihan mukava? :D
Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että Aino on suloinen.
Ja uusimpaan postaukseen viitaten, tuo "avioerotalo" vaikuttaa aika unelmalta, kyllä se miesin siihen jotenkin ihastuu vielä! ;)

 
22. huhtikuuta 2010 klo 17.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi ku teidän Aino on niin suloinen tuossa kuvassa ja söpöt pisamat sulla! =) Onko sulla luonnostaan punertavat hiukset vai ilmestyykö pisamat sulle muuten vaan?

-S-

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu