Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Olohuoneen kevätpäivitys

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Olohuoneen kevätpäivitys

Me (eli ainakin minä ja lapset) ollaan tosiaan käyty tällä viikolla kolmessa asuntonäytössä.
Aika turhissa sellaisissa.

Tämänpäiväinen talo oli kuitenkin ehdottomasti viikon paras ja edes pienellä merinäkymällä edes jossain nurkassa olisinkin sanonut JA! niille valkoisiksi maalatuille lankkulattioille, vanhoille hirsiseinille, isolle pihalle ja päästävarpaisiin modernisoidulle talovanhukselle.
Mutta ei.

Aloitin sen sijaan kotona kevätsiivouksen.
Tällai pikkuhiljaa olohuoneesta. Ettei liian rankaks mene ;)

Täytyyhän kämpän olla kunnossa, jos vaikka pian saisi näyttöjä järjestää täälläkin päin ;)

Koristetyynyt voisi kyllä jo vaihtaa, nämä kun ovat olleet meillä joka kevät niin kauan kuin olen täällä asunut... :/ 
Kuitenkin kaivan juurikin samat joka kevät esille ihan perinteen ja tunnearvon vuoksi. Ensimmäinen yhteinen ostos yhteiseen kotiin :)

Tumma itämainen matto lähti talvivarastoon odottamaan syksyä ja vaalea talja pääsi tilalle. Huomenna täytyy hakea molemmille sohville jotkut tollaset pellavaliinat päälle. Onko teillä idiksiä asian suhteen, kannattaako käyttää jotain muuta kuin pellavapöytäliinaa? ;)

Itselleni joskus virkkaama huivi sai kauniimman ja hyödyllisemmän elämän pöydällä.


Kiinteistövälittäjä kertoi muuten, että alkuviikosta tulee kaksi "skikkelige hus" myyntiin, eli siis sellasia taloja, joista me unelmoidaan.
Oli miten oli, me muutetaan kesäksi omaan taloon. Alan olemaan jo pelottavan varma.


Ja merestä ei luovuta, sekin on varma :)

Tunnisteet:

41 kommenttia:

11. huhtikuuta 2010 klo 18.17 , Blogger Marja kirjoitti...

Tuo maisema on kyllä aika ihana... sinänsä siis ymmärrettävää että tuosta ette ole valmiita luopumaan. Jospa näissä tulevan viikon taloissa olisi siis ikkunanäkymätkin kohdillaan! :)

On pitänyt kommentoida edellisiäkin postauksia eli huokailla maisemien perään ja ihastella sun hiuksia :) Ei yhtään hullumpi olisi tuollainen "oma" puisto rannalla...! Ja huoh, mä hitto vie osaisin tehdä jopa itselleni (tytöille teen harva se päivä) tuollaisia ympäripään lettejä, mutta kun tukkaa ei ole riittävästi =/ Olen väsännyt muutaman kerran itsellenikin mutta ei näytä miltään ohuessa tukassa. Pitäisköhän kokeilla sitä hiuspuuteria.. jos vaikka puolen kiloa kaatais päähänsä niin johan olis tuuheutta ;D

Täälläkin on ollut ihanan aurinkoista! Kun vaan jalat olisi kunnossa, että pääsisi nauttimaan kelistä kunnon juoksulenkille! Sinne suunnalle aurinkoisia päiviä ja onnea Sen Oikein löytämiseen!

 
11. huhtikuuta 2010 klo 18.22 , Blogger Iida kirjoitti...

Onnea uuden kodin etsintään! :)

 
11. huhtikuuta 2010 klo 18.28 , Blogger Mia kirjoitti...

Hei, Ekaa kertaa kommentoin, vaikka usein olen käynyt blogissasi kurkkimassa. Tämä on sellainen hyvän mielen blogi. Kaunista ja harmonista, upeita kuvia ja vaatteita..
Onnea uuden kodin etsintään!
Palaan taas,=) Mia

 
11. huhtikuuta 2010 klo 18.35 , Blogger Aune kirjoitti...

teillä on kyllä kaunis koti, ja tuo merimaisema kyllä kruunaa kaiken!

 
11. huhtikuuta 2010 klo 18.44 , Blogger Crista kirjoitti...

