Päivän toinen blogiteksti tulee tässä; en vaan voinut olla kopsaamatta toimittaja Johanna Korhosen Hesarin nettiin kirjoittamaa kolumnia teidänkin luettavaksenne (löytyy täältä). Se on ehkä paras pitkiin aikoihin lukemani artikkeli:
Opetelkaamme tänään tekniikka, joka säästää meitä kaikkia sekä paikalliselta väkivallalta että globaaleilta konflikteilta.
Harjoitus: Kuvittelemme ihmisen, joka on suomalainen, Suomen kansalainen, afrikkalaistaustaisten vanhempien lapsi, sydänkirurgi, kaksosten yksinhuoltaja, riippuliitäjä, ympäristöaktiivi, rahastosijoittaja, mikä hyvänsä seksuaali, oopperan ystävä, vasemmiston äänestäjä, espoolainen, uskonnolliselta vakaumukseltaan vaihtelevasti agnostikko ja körtti. Hän pukeutuu mielellään kukkamekkoihin, syö lihaa ja uskoo, että maailman energiaongelmat ratkaistaan vetytaloudella.
Tässä kohti harjoitusta kuulen jo jonkun huutavan, ettei tuollaista voi olla olemassa. Totta kai voi, ja onkin. Tähän on nyt sopeuduttava. Lakatkaa parkumasta, tulee toinen harjoitus:
Pohdimme filosofi Jean-Paul Sartren väitettä, jonka mukaan "juutalainen on ihminen, jota muut ihmiset pitävät juutalaisena. Antisemiitti tekee juutalaisen". Juutalaisen tilalle sijoitamme minkä tahansa ihmisryhmän ja antisemiitin tilalle tyypin, jolla on tästä ryhmästä jotain vinkumista.
Näitä kahta harjoitusta jatkamme, kunnes käsitämme, mistä niissä on kyse.
Toki juutalainen on juutalainen ilman antisemiittiäkin. Väitteen pointti onkin se, että jos joku on minun silmissäni ennen kaikkea juutalainen – tai ruotsinkielinen tai somali tai homo tai muslimi tai vammainen – vika on minussa, koska en näe mitään muuta. En näe, mitä kaikkea muutakin hän on, enkä sitäkään, miten tärkeänä hän kutakin identiteettiään pitää. Ehkä hän muistaa jotkin identiteettinsä lähinnä vain silloin, kun muut niistä varta vasten muistuttavat.
Taloustieteen nobelisti Amartya Sen kirjoittaa kirjassaan Identiteetti ja väkivalta, miten hirvittävän virheen ihminen tekee, jos hän kuvittelee voivansa määritellä toiset ihmiset yhden kaikenkattavan identiteetin kautta. Tällä tavalla voidaan ymmärtää väärin joka ikistä maailman ihmistä.
Erityisen yleistä tämä ihmisyyttä typistävä luokittelu on epävarmoina aikoina. Kun Jugoslavia hajosi, jugoslaavit alkoivat – yllytettyinä – nähdä naapurinsa ja ystävänsä vain serbeinä, kroaatteina ja muslimeina. Samalla tavoin ruandalaisista tuli hutuja ja tutseja, joiden tehtävä oli toistensa teurastaminen.
Suomalaisissa tuntuu riittävän virtaa keiden tahansa "erilaisten" nimeämiseen, luokitteluun ja vainoamiseen. Mitä epävarmempi ihminen, sitä tarmokkaampi luokittelija hän on.
Amartya Senin ehdotus on yksinkertainen: Katso ihmistä. Hänessä on kaikki.
***
Jotenkin tätä fiksun ajatuksenjuoksun tuotetta on hyvin helppo soveltaa blogimaailmaankin.
Bloggaus ja bloggaajathan ovat verraittain uusi ilmiö ja rinnastettavissa artikkelin mainitsemiin "epävarmoihin aikoihin" eikä niihin aina näytetä osaavan suhtautua. Ei aina oikein tiedetä mikä on "oikein"; saako blogaajia fanittaa, ihailla, kehua, haukkua, lytätä, kiusata... Monia bloggaajiahan tunnutaan luokiteltavan milloin milläkin adjektiivein lähinnä anonyyminä pysyttelevien lukijoiden toimesta. Mielstäni juuri anonyymiys saattaa kieliä epävarmuudesta ja usein toimii suojana omille epävarmoille mielipiteille tai epävarmuudelle oman tekstin paikkansapitävyydestä.
Muunmuassa tällaisia aloin pohtimaan...
Plus että kannattaa muistaa meidän olevan paljon muutakin kuin blogimme -niin hyvässä kuin pahassakin :)
Herättikö artikkeli teissä tunteita?
Vaiko vain tekofiksua itsestäänselvyyksien kertausta?
Altahan löytyy kevyempi päivän posti :)
Tunnisteet: mietteitä