Toi olohuoneenne maisema on postikorttikamaa, joten ymmärrän hyvin, ettette merestä hevillä luovu. Jospa jompi kumpi niistä ensi viikolla myyntiin tulevista asunnoista olisikin se Teidän Koti - jään pitelemään peukkuja! :)

Teidän nykyinenkin asunto on näyttänyt niin kivalta kattoterasseineen, että mä voisin sitten muuttaa siihen! ;D Mulla on menossa kauhea kaukokaipuu... jonnekin, kauas, ihan minne vaan... :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Toivottelee,
.erin.

PS. Kiinnostuin siitä hiuspuuterista - onko sulla kokemusta minkä merkkisestä kannattaisi kokeilu aloittaa? :)

 
11. huhtikuuta 2010 klo 18.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heei mua kiinnostais tietää missä päin asustelet? Miskä ikäinen olet? Ja monta lasta sulla on?

Kauniita kuvia :)

 
11. huhtikuuta 2010 klo 18.47 , Blogger M-K kirjoitti...

Ihanat maisemat! Miksi muutatte? Täällä Pohjois-Teksasissa vain haaveilemme merestä... Kaikki vesistöt ovat tekosellaisia.

Mitä on hiuspuuteri??

 
11. huhtikuuta 2010 klo 18.53 , Blogger Johanna kirjoitti...

Hei

Meillä on aivan erinomaisesti toiminut "sohvan päällisinä" tuollaisen pellava-puuvilla PÖYTÄLIINAT. Muistaakseni vielä clas ohlsonilta, eli ei ollu hinnalla pilatut ja helppo työntää koneeseen kun alkaa siltä näyttämään.

Johanna

 
11. huhtikuuta 2010 klo 19.31 , Anonymous Susanna kirjoitti...

Miten on mahdollista että siellä on noin paljon taloja myynnissä?!? Muistan kun itse etsittiin niin myyntiin tuli 2 taloa kuukadessa, jos sitäkään... Ja niistä sitten tappeli mooooni perhe! Onko se iso paikka missä asutte?

 
11. huhtikuuta 2010 klo 19.41 , Blogger Nanna kirjoitti...

Haa, teilläkin on talja! Meilläkin on varmaan ensi viikolla :)

Itämatto sai myös kyydin kesäsäilöön ja tulipa yhtäkkiä valoisaa. Mutta siivonnut mä en ole. Päinvastoin...

Mäkin olen varma, että olette kesällä omassa talossa!

 
11. huhtikuuta 2010 klo 20.12 , Blogger Heidi kirjoitti...

kaunista, kaunista...ja persoonallisia ratkaisuja; huivi, talja...tykkään!!! ja maisema *huoh*

 
11. huhtikuuta 2010 klo 20.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis onko toi maisema oikeesti teidän kämpästä??=)voih miten ihana.

 
11. huhtikuuta 2010 klo 20.22 , Blogger Steps kirjoitti...

Nättiä, kovin nättiä, mutta siinä ei mitään uutta :) Ihanan huivin oot tehnyt, mutta oot kyllä aika uhkarohkea tapaus kun uskallat laittaa matalalle pöydälle roikkuvan huivin ja siihen päälle keramiikkaa. Tai sit Olli on oppinut jo olemisen rajat hyvin :D

 
11. huhtikuuta 2010 klo 20.30 , Blogger JessiJ. kirjoitti...

Ihanan näköistä teillä <3. Ymmärrän, ettette halua luopua merestä.

 
11. huhtikuuta 2010 klo 21.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No ainakin tuo sinun virkkaamasi huivi on kaunis ja sopii hyvinkin vaikka pöydälle.:) Täytyisikin etsiä - nyt kun olen innostunut virkkaamisesta - vähän erikoisempia malleja. Toivottavasti talo asiassa onnistaa!

Paula

 
11. huhtikuuta 2010 klo 22.02 , Blogger Tanja kirjoitti...

Ihana tuo teidän olohuoneen pöytä, juuri tuollaisen haluaisin. Kiitos. ;)

Paljon onnea talon metsästykseen! Nyt jotenkin alan tajuamaan miltä sen täytyy tuntua... Ollaan kuukausi asuttu paikassa, jonka tietää olevan vain väliaikainen. Hetkellisesti tulee pakottava tarve päästä pois, sinne omaan.. "lopulliseen". Että voi tehdä ja laittaa oman mielen mukaan. Ja kaikille on tilaa, omille ja vieraille.

Lämpöä ja aurinkoa!
Tanja

 
11. huhtikuuta 2010 klo 22.45 , Blogger Lady kirjoitti...

Onnea ja kantamista kotihaaveille, toivottavasti ne muuttuvat todeksi. :)

Lisäilen sut muuten linkkilistalleni, viimein. :D Tykkään blogistasi!

 
11. huhtikuuta 2010 klo 22.45 , Blogger Heidi kirjoitti...

Teillä on aina niin kaunista ja valoisaa... Ja tuota näköalaa ei voi olla ihailematta.
Aurinkoisia kevätpäiviä sinne!

 
12. huhtikuuta 2010 klo 7.50 , Blogger Merry kirjoitti...

Kotinne on aina näyttänyt niin kovin kauniilta! Ihania sisustuselementtejä! :)
Toivottavasti löydätte pian unelmien talonne!

 
12. huhtikuuta 2010 klo 8.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moi! Meillä ei liina ole tarpeeksi iso sohvalle, joten olen käyttänyt Himlan luonnonvalkoista kudottua päiväpeitettä.

Aurinkoista ja ihanaa kevättä! Mä murehdin jo sitä, että kohta on tulppaanien aika ohi... Rakastan niitä!

 
12. huhtikuuta 2010 klo 9.46 , Blogger Elisa LPP kirjoitti...

Pöydän asetelma on jopa ihanan kesäinen, kesäinen tunnelma kyllä tuleekin,kun katsoo tuota maisemaa!!

Aika samanlainen, kuin yhdessä lempparisarjoistani "saltön":ssa.

Miten muuten sille talolle kävi, mistä joskus kirjoitit? Missä tuli avioero, mikä oli ihan täydellinen?

 
12. huhtikuuta 2010 klo 11.33 , Blogger Kata kirjoitti...

Tuo ikkunasta avautuva maisema on kyllä ihana! Itsekin asun meren lähellä, mutta tulevaisuudessa saattaa joutua muuttamaan kauemmas. Toivoisin kyllä voivani aina asua rannan tuntumassa :)

 
12. huhtikuuta 2010 klo 11.38 , Blogger Viivu kirjoitti...

:) Minäkin olin viime kesänä varma, että me muutetaan omaan uuteen taloon, mutta toisin kävi! Jouduttiin tänne vuoraloukkuun ja täällä ollaan edelleen... Ainoa vaatimus talolle olis, että se olis edes kutakuinkin siedettävä, mutta tarjonta on vaan NIIN surkeaa!!!

Toivotaan, että teillä käy parempi mäihä ja löydätte unelmanne :)

 
12. huhtikuuta 2010 klo 12.05 , Blogger Hannis kirjoitti...

Kyllä se talo ja koti sieltä löytyy!! Mun mielestä asuntonäytöissä käynti on ihanaa, mutta jossain vaiheessa siihen tietty kyllästyy, jos sitä oikeaa ei ala löytymään. Tällä hetkellä mulla on kamalan turhauttava olo, kun kukaan ei myy meille tonttia tästä 2km:n säteeltä ja ainoa mikä oli myynnissä ja mitä oltiin mietitty, olikin sitten myyty. Plääh, mutta toivossa on hyvä elää :-)

 
12. huhtikuuta 2010 klo 12.14 , Blogger -TIINA- kirjoitti...

Ihan mieletön toi teidän ikkunamaisema!!!! Minä jään innolla odottamaan teidän uutta kotia, siellä teillä päin kun näyttää kaikki talot olevan aikas täydellisen näköisiä! Ja maisema myös....

 
12. huhtikuuta 2010 klo 12.21 , Anonymous kuwaitin kaunotar kirjoitti...

Voi kun olisi rikas, niin ostaisin tuon teidan huushollin itselleni kesaasunnoksi! Nayttaa aivan ihanalle kuviesi perusteella. Tosin olen ruvennut epailemaan, etta olet ammattikuvaaja, kun kaikki sun kuvat nayttaa ihan mainoskuville. Milla kamera-asetuksilla sa nappailet noita kuvia vai kasitteletko niita jollain ohjelmalla?

 
12. huhtikuuta 2010 klo 12.22 , Blogger niina kirjoitti...

Mikä maisema, huokaus=) niin kaunista.
onnea talon hankkimiseen.

 
12. huhtikuuta 2010 klo 12.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vitsi pitäis kyllä itsekin ostaa enemmän leikkokukkia kotiin, näyttää niin ihanan raikkaalle nuo tulppaanit. Muutenkin mahtavan keväisiä kuvia, kyllä valon laatu muuttuu niin selvästi kevättä ja kesää kohden. Ja tuo kuva merelle päin ei yhtään helpota mun viime viikolla alkanutta Norja-kuumetta, harmi kun esikko on vielä niin pieni, että jää automatkailu kyllä tältä vuodelta väliin.

Onnea asunnon metsästykseen!

-Silla

 
12. huhtikuuta 2010 klo 12.42 , Anonymous tyttönen kirjoitti...

Mistä sohvanne on ostettu? Ovatko jotain desgin-huonekaluja? Kylläpä blogisi piristää tällaista köhivää sairastajaa:(( Uskon todella, että kriteerinne ovat korkealla tuon näköalan ja paikan jälkeen!! Monta matkapäivää Asgeirilla on muuten keskimäärin vuodessa?

 
12. huhtikuuta 2010 klo 14.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kauniita tulppaaneja! Meillä on tulppaaneja ulkona jo kukkimassa:) tosin ne ovat jo hieman jääneet naapuruston magnoliapuiden kukkien varjoon...eilen istuttelin mansikantaimia, vadelmaa ja mustikkapensasta!

Eiköhän sieltä mahda löytyä jotakin teillekin merinäkymällä. Kovasti on ollut asuntoja tarjolla ainakin blogisi perusteella noinkin pienessä paikassa. Joku kyseli sen avioerotalon perään, eikö se sitten tullutkaan myyntiin?

 
12. huhtikuuta 2010 klo 17.01 , Blogger Philia kirjoitti...

What a view and what a lovely style you have!!!

Take care!:)

Best Regards from P

 
12. huhtikuuta 2010 klo 17.10 , Blogger Hannis kirjoitti...

Hei unohdin vastata siihen pellavajuttuun. Eli jos löydät esim. Ikeassa on meillä pellavaa tosi halvalla. Osta sitä niin paljon, että ompelet "pussilakanan" ja pistät sinne jonkun ohuen peiton sitten väliin => Pellavatäkki. Pysyy parhaiten paikallaan sohvalla, pelkkä kangas on vähän turhan köykänen ainakin meidän käytössä. Mulla melkein aina joku torkkupeitto (sellainen kankainen tikattu), esim. Greengaten ja Lexingtonin peittoja käyttelen itse. Mutta niissä nyt aina jotain kuviota. Sitten jos löydät ihan pellavantyyppiset pussilakanat, ne vois myös toimia hyvin eikä tarttis ommella.

terkuin Hanna (Hannis) ja kaksi lasta lahkeissa... Vähän pikakirjoitusta tällä kertaa.

 
12. huhtikuuta 2010 klo 17.38 , Blogger Johanna kirjoitti...

Heisann!

Marja: Hihi, hiuspuuteri ei oo "puuteria", vaan suihketta. Kannattaa kokeilla :) Voiku saisin itseni kans juokseman...

Iida: Thanks!

Christina: Kiitos sulle ihanasta kommentista <3

Aune: Se tekee niin paljon.... :)

erin: Mulla on kokemusta vain 4R -merkista... eli en osaa kauheesti auttaa :)

Anonyymi: Asun Etelä-Norjassa ;) Olen 28v ja lapsia on kaksi :)

M-K: Me muutetaan vähän niinku tilanpuutteen ja -huonouden pakottamina... kaksi mh, joista toinen varastona tällä hetkellä. Ei omaa pihaa, terassille pääsy kahden lapsen kanssa lähes mahdottomuus, sijainti keskellä keskustaa ja asfaltin ympäröimänä... :( Hiuspuuteri on sellasta sprayta, joka tekee tukan helpommin käsiteltäväksi, tuuheammaksi ja "jäykemmäksi".

Johanna: Kiitos, no sitten olin ihan oikeilla jäljillä! Uskomatonta ;)

Susanna: Hih, nyt niita tosiaan on ihan kivasti. Hyvä meille :)

nanna: Kesäsäilö oiski vissiin ollut oikeampi sana ;D

Heidi: Kiitos :)

C: Juu :D

Niina Än: Joo ei Ollista pelkoa tässä asiassa, aikuiset meillä enmmän aiheuttaa onkelmia ;)

JessiJ: Se on niin paha kun on päässyt tottumaan :)

Paula: Mun tekis kans mieli virkata vaikka mitä taas!

Tanja: Tää nykyinenkin on meillä kyllä tuntunut ihan omalta, tila vaan valitettavasti loppuu :(

Lady: Kiitos :)

Heidi: Mm, maisema on kuin taulu kyllä :)

Merry: Kiitos paljon :)

Anonyymi: Kiitti vinkistä! Meillä riittää kyllä koot :)

La Petite Princesse: Se ei oo tullut myyntiin :( Täytyy varmaan kysellä vähän tutuilta ;) Tosin nyt näyttää tulevan monta vähintään yhtä hyvää!

Katariina: Niin, joskus on jostain tingittävä :) -tai aika useinkin :D

Viivu: Hih juu ei liian varma kannata koskaan olla ;) Tosin ei meillä mikään superhyperkiire olekaan :)

HannaChristina: Äh, no olipas kurjaa! Juu kyllä se löytyy! :)

PrinsessaTrio: No ei ne kyllä oo ;) Kauheita remonttiprojekteja jos ei muuta! :D

Kuwaitin kaunotar: ehheh, otan yleensä kuvat millä vaan asetuksella, mihin ei tuu salamaa, kun ei oo mitään hienoa salamaa. Valotuksia saatan muokkailla kameran mukana tulleella ohjelmalla -ja rajauksiakin :)
Kiitti vaan kohteliaisuudesta! :)

niina: Kiitti :)

Silla: :) Hih. Kiitos.

tyttönen: Hmm, enpä nyt muista edes mistä sohvat on. Pagotti niissä lukee ;D Asgeir reissaa paljon, mutta en osaa kyllä sanoa yhtään...

White Lily: Ei oo tullut :( Ja kuulostaapa ihanalta! :)

Philia: Thanks, I love your blogg too! :) I do btw understand sweedish, just the answers may come in norwegian ;) -you too :)

 
12. huhtikuuta 2010 klo 17.39 , Blogger Johanna kirjoitti...

Oo, thanks Hanna, siinäpä vinkkiä kerrakseen! <3

 
12. huhtikuuta 2010 klo 18.31 , Blogger Minna kirjoitti...

Ihanan raikas kevätlook olkkarissa. Ihanat muuten nuo astiat pöydällä. :)

 
12. huhtikuuta 2010 klo 20.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä asunnon löytämiseen! Täällä keski-Suomessa käynnissä sama haku, meidän kriteeri on vaan meren sijasta järvi :)

 
13. huhtikuuta 2010 klo 11.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei Johanna! Koska avaat taas huutokauppasi? :) Virkkaisitko myyntiin myös niitä pupuja? ;)
Onnea asunnon etsintään!

Lilli

 
13. huhtikuuta 2010 klo 11.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea täältäkin uuden kodin etsintään!

Millonka saadaan liikuntapostaus, jossa vois olla myös laihdutusvinkkejä jne. ?

t. Kesäksi rantakuntoon :)

 
13. huhtikuuta 2010 klo 14.17 , Blogger -Sanna kirjoitti...

Vau mitkä merimaisemat!! En mäkään niistä luopuisi. Meri on ihana elementti, onneksi vanhempani löysivät viime vuonna aivan ihanan mökin meren rannalta. Mikään ei voita aamukahvia laiturilla!! : ) Pidän peukkuja, että asuntoasiat menevät nappiin. Tykkään myös teidän nykyisen kodin sisustuksesta, se on raikas ja tasapainoinen.

Aurinkoista kevätpäivää, täällä ainakin on mahtava ilma. Harmi vain, että se menee väkisinkin sisällä moppaillessa ; )

 
13. huhtikuuta 2010 klo 18.07 , Blogger Johanna kirjoitti...

Lilli: Hihi, katotaan jos tekis jonkun kevättyhjennyksen ;)

Kesäkuntopostaus täytyy tehdä pian, ois itellekin ajankohtainen! ;)

Sanna: Kiitos, täällä on myös ollut ihanat ilmat :) ...aamukahvi laiturilla <3...

 
13. huhtikuuta 2010 klo 22.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hej,
Huomasin, että sulla talja olohuoneen lattialla. Mulla on myös seepran talja, mutta on viikattuna säilössä kun en pysty pitämään sitä lattialla. Yritin, mutta tuntui niin oudolta kävellä päällä imuroinnista puhumattakaan. Taljalla on ikää nyt 15 vuotta:) Taljalla on todistus, ja hyvä syy, miksi oli kaadettu. En vain enää muista miten se meni.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu